Tälle sivustolle on koottu sellaiset taudit ja muut terveysriskit, jotka on koettu oleellisiksi Viipurin Koirat ry:n Suomeen välittämien koirien osalta. Terveysosiossa on käsitelty ne taudit, joita vastaan koirat on rokotettu, joita koirista testataan tai joita saattaa esiintyä Viipurin alueella. Suurin osa Viipurin alueella esiintyvistä terveysriskeistä on sellaisia, joita esiintyy myös Suomessa. Viipurilaiskoirilla riskit liittyvät usein kurjiin ja/tai epähygieenisiin asuinolosuhteisiin, ei niinkään tartuntatautien endeemiseen esiintymiseen. Terveysriskien kannalta on eri asia elää ulkotarhassa jopa usean sadan koiran keskuudessa kuin sisätiloissa perheenjäsenenä.

Viipurista tulevien koirien todennäköisimmät terveysriskit liittyvät sisäloisiin (ml. giardia), osittain ulkoloisiin ja moniresistentteihin bakteereihin. Näitä samoja terveysriskejä esiintyy myös Suomessa. Lisäksi Suomeen tulevalla koiralla voi esiintyä yskää, ripulia ja hammasongelmia. Huonojen liikkumismahdollisuuksien takia tarhoilta tulevat koirat tarvitsevat lähes aina jonkin verran lihashuoltoa. Tärkein huomioon otettava riski, jota ei Suomessa tämänhetkisten tietojen mukaan kotoperäisenä esiinny, on ihomato Dirofilaria repens. Nämä riskit on otettu huomioon koiran kotiutusohjeissa.

Terveysosiota päivitetään jatkuvasti ja tiedot on kerätty luotettavista lähteistä sekä konsultoimalla eläinterveyden asiantuntijoita, mutta pyydämme huomioimaan, ettei yhdistystä itseään voi pitää eläinlääkinnällisissä asioissa asiantuntijatahona samalla tavalla kuin tutkijoita ja eläinlääkäreitä. Tämä osio on koottu auttamaan terveysriskien ymmärtämisessä henkilöitä, jotka suunnittelevat kodittoman koiran adoptoimista. Tautiepäilyissä tulee aina noudattaa hoitavan tahon ohjeita.

Adoptoitaville koirille Viipurissa tehtävät testit: Pyydämme ottamaan huomioon, että testit eivät ole 100 % varmoja. Koiralla voi myös olla piilevä tartunta, eli positiivinen tulos ei vielä näy testeissä pitkän itämisajan takia. Koiralla voi myös olla vanhoja vammoja, jotka tulevat esille vasta Suomessa. Adoptiota miettiessä kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset myöhemmin ilmenevät sairaudet ja niistä koituvat kustannukset. Yhdistys ei vastaa piilevien vammojen tai Suomessa ilmenevien sairauksien hoitokuluista. Mikäli koiralla todetaan ennen adoptiota jokin vektorivälitteinen tauti, on kodilla oikeus perua adoptio tai siirtää sitä, kunnes tulos on negatiivinen.

 

SISÄLLYS

1. Tarttuvat infektiotaudit
1.1 Rabies
1.2 Parvovirus
1.3 Penikkatauti
1.4 Tarttuva maksatulehdus
1.5 Leptospiroosi
1.6 Kennelyskä
1.7 Silsasieni

2. Vektorivälitteiset taudit
2.1 Anaplasmoosi
2.2 Babesioosi
2.3 Borrelioosi
2.4 Ehrlichioosi
2.5 Dirofilaria immitis eli sydänmato
2.6 Dirofilaria repens eli ihomato
2.7 Hemoplasmoosi
2.8 Hepatozoonoosi
2.9 Leishmania

3. Loiset ja loissairaudet
3.1 Sisäloiset
   3.1.1 Ekinokokki
   3.1.2 Giardia
   3.1.3 Muut koirien sisäloiset
3.2 Ulkoloiset
   3.2.1 Kirput
   3.3.2 Täi ja väive
   3.2.3 Sikaripunkit (karvatuppipunkit)
   3.2.4 Puutiaiset ja ruskeat koiranpunkit

4. Moniresistentit bakteerit
   4.1 ESBL, AmpC ja NDM
   4.2 MRSP ja MRSA

5. Muut terveysongelmat
5.1 Ruuansulatuskanavan sairaudet
   5.1.1 Akuutti ripuli
   5.1.2 Ummetus
   5.1.3 Oksentaminen
5.2 Tuki- ja liikuntaelinten ongelmat
   5.2.1 Lonkkaniveldysplasia ja nivelrikko
   5.2.2 Lihasongelmat
5.3 Suu- ja hammasvaivat
5.4 Painonhallinta ja koiran kuntoluokitus

1. Tarttuvat infektiotaudit

1.1 Rabies

Rabies on maailmanlaajuisesti esiintyvä rhabdovirusten lyssavirus -sukuun kuuluvien virusten aiheuttama nisäkkäiden zoonoosi, joka kuuluu Suomessa lakisääteisesti vastustettavien eläintautien ryhmään.

Virus vaikuttaa voimakkaasti keskushermostoon. Rabieksen oireet puhkeavat yleensä 2-7 viikossa tartunnasta. Rabieksen muodot jaetaan hiljaiseen ja raivoisaan. Raivoisa muoto on helpompi tunnistaa sillä koira alkaa käyttäytyä aggressiivisesti. Koira voi hyökkäillä raivokkaasti purren joko elottomia esineitä, toisia eläimiä tai ihmisiä kohti. Hiljaisessa muodossa koira on syrjäänvetäytyneen oloinen. Kummassakin tapauksessa ulkoisia oireita ovat silmien ja alaleuan roikkuminen ja nielemisvaikeudet. Viruksen edetessä eläin lopulta halvaantuu ja kuolee. Rabies voi tarttua koirasta ihmiseen pureman tai riittävän lima- tai sidekalvokontaktin välityksellä. Oireiden puhjettua tauti johtaa väistämättä kuolemaan.

Rabiesta voi ennaltaehkäistä rokottamalla. Ihmisillä taudin puhkeamista voidaan ehkäistä immunoglobuliinihoidolla ja rokotussarjalla, jotka aloitetaan 24 tunnin kuluessa puremasta.

Yhdistys seuraa aktiivisesti rabiestilannetta Venäjällä. Rabiesta esiintyy Venäjän federaatiossa, mutta alueelliset erot ovat suuret eri federaatiopiirien ja liittovaltiosubjektien välillä. Vuonna 2017 WHO dokumentoi yhteensä 1794 tapausta, joista 801 todettiin villieläimillä, 990 kotieläimillä ja 3 tapausta ihmisillä. Rabiesta esiintyi vuonna 2017 eniten lounaisella Venäjällä Eteläisen federaatiopiirin alueella Belgorodin (yht 125 tapausta), Volgogradin (yht 128 tapausta) ja Saratovin (yht 109 tapausta) oblasteissa sekä Keskisen federaatiopiirin eteläisissä osissa Lipetskin (yht 173 tapausta), Voronezin (yht 131 tapausta) sekä Moskovan oblasteissa (yht 134 tapausta). Luoteis-Venäjän federaatiopiirissä rabiestapauksia on selvästi vähemmän. Baltian maiden rajalla sijaitsevassa Pskovin oblastissa tapauksia oli 20 ja Novgorod oblastissa 2. Liittovaltiokaupunki Pietarissa ei todettu yhtään tapausta. Sitä ympäröivässä Leningrad oblastissa, jonka alueella myös Viipuri sijaitsee, todettiin vuonna 2017 yksi tapaus. (Lähde: WHO - Rabies bulletin). Tapaus todettiin luonnonvaraisella ketulla Tihvinän hallintoalueella (Lähde: State Veterinary Service of St. Petersburg). Etäisyys Tihvinästä Viipuriin on noin 300 km. Tätä ennen ei Leningradin alueella oltu tavattu rabiesta 30 vuoteen. Edellinen löytö tehtiin vuonna 1987 ketulta Pietarin eteläpuolella sijaitsevalta Lomonosovin hallintoalueelta. 

Vuonna 2018 Maailman terveysjärjestö WHO dokumentoi Venäjän federaatiossa yhteensä 1254 rabiestapausta, joista 442 todettiin villieläimillä, 881 kotieläimillä ja 1 tapaus ihmisellä. Rabiesta esiintyi vuonna 2018 eniten lounaisella Venäjällä Eteläisen federaatiopiirin alueella Belgorodin (yht 110 tapausta), Volgogradin (yht 127 tapausta) ja Saratovin (yht 139 tapausta) oblasteissa sekä Keskisen federaatiopiirin eteläisissä osissa Lipetskin (yht 145 tapausta), Voronezin (yht 75 tapausta) sekä Moskovan oblasteissa (yht 84 tapausta). Luoteis-Venäjän federaatiopiirissä rabiestapauksia oli selvästi vähemmän. Baltian maiden rajalla sijaitsevassa Pskovin oblastissa tapauksia oli 6 kpl ja Nenetsien autonomisen piirikunnan alueella jäämeren rannalla yksi tapaus. Arkangelin alueella, Kaliningradissa, Murmanskin alueella, Novgorod oblastissa, Pihkovan alueella, Vologdan alueella sekä Karjalan ja Komin tasavalloissa oli 0 tapausta. Liittovaltiokaupunki Pietarissa ei todettu yhtään tapausta. Sitä ympäröivässä  Leningrad oblastissa, jonka alueella Viipuri sijaitsee, ei todettu vuonna 2018 yhtään rabiestapausta. (Lähde: WHO - Rabies bulletin).

Vuonna 2019 tilanne näyttää parantuneen. Maailman terveysjärjestö WHO dokumentoi Venäjän federaatiossa yhteensä 848 rabiestapausta, joista 345 todettiin villieläimillä, 472 kotieläimillä ja 1 tapaus ihmisellä. Rabiesta esiintyi vuonna 2019 eniten lounaisella Venäjällä Eteläisen federaatiopiirin alueella Belgorodin (yht 33 tapausta) ja Saratovin (yht 34 tapausta) oblasteissa sekä Keskisessä federaatiopiirissä Moskovan oblastissa (yht 76 tapausta). Luoteis-Venäjän federaatiopiirissä rabiestapauksia oli selvästi vähemmän. Baltian maiden rajalla sijaitsevassa Pskovin oblastissa tapauksia oli 2 kpl ja Nenetsien autonomisen piirikunnan alueella jäämeren rannalla 8 tapausta. Arkangelin alueella, Kaliningradissa, Murmanskin alueella, Novgorod oblastissa, Pihkovan alueella, Vologdan alueella sekä Karjalan ja Komin tasavalloissa oli 0 tapausta. Liittovaltiokaupunki Pietarissa ei todettu yhtään tapausta. Sitä ympäröivässä  Leningrad oblastissa, jonka alueella Viipuri sijaitsee, ei todettu vuonna 2019 yhtään rabiestapausta. (Lähde: WHO - Rabies bulletin).

Euroopan alueella todetut tapaukset dokumentoidaan WHO:n sivuille, jossa voi tehdä hakuja eri ajanjaksojen ja eläinlajien perusteella. Lisäksi rabiesta esiintyy myös Venäjän federaation Aasiaan kuuluvilla alueilla Volgan federaatiopiirissä sekä Uralin ja Siperian federaatiopiirien eteläosissa.

Koirilla todetut rabiestapaukset Venäjän federaation Eurooppaan kuuluvalla alueella vuonna 2018. 

Lähde: WHO Rabies Bulletin / Friedrich-Loeffler-Institut 2019.

Viipurin alueella rabiesriski on hyvin pieni johtuen rabiessyöttirokotteista, joita on jo vuosia levitetty Leningradin alueelle ja Karjalan Tasavaltaan Suomen rajan läheisyyteen. Myös Viipuri kuuluu tähän vyöhykkeeseen. Rokotteita levitetään myös Suomen puolella Ruokaviraston toimesta. Leningrad oblastissa on levitetty syöttirokotteita myös Pskovin ja Novgorodin vastaisille rajavyöhykkeille, jottei virus pääse leviämään federaation sisällä. Leningradin alueella käytetään rabieksentorjuntaan vuosittain noin kymmenen miljoona ruplaa ja villieläimille suunnattuja syöttirokotteja levitetään vuosittain n. 300 000 kappaletta (Lähde: Committee for the Protection, Control and Regulation of the Use of Wildlife in the Leningrad Region). Lemmikkikoiria ja kissoja rokotetaan maksutta valtiollisilla eläinlääkäriasemilla myös Viipurissa ja alueella on ollut käynnissä vuodesta 2006 saakka TNR-ohjelma (Trap-Neuter-Release), jossa katukoiria pyydystetään, sterilisoidaan ja rokotetaan rabiesta vastaan, ja vapautetaan sitten takaisin tutuille asuinsijoilleen.

Suomi on ollut vuoden 1991 jälkeen raivotautivapaa maa. Sen jälkeen Suomeen on tullut vuonna 2003 Virosta hevonen ja vuonna 2007 Intiasta laittomasti tuotu koiranpentu, joilla oli rabies. Näissä yksittäistapauksissa kukaan ei saanut tartuntaa.

EU:n maahantulomääräysten mukaan Venäjältä voi tuoda EU:n alueelle koiran, joka on rokotettu rabiesta vastaan vähintään 21 päivää ennen maahantuloa. Venäjältä saapuvat koirat eivät tarvitse vasta-ainetestejä, mutta Ruokavirasto on suorittanut koirille pistokoetestejä eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen yhteydessä. Kesästä 2018 alkaen Viipurin Koirat on alkanut suorittaa ennen tuontia tehtäviä vasta-ainetestejä myös itse ja sen yhteistyötarhat ovat alkaneet yhdistyksen pyynnöstä noudattaa rokotusohjelmaa, jossa tarhalle saapuvien koirien rabiesrokotus tehostetaan kuukauden kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Rokotukset uusitaan vuosittain.

Kaikki Viipurin Koirat ry:n kautta maahantuotavat koirat on rokotettu rabiesta vastaan vähintään kaksi kertaa. Rokotteet ostetaan eläintautien vastaiselta viranomaiselta, jonka virkaeläinlääkäri suorittaa usein myös rokottamisen. 

Viipurin Koirat ry on auttanut kaikkia neljää yhteistyötarhaansa kattamaan rokotuksista aiheutuvia kustannuksia niin, että kaikki niillä asuvat koirat voidaan rokottaa vuosittain rabiesta vastaan. Myös matolääkityksiä on tehostettu, sillä sisäloistartunnat ja muut puolustuskykyä kuormittavat vaivat ja heikko yleiskunto heikentävät rokotusten tehoa. 

Ennen Ukrainan sotaa rokottamiseen käytettiin pääasiassa tunnettuja länsimaisia valmisteita, kuten Eurikan ja Nobivac. Silloin, kun näitä ei ole saatavilla, käytetään mm. valtion maksuttomaan rokotusohjelmaan sisältyvää Rabikan (Рабикан) -rokotetta tai esim. seuraavia valmisteita: Rabiks (РАБИКС), Rabican.

Kevääseen 2023 saakka Viipurin Koirat ry teetti kaikille adoptoitaville koirille rabiesvasta-aineiden määrityksen ennen Suomeen tuloa. Koirien näytteet tutkittiin EU:n hyväksymässä NoviStem-laboratoriossa Moskovassa. Ukrainan sodan seurauksena suomalaiset pankit kuitenkin lakkasivat välittämästä maksuja Venäjälle, eikä yhdistys saanut   maksettua NoviStem-laboratorion laskuja. Yhdistys siirtyi käytäntöön, jossa rabiesvasta-aineiden määritys tehdään pistokokeena noin 20 prosentille adoptiokoirista. Näytteet otetaan heti Suomeen tulon jälkeen tullialueella ja tulokset saadaan muutaman viikon kuluessa. 

Lue lisää Ruokaviraston sivuilta ja Terveyskirjastosta.

1.2 Parvovirus

Parvovirusta esiintyy Venäjällä ja sitä tavataan säännöllisesti myös Suomessa rokotussuojasta huolimatta. Tautia vastaan ei synny laumaimmuniteettia. Parvovirustartunta ilmenee ripulina ja ruokahalun heikkenemisenä. Vakavissa tapauksissa oireita ovat myös kuume, oksentaminen ja yleiskunnon raju laskeminen. Parvovirus leviää ulosten välityksellä. Virus ei kuitenkaan voi tarttua ihmiseen. Alttiimpia virukselle ovat pennut. 

Lue lisää parvovirusripulista Ruokaviraston sivuilta.

1.3 Penikkatauti

Penikkataudin oireet ovat samankaltaisia kuin parvossa. Yhteneväisten oireiden lisäksi penikkataudissa saattaa esiintyä silmä- ja sierainvuotoa, anturoiden liikasarveistumista ja keskushermostollisia oireita. Yleensä penikkatauti leviää eläimestä toiseen suorassa kontaktissa pisaratartunnan kautta. Harvinaisemmissa tapauksissa se voi levitä myös mm. ihmisen ja välineiden kautta. Rokotus suojaa koiraa hyvin penikkatautivirusta vastaan. Jos koira selviää penikkataudista hengissä, saattaa sille sen seurauksena jäädä kroonisia hermostollisia oireita, kuten raajojen nykimistä tai lihasheikkoutta.

Rokotusten avulla saavutettava laumaimmuniteetti suojaa koiria penikkataudilta. Viipurin Koirat ry:n yhteistyötarhojen koirat rokotetaan säännöllisesti ja yhdistys tukee tarhoja rokotus- ja eläinlääkärikuluissa. Pennut saavat rokotuksen penikkatautia, parvovirusta, tarttuvaa maksatulehdusta, leptosipiroosia ja kennelyskää vastaan 2-3 kk iässä ja tehosteen n. 30 päivää tämän jälkeen. 

Lue lisää penikkataudista Ruokaviraston sivuilta.

1.4 Tarttuva maksatulehdus (hepatiitti)

Tarttuva maksatulehdus on adenoviruksen (CAV-1) aiheuttama sairaus, jolle koirien lisäksi muutkin koiraeläimet ovat herkkiä. Virus leviää suoran kontaktin lisäksi välillisesti mm. ulkoloisten, koiran hoitovälineiden ja ihmisten käsien kautta. Virus alkaa lisääntyä elimistössä voimakkaasti 4-8 pv tartunnasta. Jos koiralla on hyvä immuniteetti tautia vastaan, se pystyy tuhoamaan viruksen ennen vakavia oireita. Jos immuniteetti on heikko, leviää virus kaikkialle elimistöön aiheuttaen mm. vakavan maksavaurion, joka yleensä johtaa kuolemaan.

Tarttuvan maksatulehduksen oireita ovat kuume, väsyneisyys, huono ruokahalu, oksentelu, ripuli, vatsakivut, hengitysvaikeudet, verenvuodot sieraimista tai limakalvoilta. Jos koira selviää taudin ensivaiheesta, voi sille kehittyä vielä munuaistulehdus, krooninen maksasairaus sekä sarveiskalvon sameutuma (silmä muuttuu sameaksi ja siniseksi).

Täsmälääkettä ei ole, mutta adenovirusta vastaan on olemassa hyvä rokote ja se kuuluu koiralle annettaviin perusrokotteisiin.

Viipurin Koirat ry:n yhteistyötarhojen koirat rokotetaan säännöllisesti ja yhdistys tukee tarhoja rokotus- ja eläinlääkärikuluissa. Pennut saavat rokotuksen penikkatautia, parvovirusta, tarttuvaa maksatulehdusta, leptospiroosia ja kennelyskää vastaan 2-3 kk iässä ja tehosteen n. 30 päivää tämän jälkeen. 

Lähde: https://www.koiranrokotus.fi

1.5 Leptospiroosi

Leptospiroosi on Leptospira-bakteerisuvun aiheuttama kuumetauti, jota voi esiintyä kaikilla nisäkkäillä. Venäjällä sitä esiintyy pääasiassa jyrsijöillä. Se leviää erityisesti infektoituneen virtsan välityksellä limakalvokontaktien kautta.

Viipurin Koirat ry:n kautta maahantuodut koirat on rokotettu leptospiroosia vastaan. Leptospiroosirokote sisältyy Venäjällä yhdistelmärokotteeseen. Yhdistys seuraa leptospiroositilannetta Viipurin ja Pietarin seuduilla.

Lue lisää leptospiroosista Ruokaviraston sivuilta.

1.6 Kennelyskä

Kennelyskä on koirien flunssa ja se on hyvin tarttuva. Sen tyypillinen oire on liman kakominen sekä kova, hakkaava yskä. Kennelyskän aiheuttaa bakteeritartunta (Bordetella) tai parainfluenssa-virus. Nämä voivat myös esiintyä yhdessä. Kennelyskä voi aiheuttaa koiralle henkitorven- ja keuhkoputkentulehduksen. Lievemmässä muodossa koiran yleistila on hyvä yskää lukuun ottamatta. Vakavassa tapauksessa koiralle nousee yleensä kuume ja yleistila heikkenee selvästi. Lievissä tapauksissa usein riittävä lepo on paras lääke, vakavampaan kennelyskään lääkäri voi määrätä antibioottikuurin. Kennelyskää vastaan on rokote, joka täytyy uusia joka vuosi. Täyttä suojaa rokote ei koiralle anna, koska tautia aiheuttavia bakteerikantoja on useita, mutta se lievittää oireita.

Viipurin Koirat ry:n kautta maahantuotavat koirat ovat saaneet yhdistelmärokotteen, johon sisältyy suoja parainfluenssaa vastaan. Osa on saanut lisäksi erillisen sieraimeen annosteltavan kennelyskärokotteen (Nobivak KC), joka antaa suojan parainfluenssavirusta ja Bordetella bronchiseptica -bakteereita vastaan. 

Lue lisää kennelyskästä Evidensian sivuilta.

1.7 Silsasieni

Koirien ja kissojen silsasienitauteja aiheuttavat tyypillisesti Microsporum- ja Trichophyton -sukujen sienet. Silsasieni tarttuu kosketuksessa suoraan tartunnan saaneesta toiseen yksilöön tai esim. pintojen, varusteiden (valjaat, harja…) ja huonekalujen välityksellä. Silsasienitartunta voi olla terveellä eläimellä täysin oireeton, mutta tyypillisiä oireita ovat karvattomat, punoittavat alueet ihossa ja suurin riskiryhmä on immuunipuutteiset sekä heikkokuntoiset (myös pienet pennut ja iäkkäät) koirat. Osa silsasienistä, esim. M. canis ja T. mentagrophytes, ovat zoonoottisia, eli ne voivat tarttua ihmisten ja eläinten välillä. Silsasieni aiheuttaa vain harvoin kutinaa toisin kuin esim. allerginen ihottuma.

Silsasienitartunta todetaan karva-, ihoraape- tai hilsenäytteestä sieniviljelyn tai PCR-menetelmän avulla. Tutkimuksissa voidaan hyödyntää myös UV-lamppua, mutta se ei ole luotettava tutkimusmenetelmä. Silsasienitartuntoja hoidetaan paikallisesti sekä desinfioivien shampoopesujen avulla, minkä lisäksi voidaan käyttää suun kautta annettavia lääkekuureja. Silsasienitartunnoissa on tärkeää huolehtia myös ympäristön puhtaudesta, koska sieni-itiöt voivat säilyä pitkään tartuntakykyisinä. Hoitojen toimivuutta seurataan kontrollinäytteiden avulla ja yleensä voidaan ajatella, että silsasienitartunta on poistunut, kun koirasta on otettu kolme peräkkäistä negatiivista näytettä.

Viipurilaisilla koiratarhoilla on ollut muutamia sienitartuntoja, mutta tartunnat on saatu tehokkaasti pysäytettyä ja tilat puhdistettua. Näissä tilanteissa asiasta on tiedotettu eikä Suomeen olla tuotu koiria ennen tilanteen selvittämistä.

Lue lisää MSD Veterinary Manualin sivuilta: 

• Overview of Dermatophytosis
• Ringworm (Dermatophytosis) in Dogs and Cats

takaisin sivun alkuun
 

2. Vektorivälitteiset taudit

2.1 Anaplasmoosi

Anaplasmoosi on Anaplasma phagocytophilum -bakteerin aiheuttama infektiotauti, jota puutiaiset levittävät. Anaplasman siirtyminen koiraan vaatii todennäköisesti sitä, että puutiainen on ollut kiinnittyneenä koiraan yli 24 tuntia. Oireet alkavat noin 1-2 viikon kuluttua tartunnasta. Oireet ovat moninaisia, koiralla voi esiintyä mm. kuumetta, apaattisuutta, ruokahaluttomuutta, jäykkyyttä tai ontumista. Tartuntaa hoidetaan pitkällä antibioottikuurilla. Myös osa suomalaisista puutiaisista kantaa bakteeria, joten tartunta on mahdollinen myös Suomessa. Puutiaiskaudella suositellaan kaikille koirille puutiaishäätöjen käyttämistä.

Viipurin Koirien Suomeen tuomat koirat on testattu kesästä 2018 alkaen anaplasmoosi-tartunnan varalta. Vuoden 2023 loppuun mennessä anaplasma on testattu Snap 4Dx -testillä ja/tai PCR-tutkimuksella yhteensä 1221 koiralta. Toistaiseksi Viipurin Koirien teettämissä testeissä ei ole todettu yhtään anaplasmoosi-tapausta, eikä yhdistyksellä ole tiedossa yhtään anaplasma-tartuntaa sen maahantuomilla koirilla.

2.2 Babesioosi

Babesioosi on puutiaisvälitteinen tauti, jonka aiheuttavat punasoluissa lisääntyvät Babesia-alkueläimet. Babesia-lajeja on useita ja niiden esiintyvyys riippuu puutiaislajeista. Näin ollen babesioosin voi saada lähes missä tahansa. Eurooppalaisilla koirilla aiheuttaja on useimmiten Babesia canis canis. Suomessa koiran babesioosia ei esiinny endeemisenä, mutta ilmastonmuutoksen ja koirien matkustelun myötä babesioosia Euroopassa levittävät Dermacentor-puutiaiset ovat siirtyneet yhä pohjoisemmille alueille. Babesian siirtyminen puutiaisesta koiraan vaatii yleensä pitkän kiinnittymisajan (jopa yli 48 h). Oireet ovat moninaiset ja niiden vakavuus riippuu tartunnan aiheuttaneesta Babesia-lajista, kannasta, muista infektioista, koiran iästä ja immuunipuolustuksesta. Babesioosit voidaan jakaa komplisoitumattomiin (oireet liittyvät lähinnä anemiaan) ja komplisoituihin (useiden elinten toimintahäiriöt) muotoihin. Ensimmäiset havaittavat oireet ovat yleensä kuume, ruokahaluttomuus ja limakalvojen kalpeus tai keltaisuus. Muita oireita voivat olla sydämen nopea lyöntitiheys, hemoglobinuria, pistemäiset verenpurkaumat, verenpaineen lasku, kudosten hapenpuute, keskushermosto-oireet tai jopa kooma tai kuolema. Babesioositartunta todetaan verisivelynäytteestä, mutta lajimääritykseen käytetään PCR- ja ELISA-testejä. Erilaisten lääkehoitojen lisäksi koiralle annetaan oireiden mukaista hoitoa. Tehokkain keino estää tartuntoja on suojata koira estolääkityksellä puutiaiskaudella. Kerran infektoitunutta koiraa pidetään oireiden parantumisen jälkeenkin babesian kantajana.

Viipurin Koirien Suomeen tuotavat koirat pistokoetestattiin kesästä 2018 alkaen babesioosi-tartunnan varalta ennen tuontia. Syksyllä 2019 tutkimus vakiintui osaksi kaikille adoptoitaville koirille tehtävää testipakettia ja se tutkitaan PCR-menetelmällä (Babesia ssp. ja Babesia gibsoni). Vuoden 2021 loppuun mennessä Viipurin Koirat oli testauttanut babesian varalta yhteensä 638 koiraa, joista tartunta todettiin kolmella (0,47 %). Kaikkien kolmen koiran uusintatestit olivat Imidocarb-lääkityksen jälkeen negatiivisia. Lisäksi vuonna 2019 oli kaksi positiivista tulosta, jotka todettiin uusintatestissä virhenegatiivisiksi.

Kaikkiaan Babesia ssp. ja Babesia gibsoni on vuoden 2023 loppuun mennessä testattu 1082 viipurilaiskoiralta. Viipurin Koirat ry:llä ei ole toistaiseksi tiedossa yhtään Suomessa todettua babesioosi-tartuntaa sen maahantuomilla koirilla.

Babesia canista levittävän Dermacentor reticulatus -puutiaisen levinneisyysalue Euroopassa. Ks. alkuperäinen, isompi kartta täältä.

Kuvan lähde: European Centre for Disease Prevention and Control and European Food Safety Authority. Tick maps [internet]. Stockholm: ECDC; 2021. 

2.3 Borrelioosi

Borrelioosi on borreliabakteerien aiheuttama tauti, jota levittävät puutiaiset. Borreliabakteerin siirtyminen koiraan vaatii sen, että puutiainen on ollut pitkän ajan (1-2 vrk) kiinnittyneenä koiraan. Borreliatartunta on usein oireeton, tai kliiniset oireet alkavat pitkän ajan (2-6 kk) jälkeen tartunnasta. Tavallisimpia oireita on kuume, ruokahaluttomuus, uneliaisuus, raajasta toiseen siirtyvä ontuminen, nivelturvotukset ja imusolmukkeiden suurentuminen. Tartuntaa hoidetaan pitkällä antibioottikuurilla. Borrelioosi voi myös kroonistua, jolloin hoito vaikeutuu. Borrelioosiin voi liittyä myös vakava munuaissairaus. Borreliatartunta on mahdollinen myös Suomessa, joten puutiaiskaudella suositellaan kaikille koirille puutiaishäätöjen käyttämistä.

Viipurin Koirien Suomeen tuomat koirat on testattu kesästä 2018 alkaen borreliatartunnan varalta. Vuoden 2020 mennessä borrelia oli testattu Snap 4Dx -testillä 273 koiralta. Toistaiseksi tehdyissä testeissä ei ole todettu yhtään borreliatartuntaa, eikä yhdistyksellä ole tiedossa yhtään borrelioosi-tapausta sen kautta kodin saaneilla koirilla. Borreliaa ei tällä hetkellä testata rutiinisti Viipurin Koirat ry:n kautta adoptoitavilta koirilta.

Borrelia spp -tartuntaa levittää mm. Ixodes ricinus -puutiainen, jota tavataan kaikkialla Euroopassa. Ks. alkuperäinen, isompi kartta täältä.

Kuvalähde: European Centre for Disease Prevention and Control and European Food Safety Authority. Tick maps [internet]. Stockholm: ECDC; 2019. 

2.4 Ehrlichioosi

Ehrlichioosi on Ehrlichia canis -bakteerin aiheuttama tauti, jota levittää ruskea koiranpuutiainen (Rhipicephalus sanguineus). Myös E.ewingii ja E.chaffeensis voivat aiheuttaa ehrlichioosin, ja nämä ovat zoonoottisia bakteereja, eli voivat tarttua myös ihmiseen. Koiranpuutiainen on levittäytynyt erittäin laajalle alueelle, mutta koska se suosii lämmintä ja kuivaa elinympäristöä, sitä elää Suomessa lähinnä sisätiloissa. Ehrlichioosin oireet ovat moninaiset ja samankaltaiset kuin muissakin punkkitaudeissa: kuume, uneliaisuus, apatia, syömättömyys, lihaskivut, verenvuodot, silmäoireet, neurologiset oireet… Oireet alkavat usein muutamissa viikoissa tartunnasta. Tartuntaa hoidetaan antibiooteilla ja tarvittaessa oireiden mukaisilla hoidoilla. Venäjällä ehrlichioosi-tapauksia todetaan endeemisenä eteläisissä osissa, kuten Rostov-na-Donun alueella.

Kaikki Viipurin Koirien Suomeen tuomat koirat on testattu kesästä 2018 alkaen ehrlichioosi-tartunnan varalta. Vuoden 2023 loppuun mennessä ehrlichia on testattu Snap 4Dx -testillä 257 koiralta ja PCR-tutkimuksella 957 koiralta. Nämä luvut ovat osittain päällekkäisiä, sillä osa koirista on testattu molemmilla menetelmillä. Toistaiseksi tehdyissä testeissä ei ole todettu yhtään ehrlichioosi-tartuntaa eikä yhdistyksellä ole tiedossa yhtään Suomessa todettua ehrlichioosi-tapausta sen maahantuomilla koirilla.

Ruskean koiranpuutiaisen (Rhipicephalus sanguineus) tunnetut esiintymisalueet Euroopassa. Ks. alkuperäinen, isompi kartta täältä.

Kuvalähde: European Centre for Disease Prevention and Control and European Food Safety Authority. Tick maps [internet]. Stockholm: ECDC; 2021. 

2.5 Dirofilaria immitis eli sydänmato 

Dirofilaria immitis eli amerikkalainen sydänmato on koirien vektorivälitteinen loinen, jota välittää hyttynen. Myös muut lihaa syövät nisäkkäät voivat saada tartunnan. Nimensä mukaisesti D. immitis pesiytyy nisäkkään sydämeen ja alkaa kasvaa siellä, minkä seurauksena on sydämen seinämän paksuuntumista ja verenkiertohäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa vaurioita esim. maksassa. Tartuntaan saattaa liittyä hengitystieoireita, mutta se saattaa olla täysin oireeton, mikä hankaloittaa diagnosointia. Tartunnan leviämistä voidaan estää antamalla tartunnan saaneelle koiralle estolääkitys. 

D. immitis -tartunnat ovat tyypillisiä trooppisilla alueilla ja Välimeren maissa, mutta ilmaston lämpenemisen myötä se on siirtynyt hiljalleen myös pohjoisemmille vyöhykkeille. Tartunnat ovat toistaiseksi epätodennäköisiä Viipurin alueella. Viipurin Koirat seuloi keväästä 2018 alkaen pistokoeluontoisesti D. immitis -tartuntoja Suomeen tuoduilta tarhakoirilta mikrofilariatestillä. Kesällä 2018 alettiin kaikki Suomeen tuotavat koirat testata rutiinisti ennen tuontia antigeenitestillä. Vuoden 2023 loppuun mennessä D. immitis on testattu tarhalla yhteensä 257 koiralta Snap 4Dx -testillä, 905 koiralta PCR-menetelmällä ja 92 koiralta mikrofilariatutkimuksella. Luvut ovat osittain päällekkäisiä, sillä osa koirista tutkittiin kahdella tai kolmella eri menetelmällä. Toistaiseksi tehdyissä testeissä ei ole todettu yhtään D. immitis-tartuntaa, eikä yhdistyksellä ole tiedossa yhtään D. immitis -tapausta sen kautta kodin saaneilla koirilla.

Koska testi ei tunnista mahdollista tuoretta tartuntaa, on suositeltavaa uusia se 6–7 kk kuluttua Suomeen tulosta.

2.6 Dirofilaria repens eli ihomato

Ihomato Dirofilaria repens on lihaa syövien nisäkkäiden, kuten koirien, kettujen, susien ja kissojen vektorivälitteinen loinen, jota levittää hyttynen. D. repens -loisen toukat kulkeutuvat elimistössä verenkierrossa, mutta se kehittyy aikuiseksi ihon alla ja voi muodostaa loistoukkia sisältäviä tulehduspesäkkeitä, jotka voivat näyttää rasvapateilta tai ihokasvaimilta. Loinen itsessään on melko vaaraton, mutta se on zoonoottinen, eli se voi joskus siirtyä hyttysen välityksellä myös ihmiseen. Dirofilaria repens -loistartunnat ovat aikaisemmin koskettaneet Euroopassa lähinnä Välimeren aluetta, mutta mm. ilmaston lämpenemisen vuoksi se on levinnyt pohjoisemmaksi. Kotoperäisiä tartuntoja on jo todettu ainakin Eestissä ja Venäjällä Pietarin eteläpuolella. Voidakseen kehittyä hyttysessä tartuntaa aiheuttaviksi toukiksi, edellyttää D. repens lämmintä jaksoa seuraavasti: 8–13 vrk 28–30 °C, 10–11 vrk vähintään 26 °C tai 16–20 vrk vähintään 22 °C (Genchi C. et.al 2009). Loisen leviämistä voidaan estää antamalla tartunnan saaneelle koiralle estolääkitys ja torjumalla hyttysiä. 

D. repens -tartunta todetaan tutkimalla, löytyykö koiran verinäytteestä joko mikrofilarioita tai loisen aiheuttamia antigeenejä. Viipurin Koirat seuloi keväällä 2018 pistokoeluontoisesti D. repens -tartuntoja Suomeen tuoduilta kotihoidossa olevilta koirilta mikrofilariatestillä. Kesästä 2018 alkaen osa Suomeen tuotavista koirista testattiin joko mikrofilaria- tai PCR-tutkimuksella ennen tuontia ja keväällä 2019 D. repens -testi vakiintui osaksi kaikille koirille tehtävä testipakettia. 

D. repens -tartuntoja alettiin todeta tarhoilla otetuissa näytteissä keväällä 2019. Tämän jälkeen loishäätöjä valitessa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota hyttysten ja dirofilarian torjuntaan. Vuonna 2019 9,38 % tutkituista koirista oli ihomatopositiivisia, vuonna 2020 3,45 %, vuonna 2021 0,96 %, vuonna 2022 7,88 % ja vuonna 2023 6,72 %. Tartunnan saaneet lääkitään moksidektiiniä sisältävällä liuoksella ja uusia tartuntoja ehkäistään moksidektiiniä, ivermektiiniä tai muuta filarioihin tehoavaa ainetta sisältävällä estolääkityksellä ja/tai hyttysiin tehoavalla karkotteella. 

Jos Suomeen varatulta koiralta löytyy D. repens -tartunta, saa varauksen halutessaan peruuttaa ilman kuluja. Koira voi myös matkustaa Suomeen, mikäli omistaja sitoutuu jatkohoitoon (kahden viikon välein annettava Advocate-lääkitys 6 kk ajan eläinlääkärin valvonnassa) ja uudelleentestaukseen 2–3 kk kuluttua kuurin loppumisesta. Lääkitys aloitetaan tarhalla.

Koska testi ei tunnista mahdollista tuoretta tartuntaa, on vahvasti suositeltavaa uusia se myös negatiivisiksi todetuilta koirilta 6–7 kk kuluttua Suomeen tulosta. 

Dirofilaria repensin ja Dirofilaria immitiksen tunnetut esiintymisalueet Euroopassa.

map_GL5Dirofilariamap.jpg

Lähde: ESCCAP (European Scientific Counsel Companion Animal Parasites) 2020

2.7 Hemoplasmoosi/hemobartonelloosi

Mycoplasma haemocanis (ent. Haemobartonella canis) on koirien punasoluissa elävä loisbakteeri. Tarkkaa tutkimustietoa siitä, mitä kautta bakteeri tarttuu koirasta toiseen, ei vielä ole. Sen tärkeimpänä vektorina on pidetty ruskeaa koirapunkkia, joka ei ole endeeminen Suomessa eikä Viipurin seudulla. Myös kirppua on pidetty mahdollisena välittäjänä. Yksi tartuntareitti saattaa olla bakteerin siirtyminen emolta sikiölle. Tutkimuksissa on kuvattu myös tapauksia, joissa hemoplasmoosi on tarttunut koirasta toiseen ilman välittäjänä toimivaa punkkia tai kirppua. Tämä antaa aiheen pohtia, tarvitseeko bakteeri tarttuakseen vektoria lainkaan vai onko tartunta mahdollinen esimerkiksi ulosteen välityksellä. 

Koirien hemoplasmoosista on ollut vaikea löytää suomenkielisiä julkaisuja. Suomalaisen eläinlääkärin ohje on ollut, ettei koirille tarvitse tehdä mitään. Vaikka bakteeria voikin koittaa häätää pitkällä antibioottikuurilla, ei tätä suositella terveelle koiralle. Koirat, joilla hemoplasmoosi on todettu, on varmuuden vuoksi suojattava punkeilta ja muilta ulkoloisilta leviämisen ehkäisemiseksi. Niiden ei myöskään pidä toimia verenluovuttajina.

Yleensä infektio on terveellä koiralla oireeton, mutta se voi aiheuttaa vakavaakin anemiaa, mikäli tartunnan saaneelta eläimeltä on jouduttu poistamaan perna. 

Mycoplasma haemocanis on lajispesifinen eikä tartu ihmisiin. 

Tällä hetkellä M. haemocanis tutkitaan kaikilta Viipurin Koirat ry:n kautta adoptoitavilta koirilta. Tartunnat tuntuvat olevan kohtalaisen yleisiä kennelososuhteissa, mutta toistaiseksi kaikki positiivisiksi testatut ovat olleet oireettomia kantajia. Vuonna 2019 hemoplasmoosi testattiin yhdistyksen toimesta 100 koiralta, joista positiivisia oli 24 kpl (24 %). Vuonna 2020 positiivisten osuus oli 18,09 %, vuonna 2021 12,5 %, vuonna 2022 7,45 % ja vuonna 2023 14,55 %. 

Lue lisää osoitteesta Companion Vector-Borne Dieseases CVBD.

2.8 Hepatozoonoosi

Hepatozoonoosi on Hepatozoon canis -itiöeläimen aiheuttama tauti, jonka vektorina on pitkään pidetty ruskeaa koiranpunkkia (Rhipicephalus sanguineus). Uudemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että Hepatozoon canista saattaa löytyä myös muista punkkilajeista Ixodes ricinus mukaanlukien. I. ricinus -punkki esiintyy myös Suomessa – se on kotoinen puutiaisemme, jota tavataan maassa lähes kaikkialla Lappia lukuunottamatta. 

Poikkeuksena muihin puutiaisvälitteisiin tauteihin, jotka tarttuvat punkin syljen välityksellä, hepatozoonoosi tarttuu koiraan sen niellessä tautia kantavan vektorin. Ruuansulatuskanavaan päätyneestä punkista vapautuu Hepatozoon canis -itiöeläimiä, jotka tunkeutuvat suolen seinämiin ja edelleen lymfa- ja verenkierron välityksellä sisäelimiin, luuytimeen ja imusolmukkeisiin. On osoitettu, että tartunta voi siirtyä myös emokoirasta sikiöön tiineyden aikana. 

Usein hepatozoonoositartunnat ovat oireettomia tai oireet ovat lieviä ja epäspesifisiä (kuumetta, väsymystä, ruokahaluttomuutta, laihtumista). Tartunta todetaan PCR-menetelmällä verikokeesta ja tartuntoja voidaan hoitaa imidocarb-lääkityksellä. Endeemisesti tautia esiintyy pääasiassa Etelä-Euroopassa (mm. Kreikassa, Espanjassa, Kroatiassa, Turkissa ja Bulgariassa), mutta ilmaston lämpenemisen ja matkustelun seurauksena ruskea koiranpunkki elää myös pohjoisemmassa, mikä mahdollistaa tartunnan saamisen myös muualla. Hepatozoon canis ei ole zoonoottinen loinen ja on erittäin epätodennäköistä, että se tarttuisi ihmiseen.

Viipurin Koirat ry alkoi tutkia koiria PCR-tutkimuksella hepatozoonoosin varalta loppuvuodesta 2019. Vuoden 2020 mennessä se oli todettu yhdellä koiralla yhteensä 125 tutkitusta (0,8 %). Koira sai imodocarb-kuurin, jonka jälkeen sen uusintatesti oli puhdas. Vuosina 2021 tai 2022 ei tarhoilla todettu yhtään hepatozoonoositapausta.

Lue lisää Bayer AG:n ylläpitämiltä Companion Vector-Borne Diseases -sivuilta.

2.9 Leishmanioosi

Leishmania on alkueläin, ja Leishmania-lajeja on useita kymmeniä, joista ainakin 12 voi tarttua koiraan. Tärkein laji on Leishmania infantum, joka on zoonoottinen eli voi tarttua myös ihmiseen. Leishmaniaa levittää pääasiassa lämpimillä alueilla elävä hietasääski, mutta myös muut vertaimevät niveljalkaiset, kuten kirput ja ruskea koiranpuutiainen, voivat toimia vektorina. Lisäksi leishmania voi tarttua koirasta toiseen verikontaktissa (esim. verensiirto, syvät puremahaavat tappeluissa), astutuksessa (siemennesteen mukana urokselta nartulle) tai emältä pennuille.

Leishmaniaa esiintyy pääasiassa hietasääsken elinalueilla Etelä-Euroopassa, Lähi- ja Kauko-Idässä, Afrikassa, Väli- ja Etelä-Amerikassa, mutta ilmaston lämmetessä myös vektoreina toimien niveljalkaisten elinalue siirtyy pohjoisemmaksi. Venäjällä leishmaniaa on todettu esim. Mustanmeren alueella eli Pohjois-Kaukasian federaatiopiirissä. Tartunta voi olla pitkään oireeton ja osalla koirista immuunipuolustus eliminoi taudinaiheuttajat. Toisaalta infektio voi olla pitkään piilevänä ennen oireiden alkamista. Oireet ovat erittäin moninaiset, tyypillisesti oireisiin kuuluu iho-oireet, laihtuminen, ruokahaluttomuus, väsymys, kuumeilu ja imusolmukkeiden suurentuminen. Leishmaniaa hoidetaan lääkkeillä, mutta parantuminen voi kestää kuukausia ja tauti voi uusiutua lääkehoidon jälkeen. Leishmanioosiin ei ole olemassa rokotetta.

Pohjoisen sijainnin takia leishmania-tartunta Viipurissa on erittäin epätodennäköinen (tilannetta voi verrata Suomen tilanteeseen), mutta endeemisen alueen laajentumisesta johtuen on Viipurin Koirien Suomeen tuomista koirista alettu kesästä 2018 alkaen seuloa tuontimääriin suhteutettuna leishmania-tartuntoja. Vuonna 2020 testi liitettiin mukaan kaikille koirille tehtävään testipakettiin. Toistaiseksi Viipurin Koirien tiedossa ei ole yhtään viipurilaiskoiralla todettua, varmistettua Leishmania-tartuntaa. Tarhalla testi on vuoden 2023 loppuun mennessä tehty 896 koiralle.

Viskeraalisen leishmanioosin esiintymisalueet ihmisillä ja koirilla. Katso alkuperäinen kartta täältä.

B9781437707953000740_f74-01-9781437707953.jpg

Kuvan lähde: Veterian Key: Leishmaniosis. Jane E. Sykes, Gad Baneth & Christine A. Petersen.
takaisin sivun alkuun
 

3. Loiset ja loissairaudet

3.1 Sisäloiset

3.1.1 Ekinokokit (Echinococcus multilocularis ja E. granulosus)

Ekinokokit ovat muutaman millimetrin mittaisia heisimatoja, jotka tuottavat sadoittain mikroskooppisen pieniä munia. Ekinokokit ovat zoonoottisia loisia, joten ne voivat tarttua eläimestä ihmiseen tai ihmisestä eläimeen. Ekinokokkien munat leviävät ympäristöön isäntäeläinten, tyypillisesti villien koiraeläinten, esim. kettujen, ulosteiden mukana. Ympäristössä munat ovat heti tartuntakykyisiä ja säilyvät jopa 1–2 vuotta. Hyönteiset, tuuli ja sade voivat levittää niitä. Munat kestävät hyvin pakkasta, desinfektioaineita, jopa formaliiniin säilömistä, mutta ovat herkkiä lämmölle ja kuivumiselle.

Ekinokokkiloisen pääisäntä, eli tyypillisesti villit koiraeläimet mutta myös kotieläimet kuten kissa ja koira, saavat tartunnan syömällä väli-isännän. Ekinokokkien väli-isäntiä ovat tyypillisesti monet pikkujyrsijät, kuten pelto- ja metsämyyrät, jotka saavat tartunnan loisen munien saastuttaman ravinnon tai veden mukana. Ekinokokkien zoonoottisuuden takia myös ihminen voi saada tartunnan ja toimia väli-isännän, tai ns. umpikujaisännän, roolissa. Ekinokokkoosi on Echinococcus-heisimatojen aiheuttama infektio, joka pääisännillä ja suurimmalla osalla väli-isännistä on yleensä oireeton. Umpikujaisäntänä toimivalle ihmiselle se voi aiheuttaa hengenvaarallisen, erittäin huonosti hoidettavissa olevan taudin. Taudin itämisaika on yleensä ihmisessäkin pitkä, jopa vuosikymmeniä, kun loisen kystamuodot kasvavat elimistössä. Kun kysta on kasvanut riittävän suureksi ja aiheuttaa painetta ympäröiviin kudoksiin, ilmestyvät oireet. Kystat ovat usein sisäelinten lähettyvillä, joten tyypillisiä oireita ovat vatsakivut, mukaan lukien pahoinvointi ja oksentelu, tai hengitysvaikeudet. Voit lukea ekinokokkoosista lisää Ruokaviraston sivuilta. Ekinokokkoosi on yleinen erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Venäjällä.

Echinococcus multiloculariksen levinneisyysalue Euroopassa. Katso alkuperäinen kartta täältä.

Approximate-distribution-of-Echinococcus-multilocularis-in-Europe-shown-in-dark-orange.png

Kuvan lähde: Institute of Parasitology, University of Zurich, Switzerland 

Ekinokokin torjunta on Suomessa lakisääteistä. Viipurista tulevat koirat saavat ekinokokkeihin tehoavan, pratsikvantelia sisältävän lääkityksen maahantuontimääräysten mukaisesti 1-5 vuorokautta ennen Suomeen tuloa. Vaikka tuontimääräysten mukainen kerta-annos on riittävä, Viipurin Koirat ry suosittaa riskien minimoimiseksi, että koirat madotetaan Suomessa uudestaan vastaavalla valmisteella. Mahdollisesti turkkiin tarttuneiden munien takia on myös tärkeää, että koira pestään välittömästi kotiin/hoitopaikkaan päästyään desinfioivalla shampoolla. Koira voi erittää munia ulosteessaan vielä muutamia päiviä lääkityksen jälkeen, joten ulosteiden huolellinen kerääminen ja tarvittaessa alueen desinfioiminen on erittäin tärkeää erityisesti ensimmäisten viikkojen aikana. Ihmisten on myös tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Suomeen tulevat koirat saavat yhdistykseltä mukaansa kahta eri matolääkettä sekä desinfioivaa shampoota.

Eviran (nyk. Ruokavirasto) vuonna 2018 suorittamissa kokeissa ei Viipurin Koirat ry:n kautta maahantuotujen koirien ulostenäytteissä todettu ekinokokkia. Näytteet tutkittiin seitsemältä koiralta osana Tuontikoira-projektia.

3.1.2 Giardia

Giardia on koirilla yleinen suolistoloinen, joka voi aiheuttaa giardioosiksi kutsutun suolistoinfektion, johon kuuluvat voimakkaat ripulioireet. Useimmilla koirilla giardioosi on kuitenkin oireeton. Giardia-alkueläimiä esiintyy ympäri maailmaa, myös Suomessa, ja ne tartuttavat sekä ihmisiä että useita eri eläinlajeja. Giardiasta puhutaan zoonoosina, mikä tarkoittaa, että se voi tarttua eläimestä ihmiseen tai ihmisestä eläimeen. Koirilla kuitenkin esiintyy yleensä koiraeläinten omaa giardia-kantaa (Giardia canis tai Giardia duodenalis), joka ei tartu ihmiseen.

Giardia on koiranpentujen yleisin sisäloinen ja tyypillinen ongelma esim. suurissa kenneleissä tai koiratarhoilla, joissa on paljon koiria. Giardia lisääntyy jakaantumalla isäntäeläimensä suolistossa ja se myös tuottaa jaksoittain kystamuotoja, jotka kestävät erittäin hyvin ympäristöolosuhteita. Kystat kulkeutuvat ulosteen mukana ympäristöön, jossa ne voivat säilyä pitkiäkin aikoja hengissä. Kystat alkavat välittömästi lisääntyä päästyään suolisto-olosuhteisiin isäntäeläimen syötyä ulostesaastunutta ruokaa tai juotua saastunutta vettä. Tyypillisin uusintatartunnan lähde on kotipiha tai ulkotarha, jonne tartunnan saanut koira on ehtinyt ulostaa suuren määrän giardiakystia.

Giardioosi on yleensä melko helppo hoitaa tavallisella sisäloishäätövalmisteella (Axilur) sekä huolehtimalla riittävästä hygieniasta sisä- ja ulkotiloissa. Kolmen päivän kuuri riittää tuhoamaan suolistossa elävän loisen, mutta tyypillisesti suositaan viiden päivän Axilur-kuuria, jotta kotiympäristö saadaan siivottua riittävän tarkasti kuurin aikana. Mikäli kotia ja koiran käyttämiä tekstiilejä sekä koiraa itseään ei pestä huolellisesti, voivat niihin jääneet kystamuodot päätyä uudestaan koiran suolistoon ja aiheuttaa uuden tartunnan. Uudelleentartunnan ehkäisy ja siivoaminen ovat helpointa suorittaa silloin, jos koira pidetään asunnossa rajatussa tilassa Axilur-kuurin ajan, eikä sitä päästetä esimerkiksi sohvalle tai sänkyyn.

Uusintatartunnan estämiseksi perushygieniasta huolehtiminen on avainasemassa giardioosin hoidossa. Jos eläin ulostaa sisälle, tulee uloste siivota tarkasti ja puhdistaa paikka tarvittaessa desinfiointiaineella. Myös ulkotiloista tulisi uloste siivota huolellisesti, ettei loinen pääse leviämään ympäristöön. Ulosteen kanssa tekemisissä oltaessa tulee huolehtia huolellisesta käsihygieniasta, eikä giardiaa sairastavaa eläintä pitäisi päästää nuolemaan ihmisen naamaa. Jos giardioosi pitkittyy, eikä ripuli rauhoitu, voi hoidoksi hakea eläinlääkäriltä antibioottikuurin. Diagnoosi tehdään ulostenäytteestä.

Viipurissa olevien koiratarhojen hygieniataso on mm. viemäröinnin ja juoksevan veden puuttumisen vuoksi huono. Alueen maaperässä ja vesistöissä on paljon giardiaa, joten on hyvin mahdollista, että Suomeen tullessaan alueelta peräisin oleva koira kantaa giardiaa tarhalla saaduista matokuureista huolimatta. Suurin osa tartunnoista on oireettomia, etenkin aikuisilla koirilla, mutta oireetonkin koira levittää giardiaa ympäristöön. Giardian leviämisen estämiseksi on erittäin tärkeää, että tarhalta tuleva koira pestään heti kotiin saavuttaessa desinfioivalla shampoolla, minkä lisäksi Axilur-kuuri aloitetaan heti kotiintulopäivänä. On erittäin suositeltavaa puhdistaa Axilur-kuurin aikana huolellisesti kaikki paikat, joissa koira on oleskellut, minkä lisäksi on todella tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Ulosteiden keräämisellä voidaan vähentää giardian leviämistä ympäristöön. Jos uudella omistajalla/hoitokodilla on eläimiä ennestään, kannattaa ne kaikki hoitaa Axilur-sisäloishäädöllä samaan aikaan ja huolehtia, etteivät eläimet pääse syömään toistensa ulosteita. Muiden vieraiden eläinten (koirapuistot yms.) välttäminen ensimmäiset pari viikkoa on suositeltavaa. Siivouksen kannalta on helpointa, jos koiran liikkumista rajoitetaan aluksi vain osaan asuntoa eikä sitä päästetä esim. sänkyyn ja sohville ennen pesuja ja matokuurien päättymistä.  Suomeen tulevat koirat saavat yhdistykseltä mukaansa kahta eri matolääkettä sekä desinfioivaa shampoota.

3.1.3 Muut koirien sisäloiset

Merkittävimmät koiran sisäloiset ovat suolinkaiset ja hakamadot, jotka kuuluvat sukkulamatoihin. Tyypillisiä suolinkaistartunnan oireita pennuilla ovat laihtuminen, huono kasvu, vatsanalueen turvotus, huonokuntoinen karvapeite ja toistuva oksentelu ja/tai ripuli. Loismatoja saatetaan nähdä oksennuksissa tai ulosteissa. Aikuisilla koirilla tartunnat ovat usein oireettomia. Pennuilla saattaa esiintyä äkillistä ja pitkittyvää ripulia. Voimakkaassa tartunnassa eläin voi laihtua ja kärsiä nestehukasta.

Lue lisää sisäloisista Evidensian kotisivuilta.

3.2 Ulkoloiset

3.2.1 Kirput

Kirput ovat verta imeviä ja hyppiviä hyönteisiä, jotka siirtyvät nopeasti ympäristöstä isäntäeläimeen ja myös isäntäeläimestä toiseen. Maailmalla tyypillisesti koirista löytyy koirankirppuja (Ctenocephalides canis), kissankirppuja (C.felis), mutta Suomessa tavallisimmin villieläinten kirppuja (esim. lintu- ja siilikirput). Kuiva sisäilma ja talven pakkassäät estävät tehokkaasti kirpputartuntojen leviämistä kotieläimissä. Viipurissa tarhakoirilla todetaan välillä kesäisin kirppuja, mutta kylmä talvi tappaa kirppupopulaatiot. Kirpun puremat aiheuttavat kutinaa, minkä lisäksi kirpun syljessä olevat histamiininkaltaiset proteiinit voivat aiheuttaa kirppuallergiaa. Kirput myös levittävät useita infektiotauteja. Yleensä koiraan eksyneiden villieläinten kirppujen takia ei tarvita häätökäsittelyä, koska ne ovat isäntäspesifisiä ja ruokailevat koirassa vain kerran, minkä jälkeen ne poistuvat itsestään. Pitkittyneet kirpputartunnat on kuitenkin syytä hoitaa ja silloin edellytetään yleensä pitkää, vähintään 12 viikon yhtäjaksoista lääkitystä koko kirppupopulaation häätämiseksi. Lisäksi on tärkeää muistaa ympäristön puhtaanapito ja kaikkien lemmikkien yhtäaikainen hoito. Lintukirput, joita koiralla esiintyy yleensä keväällä tai alkukesästä, saattavat purra myös ihmistä, jolloin puremajälki muistuttaa luteenpuremaa. Jokainen Viipurista Suomeen tuleva koira saa ulkoloishäädön, joka tehoaa myös kirppuihin. Mikäli koiralla epäillään ulkoloistartuntaa, tulee lääkitystä jatkaa eläinlääkärin ohjeen mukaisesti.

3.2.2 Täi ja väive

Koirantäit (Linognathus setosus) ja -väiveet (Trichodectes canis) ovat litteitä hyönteisiä, jotka elävät koiran karvapeitteessä aiheuttaen koiralle kutinaa ja karvanlähtöä. Täit ovat harmaanruskeita ja ne käyttävät ravinnokseen verta, kun taas väiveet ovat vaaleankellertäviä ja käyttävät ravinnokseen pääasiassa ihon ja karvojen keratiinia ja talia. Täit ja väiveet ovat isäntäspesifisiä eivätkä tartu ihmiseen, mutta ne tarttuvat melko helposti koirasta toiseen. Täit ja väiveet kestävät kirppuja paremmin esim. kylmyyttä, joten todetut tartunnat on aina syytä hoitaa. Hoidon tulee olla riittävän pitkä ja tärkeää on ottaa huomioon myös ympäristön puhtaanapito ja kaikkien lemmikkien yhtäaikainen hoito. Väive voi myös toimia väli-isäntänä joillekin sisäloisille. Jokainen Viipurista Suomeen tuleva koira saa ulkoloishäädön, joka tehoaa myös täihin ja väiveisiin. Mikäli koiralla epäillään ulkoloistartuntaa, tulee lääkitystä jatkaa eläinlääkärin ohjeen mukaisesti.

3.2.3 Sikaripunkit (karvatuppipunkit)

Sikaripunkki (tyypillisesti Demodex canis, myös D.injai ja D.cornei) on pitkulainen loinen, joka elää koiran karvatupessa. Sikaripunkit alkavat lisääntyä tiineen nartun iholla juuri ennen synnytystä ja niitä siirtyy emosta pentuihin pentujen ensimmäisten elinpäivien aikana. Tarkkaa syytä punkkien lisääntymiselle ei tiedetä, mutta mahdollisesti taustalla on synnyttämisen aiheuttamat hormonaaliset tai immunologiset muutokset. Sikaripunkki ei tartu koirayksilöstä toiseen muuten kuin emojen ja pentujen välillä. Yleensä terveilläkin koirilla on karvatupissa yksittäisiä punkkeja, jotka eivät aiheuta kliinisiä oireita. Jossain tilanteissa punkkien määrä iholla voi alkaa lisääntyä voimakkaasti, mikä johtaa demodikoosi-nimiseen ihosairauteen. Demodikoosin oireita ovat mm. karvanlähtö, punoitus, hilseily, ihon pigmenttimuutokset ja tulehtuminen. Paikallinen demodikoosi parantuu yleensä koiran oman immuunipuolustuksen avulla, mutta yleistynyt (laajalle alueelle levinnyt) demodikoosi vaatii aina lääkehoitoa. Syy demodikoosin puhkeamiselle tunnetaan huonosti, mutta perinnöllinen alttius, stressi, puutteellinen ravitsemus, vastustuskykyä alentavat sairaudet ja vastustuskykyä heikentävät lääkkeet voivat vaikuttavat sairauden puhkeamiseen. Viipurissa koiratarhoilla erityisesti pennuilla todetaan joskus sikaripunkin aiheuttamaa karvanlähtöä. Sitä pyritään lääkitsemään fluralaneerilla (kauppanimi Bravecto), mutta yleensä oireet poistuvat myös pentujen kasvaessa ja vahvistuessa.

3.2.4 Puutiaiset ja ruskeat koiranpunkit

Puutiaiset (Ixodes-lajit) ovat vertaimeviä hämähäkkieläimiä, jotka toimivat vektoreina usealle vaaralliselle taudille, kuten borrelioosille, anaplasmoosille ja puutiaisaivokuumeelle (TBE). Puutiaiset kestävät melko hyvin matalia lämpötiloja, ei kuitenkaan pakkasta, mutta ne ovat herkkiä kuivuudelle. Tämän takia puutiaisia esiintyy eniten lähellä maanpintaa kostean kasvillisuuden seassa. Puutiaiset eivät liiku nopeasti eivätkä pitkiä matkoja, mutta ne kulkeutuvat laajemmille alueille isäntäeläinten mukana. Kasvillisuuden seasta ne tarttuvat ohikulkevaan nisäkkääseen, esim. koiraan tai ihmiseen. Kiinnittyessään ihoon puutiainen vapauttaa isäntäeläimen verenkiertoon taudinaiheuttajia. Taudinaiheuttajat voivat myös siirtyä isäntäeläimen verestä puutiaiseen. Infektioriskiin vaikuttaa kiinnittymisaika, minkä takia kaikki ihoon kiinnittyneet puutiaiset tulee poistaa mahdollisimman pian.

Ruskeat koiranpunkit (Rhipicephalus sanguineus) ovat Ixodes-lajien puutiaisia pienempiä ja nopeampia ja ne sietävät hyvin kuivuutta, mutta ei kylmää. Niitä ei esiinny Suomen tai Viipurin alueen luonnossa, mutta ainakin Suomessa niitä on havaittu sisätiloissa. Ne voivat muiden sisätilatuholaisten tavoin piileskellä esim. lattialistojen väleissä ja niitä voi olla hankalaa torjua, koska ruskeat koiranpunkit ruokailevat harvoin ja selviävät jopa yli vuoden ilman veriateriaa. Ruskeita koiranpunkkeja on yleensä useita kiinnittyneitä samanaikaisesti ja ne hakeutuvat erityisesti koiran silmien ympärille sekä anturoiden väliin. Myös ruskeat koiranpunkit toimivat vektoreina useille taudeille, mm. babesioosille.

Puutiaisten levittämien tautien takia jokaisen koiranomistajan on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että koiralla aloitetaan punkkilääkitys riittävän ajoissa keväällä ja sitä jatketaan riittävän pitkälle syksyyn. Lääkityksessä olisi hyödyllistä olla myös tarttumista estävä vaikutus, jotta puutiaisia ei kulkeudu koiran mukana sisälle asuntoon ja esimerkiksi sänkyyn. Puutiaiskaudella on erittäin suositeltavaa tehdä ns. punkkitarkastus koiralle aina ulkoilujen jälkeen.

takaisin sivun alkuun

4. Moniresistentit bakteerit

4.1 ESBL, AmpC ja NDM

Tärkeimmät ulostevälitteiset zoonoottiset moniresistentit bakteerit ovat ESBL (Extended Spectrum Beta Lactamase)-, NDM (New Delhi -metallo-beetalaktamaasi)- ja AmpC-entsyymiä tuottavat bakteerit. Kyseessä on suolistobakteerit (tyypillisesti E.coli tai Klebsiella), jotka ovat geenimutaation avulla kehittäneet kyvyn muodostaa beetalaktaameja pilkkovaa entsyymiä, laajakirjoista beetalaktamaasia. Beetalaktaamit on mikrobilääkkeitä eli antibiootteja, jotka voidaan jaotella penisilliineihin, karbapeneemeihin, monobaktaameihin ja 1.–4. polven kefalosporiineihin. Nämä kaikki ovat yleisesti käytettyjä mikrobilääkkeitä niin ihmis- kuin eläinlääketieteessäkin.

Zoonoottisuudesta huolimatta ei ole tehty kovin kattavia tutkimuksia näiden bakteerien tarttumisesta ihmisten ja koirien välillä. Se on kuitenkin tiedossa, että samassa taloudessa asuvista ihmisistä ja koirista on löytynyt samoja bakteerikantoja, myös resistenttejä bakteerikantoja, mutta on epäselvää siirtyvätkö bakteerit helpommin ihmisestä koiraan vai koirasta ihmiseen. Suoran tartunnan lisäksi ESBL-bakteerit voivat tarttua välillisesti esim. saastuneen pinnan tai ravinnon välityksellä. Erityisesti raaka liha on merkittävä riski koirien ruokinnassa. Suolistobakteerien osalta tartunta vaatii ulosteen päätymistä suuhun suoraan tai välillisesti esim. likaisten käsien tai kontaminoituneen elintarvikkeen kautta, joten hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen on erittäin tärkeää, mikäli koira tiedetään resistentin bakteerin kantajaksi ja tartuntaa ihmiseen halutaan välttää. Suomessa on toistaiseksi todettu yksi varma resistentin bakteerikannan (NDM-bakteeri) siirtyminen ihmisen ja koiran välillä (Grönthal ym. 2018), mutta kyseisessä tapauksessa oli todennäköistä, että kyseessä oli bakteerin siirtyminen ihmisestä koiraan.

ESBL-entsyymiä tuottavia bakteereja on kaikkialla ja ne ovat myös aiheuttaneet sairaalaepidemioita (Ruokavirasto). Ihmisten ESBL-tartunnat ovat melko yleisiä myös Suomessa ja lisääntynyt matkustus on yksi tärkeimmistä syistä tartunnoille (ESBL:n esiintyvyys Suomessa, THL). ESBL-bakteerikantoja on havaittu myös kaikilla tuotantoeläinlajeilla, yleisimmin siipikarjalla. Elintarvikkeisiin bakteerit voivat päätyä eläinten suolistosta esimerkiksi teurastusprosessin aikana tai kasviperäisiin tuotteisiin kasteluveden mukana. ESBL-tartuntaa elintarvikkeista voidaan estää riittävällä kuumennuksella, joka tappaa suolistoperäiset bakteerit.

Viipurilaisilla koiratarhoilla, joissa hyvän hygienian ylläpito on vaikea mm. juoksevan veden puuttuessa, on paljon ESBL-bakteereja. Tilanteeseen vaikuttaa epähygieenisten olojen lisäksi suuret koiramäärät melko pienissä tiloissa. Tarhaolosuhteissa kaikki ulosteperäiset mikrobit leviävät tehokkaasti. Suolistomikrobisto kuitenkin uusiutuu nopeasti ja yhdistyksen tekemän seurannan mukaan lähes kaikki ESBL-bakteerin kantajiksi todetut viipurilaiskoirat ovat puhdistuneet kantajuudesta päästyään Suomeen sisätiloihin asumaan. Edelleen jatkuva seuranta aloitettiin kesällä 2017 ja maaliskuuhun 2020 mennessä yhdistyksen tiedossa on jo noin 200 koiraa testitulokset. ESBL-kantajuutta ei näe koirasta ilman testaamista eikä kliinisesti tervettä ESBL-kantajaa ole syytä eristää esimerkiksi muista koirista tai ihmisistä, vaan koira voi elää täysin normaalia elämää. Vaikka kantajuus ei yleensä aiheuta ongelmia perusterveelle eläimelle itselleen, siitä tulee kuitenkin tartuntavaaran takia ilmoittaa esim. eläinlääkäriaikaa varatessa ja lisäksi tulee huolehtia hyvistä hygieenisistä käytännöistä.

Yhdeltä Viipurin Koirien kautta Suomeen tulleelta koiralta on todettu vuonna 2017 kolistiiniantibiootille vastustuskykyinen E.coli-bakteeri (ks. yhdistyksen tiedote). Vastustuskykyä aiheuttavaa mcr-1 -geeniä ei kuitenkaan enää todettu kontrollinäytteestä, joka otettiin kaksi kuukautta Suomeen tulon jälkeen.

4.2 MRSP ja MRSA

Stafylokokit ovat tyypillisiä iholla ja limakalvoilla eläviä bakteereja, jotka saattavat aiheuttaa esim. haava- ja ihoinfektioita. MRSA (metisilliiniresistentti Stafylococcus aureus) tunnetaan yleensä sairaalabakteerina, jota on erittäin hankala hoitaa. Se on ihmisten ja tuotantoeläinten, erityisesti sikojen, bakteeri. MRSP (metisilliiniresistentti Stafylococcus pseudintermedius) on koirien ”sairaalabakteeri”. MRSP:tä esiintyy enemmän joillakin riskiroduilla, joilla on esimerkiksi paljon ihopoimuja. Tällaisia ovat mm. brakykefaaliset koirarodut. MRSP voi aiheuttaa toistuvia, vaikeasti hoidettavia iho- ja korvatulehduksia koirille.

MRSP:tä kantavan koiran eristämistä muusta maailmasta ei enää suositella, mutta koiralle tulisi varata omat ihon- ja turkinhoitovälineet sekä ulkoiluvarusteet (valjaat, takit ym), koska bakteeri leviää kosketuksesta. MRSP vaatii tarttuakseen suoran iho- tai limakalvokontaktin eikä se tartu esim. ulosteen tai virtsan välityksellä. MRSP siirtyy myös käytännössä aina emokoiralta pennuille. MRSP on koiraspesifinen bakteeri, joten se ei tyypillisesti tartu koirasta ihmiseen, mutta ihminen voi esim. käsien välityksellä tartuttaa muita koiria. Usein MRSP tarttuu samassa taloudessa eläviin koiriin. Vain muutamilta viipurilaiskoirilta on löytynyt MRSP-bakteeri. Kaikki nämä koirat ovat olleet oireettomia kantajia ja kontrollitestien perusteella jokainen on puhdistunut bakteerista.

Lue lisää moniresistenteistä bakteereista.

takaisin sivun alkuun
 

5. Muut terveysongelmat

5.1 Ruuansulatuskanavan sairaudet

5.1.1 Akuutti ripuli

Ripuli on melko yleinen vaiva koirilla ja tyypillisesti se menee itsestään ohi muutamassa päivässä. Pitkittyneessä, voimakkaassa ripulissa on syytä epäillä lois- tai virustartuntaa. Stressiä aiheuttavat tilanteet, kuten muutokset ympäristössä, ruoka-aineyliherkkyydet, muuten sopimaton ruoka tai lääkkeet (esim. antibiootit, loishäädöt) voivat aiheuttaa ripulia. Ripuloivan koiran riittävästä vedensaannista on aina huolehdittava, minkä lisäksi koiralle tulee antaa hyvin sulavaa, vähärasvaista ruokaa pieninä annoksina. Ruuan lisäksi voi antaa suoliston toimintaa tukevia ja ripulinhoitoon tarkoitettuja valmisteita (esim. Promax, Canicur). Mikäli ripulin kesto pitkittyy, koiran kunto heikkenee tai sillä nousee kuume, tulee ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Ripuliin kannattaa varautua koiran muuttaessa Viipurin koiratarhalta Suomeen. Stressaavan uuden tilanteen ja valtavan elämänmuutoksen lisäksi koiralle annettavat matokuurit aiheuttavat suolistoärsytystä. Tämän takia on erittäin tärkeää varata koiralle ensimmäisiksi viikoiksi ravitsevaa, helposti sulavaa ruokaa ja aloittaa probioottivalmisteen käyttö heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Yhdistyksen koiravaraajilta saa asiasta lisätietoa, ja koiran kotiutumistilanteessa onkin tärkeää noudattaa koiravaraajalta saatuja ohjeita.

5.1.2 Ummetus

Ummetus on ripulointia harvinaisempi vaiva, mutta sekin aiheuttaa koiralle tukalan olon ja voi pitkittyessä johtaa ruuansulatuskanavan vaurioihin ja paksusuolen laajenemiseen. Mikäli koiran vointi heikkenee, sillä nousee kuume tai ummetuksen kesto pitkittyy, tulee aina ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Muutaman vuorokauden kestänyttä ummetusta voi hoitaa kotikonstein. Ummetus johtuu yleensä liian vähäisestä nesteensaannista ja/tai riittämättömästä kuidun määrästä ravinnossa. Ummetus voi myös olla seurausta suolistoon kertyneestä mekaanisesta tukkeesta, joka estää ulosteen normaalin kulkeutumisen. Ensimmäinen hoitokeino on lisätä sekä veden että kuitujen määrää ravinnossa. Koiran ruokaan voi sekoittaa esimerkiksi kauravelliä, jossa on paljon sekä nestettä että kuitua. Paljon luuainesta sisältävä ruoka voi aiheuttaa ummetusta. Lisäksi koiralle voi antaa lyhyen kuurin magnesiumlisää. Liikunnan määrää voi myös lisätä, koska riittävä liikunta vilkastuttaa myös aineenvaihduntaa. Mikäli veden, kuidun ja liikunnan lisääminen ei auta, voi koiralle antaa parafiiniöljyä suun kautta 1 ml painokiloa kohden 1-3 kertaa vuorokaudessa. Parafiiniöljyä ei tule antaa pidempään kuin 1-2 vrk ilman eläinlääkärin ohjeistusta.

5.1.3 Oksentaminen

Koira oksentaa yleensä vääränlaisen ravinnon vuoksi (sopimaton ruoka tai vierasaine/-esine). Oksentaminen voi johtua myös virustartunnasta tai vatsalaukun kiertymästä. Vatsalaukun kiertymä on erittäin vaarallinen tila ja sitä epäiltäessä tulee olla välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin. Vatsalaukun kiertymän tyypillisiä oireita on turvonnut vatsanalue, voimakas kipuilu ja tuloksettomat oksentamisyritykset tai vaahdon oksentaminen. Myös silloin tulee olla yhteydessä eläinlääkäriin, jos oksentamisen epäillään johtuvan vierasesineestä tai myrkytyksestä. Mikäli vierasesineeksi epäillään jotain teräväreunaista, joka saattaa vahingoittaa suolistoa, kannattaa koiralle tarjota säilyketankoparsaa. Tankoparsa kääriytyy vierasesineen ympärille ja voi näin suojata suoliston seinämiä.

Satunnainen oksentaminen on vaaratonta ja jos koira vaikuttaa muuten hyvävointiselta, voi koiraa hoitaa kotikonstein. Tärkeintä on huolehtia riittävästä vedensaannista. Hyvin sulavaa ja ravitsevaa ruokaa kannattaa tarjota hyvin pieninä annoksina, pikkuhiljaa annoskokoa kasvattaen. Tukihoitona voi käyttää vatsaongelmiin tarkoitettuja ravintolisiä. Mikäli koiran vointi ei kohene muutamassa päivässä, sen kunto heikkenee tai oksennuksessa / ulosteessa on verta, tulee aina olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Lähteet:

• ripuli: https://elaintenhoidonopas.fi/artikel/koiran-ripuli/
• ummetus: https://elaintenhoidonopas.fi/artikel/koiran-ummetus/
• oksentaminen: https://elaintenhoidonopas.fi/artikel/koira-oksentaa/

5.2 Tuki- ja liikuntaelinongelmat

5.2.1 Lonkkavika eli lonkkaniveldysplasia ja nivelrikko

Lonkkaniveldysplasia eli “lonkkavika” on mahdollisesti koirien yleisin luuston ja nivelten kasvuhäiriö, jota esiintyy erityisesti suurilla koiraroduilla. Lonkkavika tarkoittaa, että koiran reisiluun pää ei asetu tiiviisti lonkkamaljaan, jolloin lonkat jäävät “löysiksi”. Löysyys aiheuttaa usein myös nivelrikkoa. Tyypillisimpiä oireita ovat haluttomuus liikkua tai kankea liikkeelle lähteminen, minkä lisäksi takajalkojen ojentaminen voi olla puutteellista, jolloin koiran takapään liikkeet eivät näytä normaaleilta. Lonkkavian kehittymiseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristötekijät. Viipurilaiskoirien perimää voi usein vain arvailla, mutta kokonsa puolesta monet niistä voivat kuulua riskiryhmään. Ympäristötekijöistä esimerkiksi huono ravitsemus ja koiran ylipaino kasvuiässä altistaa lonkkavian ja/tai nivelrikon syntymiselle. Löysille lonkille voidaan tehdä korjausleikkauksia, mutta nivelrikkoa ei pystytä parantamaan. Nivelrikon edistymistä voidaan kuitenkin hidastaa oikeanlaisella liikunnalla ja ravinnolla. Mikäli koiralla todetaan poikkeamia liikkumisessa tai kipukäytöstä, on se syytä viedä eläinlääkärin tutkimuksiin.

Lähteitä:
https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-terveys/koiran-sairaudet/lonkkanivelen-kasvuhairio
https://evidensia.fi/hoitovinkit/koiran-lonkkavika-eli-lonkkadysplasia/
https://evidensia.fi/hoitovinkit/koiran-ja-kissan-nivelrikko/

5.2.2 Lihasongelmat

Kuten ihmisille, myös koirille voi tulla esim. liikkumattomuudesta johtuvia lihasongelmia. Tarhaolosuhteissa koiran liikkumismahdollisuudet ovat huonot, joten pitkään tarhalla asuneille koirille muutto kotioloihin voi aiheuttaa myös ongelmia lihaksistossa ja liikkumisessa. Koirat vaativatkin oikeanlaisen liikunnan lisäksi myös lihashuoltoa, riittävästi verryttelyä ja palautumista sekä tietysti lepoa. Koiran lihasjumit ja muut ongelmat eivät välttämättä näy päällepäin, joten on suositeltavaa viedä koira esim. hierojalle tai fysioterapeutille silloin tällöin. Näin voidaan varmistaa, etteivät pitkittyneet ongelmat aiheuta sellaista kipua, joka voi johtaa esim. arvaamattomaan tai aggressiiviseen käytökseen.

5.3 Suu- ja hammasvaivat

Koirien suu- ja hammasvaivat ovat valitettavan yleisiä ja ne voivat aiheuttaa koiralle huomattavaa kipua tai levittää tulehdusta muualle koiran elimistöön. Erityisesti aikuiseksi tarhalla kasvaneilla koirilla voi olla paljon hammasongelmia, mutta kaikkien koirien olisi syytä käydä säännöllisessä hammastarkastuksessa, vaikka näkyviä ongelmia ei olisi. Näkyvä ongelma on hampaiden pinnalle muodostuva hammaskivi, joka on aina syytä poistattaa. Lohjenneet hampaat ovat myös sellainen ongelma, joka voidaan havaita tietyissä tapauksissa ilman suun kuvaamista. Lohjenneet hampaat on syytä hoidattaa nopeasti, koska niihin sisältyy aina suuri tulehdusriski.

Hammassairauksien lisäksi monet koirat kärsivät iensairauksista, jotka eivät välttämättä näy lainkaan ulospäin. Iensairaudet aiheuttavat usein pahanhajuista hengitystä ja ne voivat aiheuttaa hampaiden ennenaikaista irtoamista tai muita ongelmia.

Lähteitä:
https://www.wsava.org/Guidelines/Global-Dental-Guidelines
https://evidensia.fi/palvelut/koiran-suu-ja-hammassairaudet/

5.4 Painonhallinta ja koiran kuntoluokitus

(teksti: Tanja Liukkonen)

Koiratarhoilta tulevat koirat ovat usein olleet kehnolla ravinnolla, mutta se ei aina tarkoita sitä, että koirat olisivat alipainoisia. Alipainoisuus koiralla voi johtua paitsi liian vähäisestä energiansaannista, myös mm. piilevistä sairauksista tai loisista. Mikäli alipainoinen koira ei ala kerryttää massaa ravinnon energiamäärää suurentamalla, on syytä käydä eläinlääkärin tutkimuksissa. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että koirien ruumiinrakenne on erilainen ja “sporttimalliset” koirarodut näyttävät monen silmään alipainoisilta kuitenkaan olematta sitä.

Laihuutta huomattavasti suurempi ongelma on koirien ylipaino, eli koiran elimistöön kertynyt liiallinen rasvakudos. Ylipaino lyhentää koiran elinajanodotetta ja aiheuttaa useita terveysongelmia. Ylipaino mm. nopeuttaa nivelrikon syntymistä ja etenemistä, minkä lisäksi se voi heikentää koiran immuunipuolustusta tai aiheuttaa haimatulehduksen. Kuten ihmisilläkin, myös koirilla ylipaino voi johtaa diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien sekä kasvainsairauksien puhkeamiseen. Tämän takia ylipainoisen koiran laihduttaminen on aina suositeltavaa, mutta se on syytä tehdä ammattilaisen (eläinlääkärin ja/tai ravitsemusneuvojan) ohjeiden mukaisesti ja ennen kaikkea maltillisesti, jotta koira kuitenkin saa ravinnostaan kaikki tarvittavat ravintoaineet.

Koiran liiallinen laihuus tai lihavuus voidaan todeta mm. katsomalla ja tunnustelemalla koiran kylkiä ja vyötärölinjaa. Kylkiluiden ei tulisi näkyä, mutta niiden tulee olla helposti tunnusteltavissa, minkä lisäksi vyötärölinjan tulisi olla nouseva. Apuna oman koiran tilanteen hahmottamisessa voidaan käyttää koirien kuntoluokitustaulukoita, joissa arvioidaan koiran massavuutta joko 9- tai 5-portaisella asteikolla. Tavoitemassavuus on 4-5/9 tai 3/5. Painonhallinta on aina laihduttamista helpompaa, joten koirien kanssa on tärkeää muistaa, että hyvinkin pieni määrä ylimääräisiä herkkuja voi pitkän ajan kuluessa kerryttää rasvakudosta. Oman koiran, jonka kanssa on päivittäin tekemisissä, lihomista ei yleensä huomaa, joten on tärkeää säännöllisin väliajoin verrata koiraansa kuntoluokitustaulukoihin tai vaikka kysyä jonkun ulkopuolisen henkilön mielipidettä koiran massavuudesta.

 

Kuva: https://www.wsava.org/WSAVA/media/Documents/Committee%20Resources/Global%20Nutrition%20Committee/English/Body-Condition-Score-Dog.pdf

Lähteitä:
https://www.wsava.org/Guidelines/Global-Nutrition-Guidelines
Hellemann M, Marjeta P. 2010. Koiran ruokinta. Art House.

takaisin sivun alkuun

Muita lähteitä:

Ruokavirasto: Eläintaudit
Kennelliitto: Koiran sairaudet
Pietikäinen ym. 2017. Dirofilaria repens transmission in southeastern Finland. Parasite Vectors (2017) 10:561
Louhelainen & Spillmann: Tapausselostus: Babesia canis -tartunta koiralla, yhteenveto. Suomen Eläinlääkärilehti 2009, s. 143.
WHO: Rabies Bulletin https://www.who-rabies-bulletin.org
Ranki J. 2009. Koiran välittämät zoonoosit – kirjallisuuskatsaus. Lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.
Saari, Näreaho, Nikander. 2016. Elinympäristönä koira – koiran loiset ja loissairaudet. 1.painos. Fennovet Oy.
The CVBD World Forum (Bayer Animal Health) Companion Vector-Borne Diseases
Ruokaviraston riskinarvioinnin yksikön Tuontikoira-tutkimushankkeen raportti (pdf): Zoonoottiset taudinaiheuttajat tuontikoirissa

takaisin sivun alkuun