Neera

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 2/2017

8.6.2017
Kaunis ja ystävällinen Neera odottaa valtavan pentujoukon keskellä, että joku sattuisi huomaamaan juuri sen.

Neera päätyi alkukesällä Irinan tarhalle etsimään kotia. Sen menneisyydestä ei ole kellään tietoa, eräänä päivänä uusi kuono oli vain ilmaantunut muiden joukkoon. Neera elää yhdessä Irinan tarhan monista pentuaitauksista. Kavereinaan sillä on sekalainen joukko muita pentuja ja nuoria koiria. Neera ei ole pentu aivan riehakkaimmasta päästä. Se odottaa rauhallisesti että ihmiset huomaavat sen ja tulee sitten vasta rapsuteltavaksi. Sylissä oleminen jännittää, mutta nätisti Neera pysyy paikoillaan kun sitä kuvataan ja kopeloidaan. Tyttö jää vähäksi aikaa jalkojen juureen pyörimään, mutta tepsuttaa pian sen jälkeen varjoon kerälle tarkkailemaan ympäristöä.

Vielä toistaiseksi Neera vaikuttaa rauhalliselta pennulta, mutta voihan energiaa ja iloa löytyä lisää kotiutumisen edetessä. Neera haluaisi kovasti päästä pois tarhalta ja aloittaa uuden elämän rakkaana perheenjäsenenä. Mistä löytyisi sitoutunut ihminen, jolla on aikaa ja halua pienen pennun sopeuttamiseen, pissalätäköiden korjaamiseen ja uusien asioiden opetteluun?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.