Hero

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 4/2012

24.10.2012
Heron elämästä ei jatkossa rakkautta puutu. Sillä on oma koti ja monta ihmisperheenjäsentä Suomessa.

6.10.2012
Hero on mutkattoman mukava nuorimies. Se tulee kivasti juttuun samanikäisten aitauskavereidensa kanssa ja ilahtuu kovasti ihmisseurasta.

Vaikka Hero ei ole ihan pentulauman villeimmästä päästä, on sekin varustettu aimo annoksella riehakasta pentuenergiaa. 

Syksyn sateet ovat alkaneet ja talvi lähestyy, joten mielellään Herokin jättäisi tarhan taakseen ja muuttaisi lämpimään kotiin. 

Herosta kasvaa todennäköisesti kohtalaisen kookas.

Katso video Herosta:

7.7.2012
Hero on kovin viisaan oloinen poika. Rauhallisesti se tapittaa ihmisiä silmiin ja ilahtuu sitten kovasti, kun tarjolla onkin rapsutuksia.

Hero, Hamlet ja Hilppa ovat sisaruksia, jotka syntyivät huhtikuun alussa erään viipurilaisen huoltoaseman alueelle. Sisarusten emä on huoltoasemalla jonkin sortin vahtikoira, jonka tehtävä on öisin ilmoittaa, jos joku eksyy huoltoaseman pihalle. Koska asemalle ei haluta lisää koiria, kiikutettiin pennut parikuisina Irinan tarhalla odottamaan kotia.

Hero on hämmentävän fiksun oloinen poika. Se tarkkailee mielellään kaikkea ympärillä tapahtuvaa, tyynesti ja vähäeleisesti. Arka poika Hero ei kuitenkaan missään tapauksessa ole, se vaan mielummin tuumailee itsekseen kuin osallistuu hurjimpiin painileikkeihin. Ihmisiin Hero suhtautuu ystävällisesti ja avoimesti, ja tietenkin myös hyvin rauhallisesti.

Herosta kasvaa todennäköisesti vähintään keskikokoinen koira, joten taskukokoista koiraa etsivälle Hero ei ole se oikea valinta. Mutta koirankokoista lenkkikaveria ja parasta ystävää kaipaavalle Hero voisi ruveta seuranpitäjäksi.

Hero voi matkustaa Suomeen jo varsin pian, kunhan fiksun pojan arvoinen koti on ensin löytynyt.

Katso video Herosta:

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.