Kleo

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm, 22 kg)
Syntymäaika: 11/2015

17.7.2018
Kleo löysi kodin Hämeenlinnasta.

17.6.2018
Kleo, nykyinen Ulpu, tulee etsimään itselleen uutta kotia. Ulpusta tulee lisätietoja myöhemmin.

5.4.2016
Kleo muutti omaan kotiin Espooseen.

17.3.2016
Kleoa onnisti ja se pääsi Somerolle harjoittelemaan kotikoiran elämää.

13.3.2016
Kleo on kuin pieni ja vasta pesästä herännyt karhunpentu. Kleo on ystävällinen tyttö, joka tulee pienen tuumailun jälkeen varovaisesti tutustumaan.

Neljän kopla Katia, Kapa, Kleo ja Kesha löytyivät kuulemamme mukaan alkuvuodesta kadulta. Nelikko oli syystä tai toisesta jätetty oman onnensa nojaan, mutta onneksi Olga tuli avuksi ja pelasti pennut luokseen talvipakkasista.

Pörröinen Kleo-tyttö on mahdottoman suloinen nappisilmä. Alkuun vieraita on turvallisinta tarkkailla mökin suojista käsin, mutta jo pian rohkeutta on kerätty sen verran, että uusia ihmisiä uskalletaan tulla moikkaamaan. Muiden pentujen kanssa Kleo puuhailee reippaana välittämättä vieressä seisoskelevista ja tuijottelevista vieraista. Sylissä istuminen on vähän ihmeellistä puuhaa, mutta hienosti tyttö rauhoittuu siinä istuskelemaan ja katselemaan maisemia. Kleo vaikuttaa ystävälliseltä ja iloiselta pennulta, josta kuoriutuu varmasti vielä reipas vipeltäjä, kunhan pieni ujous karisee pois.

Kleon tausta on tuntematon. Tällä hetkellä sisarusparvi elää Olgan ulkotarhassa, jossa niillä on lämmitetty mökki suojanaan. Kotikoiran elämään siirtyminen tuokin tullessaan monia uusia asioita. Sisäsiisteys, hihnassa kulkeminen ja yksin oleminen - näistä Kleo ei ole koskaan tainnut kuullakaan. Oudossa ympäristössä ja tilanteissa riittää varmasti myös ihmeteltävää, jolloin omistajan rohkaisulla ja herkuilla päästään eteenpäin. Kleosta kasvanee aikuisena keskikokoinen kaunotar.

Viipurin koirat - Kleo 27.2.2016

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.