Wera

Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm, 20 kg)
Syntymäaika: 8/2016

17.7.2017
Wera sai kodin Espoosta.

5.7.2017
Wera on osoittautunut erittäin fiksuksi tytöksi. Se aiheutti eräänä päivänä kauhun hetkiä kotihoitajalleen ja yhdistykselle karkaamalla.

Wera oli kotihoitajan menojen ajan väliaikaisessa hoitopaikassa, josta se pinkaisi aidan yli ja lähti seikkailemaan. Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen Wera tupsahti tutun kotihoitajan portista sisälle - noin 3 km:n päässä lähtöpaikasta.

Wera on käynyt testeissä multiresistenttien bakteerien varalta ja sen näytteet olivat sekä MRSP:n että ESBL:n osalta negatiiviset.

27.3.2017
Ystävällinen ja iloinen Wera on opetellut kotikoiran elämää nyt parin kuukauden ajan hoitopaikassaan Helsingissä.

Reipas Wera on sujahtanut hienosti kotikoiran saappaisiin. Wera on leikkisä ja energinen nuori tyttö, joka tulee hoitopaikan muiden koirien kanssa hyvin toimeen. Hoitopaikassa on myös kissoja, mutta niistä Wera tahtoo välillä intoutua liikaa. Hihnassa Wera osaa kulkea nätisti ja muu liikenne saa mennä menojaan ilman turhia korvien lotkautuksia. Vieraisiin ihmisiin Wera suhtautuu ystävällisesti. Pihalla on mahdottoman kiva peuhata veljen kanssa, riepotella leluja ja juosta niin että rapa roiskuu!

Wera kaipaa aktiivista kotia, missä aikaa nuoren koiran kanssa puuhasteluun riittää. Mikään sohvaperuna Wera ei ole, ja jos energiaa on paljon ja tekemistä vähän, niin kyllä neiti aina pientä puuhaa keksii. Wera tykkää välillä käyttää ääntään jonkin verran eikä kerrostalo sen vuoksi ole tytölle sopiva asumismuoto. Wera on kuitenkin aivan tavallinen nuori koira, kiltti ja ihmisrakas tyttö, joka haluaisi jo kovasti löytää oman kodin ja kainalon jostain. 

27.1.2017
Wera pääsi Suomeen hoitoon ja odottaa omaa kotia hoitopaikassaan Helsingissä.

22.1.2017
Reipas Wera on takuulla ensimmäisenä tutustumassa tulijoihin! Wera on iloinen ja kiva tyttö, joka on mutkattomasti kaikkien kaveri.

Wera ja sen veli Werner päätyivät Olgan tarhalle syksyllä. Eräs Pietarissa käymässä ollut pariskunta löysi pennut ja otti yhteyttä yhdistykseemme kysyen apua pentujen sijoittamiseen johonkin turvalliseen paikkaan. Olga ystävällisesti tarjoutui ottamaan pennut hoiviinsa ja nyt vihdoin sisarukset ovat valmiita muuttamaan Suomeen.

Wera on elämäniloinen tyttö. Se rakastaa ihmisiä ja nauttii kovasti kaikesta saamastaan huomiosta. Wera juokseekin aina etunenässä tervehtimään tulijat ja tietysti myös tutkimaan kassit: jos vaikka joku herkkukätkö sieltä löytyisi.

Werasta kasvanut luottavainen kaunokainen, joka silmät säihkyen iloitsee uusiin ihmisiin tutustumisesta. Tarhasta on tullut Weralle tuttu paikka, joten saattaa olla, että kun muutto omaan kotiin koittaa, voi uudet asiat ja paikat muuttua sen mielessä vähän jännittäviksi. Mutta koska Wera vaikuttaa niin avoimelta tytöltä, uskomme sen sopeutumisen uuteen kotiin käyvän nopeasti. Wera tulee hienosti toimeen lauman muiden pentujen kanssa, eikä se vaikuta supervilkkaalta tai hössöttävältä tytöltä.

Werasta kasvaa aikuisena keskikokoinen koira. Se tulee tarvitsemaan reipasta liikuntaa ja aktivointia, ettei elämä pääse käymään tylsäksi. Joku koiramainen harrastuskin voisi olla Weran mieleen! Tärkeintä on kuitenkin, että omistaja haluaa tehdä kaikkensa Weran eteen, että siitä pääsee kasvamaan myös jatkossa luottavainen ja aurinkoinen tyttö.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus. Otamme yhteyttä sopiviin kotiehdokkaisiin.