Fira

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2017

30.5.2017
Ilopilleri Fira pussaa posken märäksi ja kaupan päälle heiluttaa häntää tuhatta ja sataa! Voimme taata, että tämän pienen vauhtimimmin kanssa elämä ei käy tylsäksi.

Fira on muuta pentuporukkaa pienempi, mutta se pärjää isompien joukossa mainiosti. Sillä on sen verran sisua, että sitä ei juurikaan haittaa, vaikka isommat pennut loikkivat sen yli ja vievät helposti ihmisten huomion ensimmäisenä. Fira yrittää sitkeästi saada osansa silityksistä muiden joukossa, ja kun se tarpeeksi sitkeästi yrittää, huomaa joku kaapata senkin syliin.

Fira päätyi Irinan tarhalle keväällä. Se on alkuvuoden pentuja, joka syntyi autiotalon pihapiiriin ja otettiin siskojensa Loimun ja Neeran kanssa turvaan Irinan tarhalle. Siellä Fira yrittää nyt tehdä parhaansa, että joku heltyisi sen nappisilmien edessä ja lupaisi matkalipun Suomeen.

Fira on hyvin iloinen, reipas ja sosiaalinen tyttö. Se etsiikin sellaista omistajaa, joka lupaa jaksaa tarjota Firalle riittävästi touhua, temmellystä ja tapakasvatusta elämässä. Se on Firan mielestä onnellisen elämän resepti!

Firasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Vaikka Fira on tarhalla hyvin reipas, tulee uudessa kodissa varautua siihen, että aluksi siellä voivat monet asiat jännittää Firaa. Rauhallisesti totuttamalla Fira kuitenkin tottuu varmasti normaaliin arkeen kuuluviin asioihin, ja ajan kanssa Firasta saa varmasti kivan lenkki- ja harrastelukaverin. Jos olet aivan varma, että aikasi ja kärsivällisyytesi riittää tämän iloisen tytön luotsaamiseen elämässä nyt ja tulevina yli kymmenenä vuotena, ei Fira malta odottaa hakemustasi!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.