Norma
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 7/2024
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
Valmis matkustamaan: 27.4.2025 alkaen
25.2.2025
Norma valittiin niiden koirien joukkoon, joilta mitattiin rabiesvasta-ainetasot siinä toivossa, että sille löytyisi koti tai hoitopaikka.
Tulokset ovat nyt valmiit. Norman vasta-ainetasot olivat riittävät ja sillä olisi niiden puolesta mahdollisuus matkustaa Suomeen huhtikuun 2025 loppupuolelta alkaen, kun on kulunut vähintään 3 kk näytteenotosta. Normalla on virallinen, EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus testituloksesta.
13.1.2025
Pientä partahaiventa pilkottaa myös hiukan tämän kaunokaisen poskissa. Norma toivoisi kovasti pääsevänsä turvalliseen ympäristöön ja oman ihmisen luokse.
Norma ja sen sisarukset syntyivät heinäkuun lopussa Ryabovon kylässä, joka sijaitsee noin 55 km Viipurista etelään. Paikalliset asukkaat tarjosivat ihmisiä karttavalle emokoiralle ruokaa, mutta se suhtautui ihmisiin epäluuloisesti eikä antanut itseään kiinni. Emo sai huolehtia pennuistaan useamman viikon, mutta paikallisten ja Elenan suunnitelmana oli ottaa emo kiinni ja viedä se sterilisoitavaksi, jotta tämä pentue jäisi sen viimeiseksi. Myös kaikki seitsemän pentua saatiin kiinni ja siirrettiin sijaiskotiin sosiaalistumaan.
Pentueeseen kuuluvat tytöt Nuppu, Norma, Nanna ja Nessu sekä pojat Nalle, Nemo ja Niko.
Pennut saivat varttua ja kasvaa sijaiskodissa muutaman kuukauden ajan ennen varsinaiselle tarhalle siirtymistä. Nyt sisarusten koti on ollut jo useamman kuukauden ajan pieni aitaus ison koiratarhan syövereissä Svetogorskissa. Paikka, jonka ainoa hyvä puoli on se, että nyt sisaruksilla on mahdollisuus päästä pois omiin koteihin ja hoitopaikkoihin sieltä.
Sisarukset ovat Elenan mukaan sosiaalisia ja reippaita, mutta täytyy muistaa etteivät ne ole nähneet kovinkaan paljon maailmaa elämänsä aikana. Sijaiskodissa niiden asumuksena oli ulkotarha, mutta ne saivat kuitenkin viettää aikaa aitauksen ulkopuolella ihmisten kanssa seurustellen. Mitään kotikoiran taitoja pennut eivät ole kuitenkaan päässeet harjoittelemaan. Eivätkä pääsekään. Yli 200 koiran tarhalla päivät kuluvat äkkiä pelkästään koirien ruokkimiseen ja vesien kantamiseen sekä aitausten siivoamiseen. Varsinkin, kun työtaakka lepää usein vain kahden ihmisen harteilla.
Norma vaikuttaa uteliaalta tytöltä, joka hakee mielellään herkkuja ja rapsutuksia tutuilta ihmisiltä. Pienessä tuvassa käy kova vilske, kun useampaa sisarusta yritetään valokuvata samaan aikaan. Norma ei väritykseltään erotu niin helposti suuresta massasta, mutta onhan tuossa katseessa jotain joka sydämeen kolahtaa. Monenlaista harjoittelua on tietysti edessä, kuten varusteisiin ja hihnakävelyyn totuttelua sekä sisäsiisteyden ja yksinolojen harjoittelua.
Koska pennut ovat eläneet elämänsä maalaismaisemissa ja hyvin rajoitetussa ympäristössä, etsivät ne koteja rauhalliselta alueelta. Kodissa tulisi olla koirakaveri emmekä luovuta pentuja ainoiksi koiriksi.
Pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen on odotettava 3 kuukautta ennen EU-alueelle matkustamista. Jos kaikki menee toivotusti, olisi Norma valmis matkustamaan Suomeen toukokuun alussa. Toivottavasti sitä odottaisi silloin oma koti tai hoitopaikka.
Alla kuva myös pentujen emosta ja sen sterilisointioperaatiosta.
Norma sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.