April

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 8/2016

6.2.2017
April reipastuu hiljalleen hoitopaikassa Somerolla.

Aprillin yhteyshenkilönä toimii Mona.

April on mahdottoman kaunis koira, mutta sen pehmoisen näköistä karvaa ei satunnainen vieras pääse silittämään. Ihmiset ovat April-polon mielestä vielä kovin pelottavia, ja ujo tyttö pysyttelee mieluummin turvallisen välimatkan päässä vieraista. Koirakavereiden seurassa tytön ilme sen sijaan kirkastuu ja ryhti kohenee. April saa selvästi turvaa toisista koirista ja viihtyy niiden seurassa hyvin, niin reippaasti se kirmaa muiden mukana juoksulenkille ympäri aidattua pihaa.

Hoitopaikassa April saa kerätä rohkeutta rauhassa, ja tyttö onkin jo hiukan edistynyt kotikoiruuden opettelussa: onhan Aprililla jo pantakin kaulassaan. Aprilin kodin on kuitenkin ehdottomasti varauduttava siihen, että arka koira tarvitsee valtavasti aikaa, tukea ja rohkaisua totutellessaan uuteen elämään ihmisten parissa. On myös ehdottoman tärkeää, että Aprililla on tulevassa kodissaan koirakaveri. 

Kovin urbaania kaupunkieläjää Aprilista tuskin koskaan tulee, joten rauhallinen ympäristö on tämän koiran kanssa valttia. Oma aidattu piha olisi mainio juttu, mutta ajan kanssa April tottuu varmasti myös hihnaulkoiluun toisen koiran seurassa.

13.1.2017
Ujo April pääsi Suomeen ja tyttö odottelee kotiehdokkaita Somerolla.

7.12.2016
April-tytön elämä ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. April on vielä toistaiseksi arka tyttö, joka etsii rauhallista ja koirakaverillista kotia.

Sisarukset AlikaAnisa, Alanna, April ja Alex ilmaantuivat Irinan tarhalle loppuvuodesta. Kuulemamme mukaan sisaruskatras kuljeskeli yksinään kadulla. Luultavaa on, että ne ovat jonkun kotikoiran jälkeläisiä, mutta omistaja on halunnut hankkiutua ei-toivotuista pennuista eroon. Kadulta pennut päätyivät onnekseen eläinlääkärin hoteisiin, joka steriloituaan ne toimitti koko pesueen Irinan tarhalle. Tarhalle joutuminen on ollut kova paikka. Rankka talviaika ei tee pentujen olosta yhtään sen helpompaa, joten voimme vain toivoa, että sopivat kodit löytyisivät pikaisesti.

April nojailee seinän vierustalla pitäen pientä etäisyyttä vieraisiin ihmisiin. Tyttö seurailee tarkkaavaisesti tapahtumia, mutta toistaiseksi rohkeus ei vielä riitä oma-aloitteeseen lähestymiseen. April tyytyykin katselemaan sivusta, kun kaverit rohmuavat namit ja huomion. Aprilin saa napattua syliin ja siinä tyttö istuukin suht rauhallisesti vaikka kovasti jännittääkin. Aprilin onni olisi löytää jo vähän kokeneempi koti, jossa aralle pennulle osataan antaa aikaa, tilaa ja ymmärrystä. Kotikoiran elämästä April ei tiedä mitään, mutta tyttö toivoisi kovasti mahdollisuutta, sillä oikeissa käsissä tästäkin pennusta kuoriutuu varmasti vielä mahtava ystävä jollekin.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus. Otamme yhteyttä sopiviin kotiehdokkaisiin.