Peetu

Sukupuoli: uros
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 5/2016

10.2.2017
Peetu muutti omaan kotiin.

29.12.2016
Peetu on ujo poika, jolla on paljon opittavaa tässä suuressa maailmassa. Olisitko sinä se, johon Peetu voi turvata kun pojalla tulee pupu pöksyyn?

Peetu on aktiivinen ja ihastuttava pojanvesseli joka ihailee ja rakastaa toisia koiria. Peetu turvaa paljon hoitoperheen aikuisiin koiriin. Peetu ei yhtään pahastuisi, jos omassa kodissa olisi aikuinen koirakaveri odottamassa, jolta poika saisi tukea uusien ja jännittävien asioiden edesssä. Arkuutensa vuoksi Peetu ei sovellu kerrostaloon ainoaksi koiraksi. Kotihoitopaikassa on kaksi koiriin tottunutta kissaa, joiden kanssa Peetu tulee mainiosti toimeen.

Peetu painaa tällä hetkellä noin 14 kg ja ja korkeutta pojalle on kertynyt noin 48 cm. Peetu on kotihoidossa Loviisassa.

18.11.2016
Herttainen Peetu muutti Suomeen hoitopaikkaan.

23.10.2016
Peetu on hurmaavan kaunis nuori poika. Se ujostelee jonkin verran vieraita, mutta uskomme, että Peetu reipastuu pian, kunhan se pääsee omaan kotiin asti.

Peetu kuuluu pentulaumaan, joka pelastettiin Irinan tarhalle loppukesästä. Kaksi emoa ja niiden pennut toimitettiin samassa kasassa tarhalle, ja koska pentueet olivat menneet jo iloisesti keskenään sekaisin, emme ole varmoja, että ketkä niistä ovat sisaruksia keskenään. Peetun sisaruksia ja kavereita ovat Pietari, PepitaPauliPaavoPatrikPekkoPenni ja Pilke.

Peetu on utelias, vaikkakin myös ujo poika. Peetu ei tohdi tulla ihan rapsuteltavaksi asti, mutta se pyörii kuitenkin aitauksessa lähettyvillä, kun vieraat häärivät siellä. Kun maahan istuutuu syöttämään herkkuja, kipuaa Peetu kuitenkin niiden perässä lähes syliin asti. Kunpa kauniille Peetulle löytyisi pian oma koti, jotta se pääsisi reipastumaan! Se sisaruksista muutama on jo päässyt Suomeen ja ne ovat reipastuneet nopeasti kotioloissa.

Reipas koirakaveri on aina iso plussa varovaista pentua kotiutettaessa. Peetullekin tämä olisi suuri toivomus, sillä ainoaksi koiraksi muuttaminen voi olla sille vaikea paikka. Myös omistajalla tulee olla riittävästi ymmärtämystä ja pitkää pinnaa, jotta voimme olla varmoja, että Peetu osataan totuttaa uusiin asioihin ja tilanteisiin rauhassa ja koiran omassa tahdissa.

Peetusta kasvaa aikuisena keskikokoinen koira. Vaikka Peetu vielä ujostelee uusissa tilanteissa, reipastuu se kotioloissa varmasti, ja silloin se saattaa keksiä vaikka mitä kepposia, ihan kuten nuoren koiran kuuluukin. Silloin mitataan omistajan kärsivällisyyttä, mutta rakkaudella ja johdonmukaisella koulutuksella siitäkin selvitään!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.