Annu

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 2014

12.1.2017
Annun tarha-aika jäi lyhyeksi ja tyttö sai oman kodin Ravijoelta.

29.12.2016
Annu on ystävällinen ja rauhallinen tyttö. Aluksi sitä ihan vähän ujostuttaa vieraat ihmiset, mutta jo pian Annu on valmis tulemaan rapsuteltavaksi.

Kaunis Annu huostaanotettiin muutama viikko sitten yksinäiseltä mummolta Viipurin läheisestä kylästä. Mummo asuu huonokuntoisessa pienessä talossa, jonne hän keräilee koiria eikä kykene niistä kuitenkaan huolehtimaan. Aiemminkin mummolta on jouduttu hakemaan koiria pois, ja nyt taas tilanne oli mennyt sellaiseksi, että koiria oli tarpeen huostaanottaa häneltä. Koirat tuotiin Irinan tarhalle.

Annu on selvästi hämillään meluisalle tarhalle joutumisesta. Se ei siksi taida ihan tietää, pitäisikö uusiin ihmisiin suhtautua heti iloisesti. Siksi Annu päätyy odottelemaan vähän taustalla, kunnes sitä erikseen pyytää luokse. Silloin Annu tulee hyvin rauhallisesti haistelemaan ja jää myös rapsuteltavaksi. Tosin innokkaammat koirat tahtovat jättää sen jalkoihinsa, eikä Annu ala kilpailla huomiosta.

Kun otimme Annun ulos aitauksesta, jännitti sitä aluksi kovasti. Hetken ympärilleen katseltuaan alkoi Annu rentoutua ja hakea myös varovasti huomiota. Kuitenkin tilanne oli Annusta sen verran jännä koko ajan, että se pysyi hyvin rauhallisena ja tyytyi lähinnä ihmettelemään ympäristön tapahtumia. Vaikutti myös siltä, että hihnassa kulkeminen ei ollut Annulle kovin tuttua entuudestaan. 

Annu on asuu samassa aitauksessa useiden muiden aikuisten koirien kanssa. Annu tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen, se ei vaikuta pahemmin ottavan muihin kontaktia. Paitsi yhteen: Irinan mukaan Annusta ja Cherchelistä on tullut oikea parivaljakko. Aika liikuttavaa, että jättiläis-Cherchel ja pieni Annu ovat löytäneet toisistaan sydänystävät.

Annu vaikuttaa hyvin kultaiselta ja rauhalliselta tytöltä. Koska sitä jännittää vähän uudet asiat, etsii Annu sellaista omistajaa, joka haluaa koiran tahtiin totuttaa ja tutustuttaa sitä uusiin tilanteisiin. Voi olla, että Annu reipastuu nopeastikin, kun pääsee tarhan hälinästä pois, mutta pitää myös varautua siihen, että rentoutumiseen ja kotiutumiseen menee enemmän aikaa.

Annu voisi arvostaa rauhallista koiraseuraa uudessa kodissa, mutta aivan välttämätön edellytys se ei ole. Annu on hyvin hiljainen koira ainakin tällä hetkellä, joten rauhallisessa ympäristössä sijaitseva kerrostalo lienee myös mahdollinen asumismuoto. Kovin vilkkaaseen kaupungin keskustaan Annu ei halua muuttaa. Annu ei välttämättä koskaan ole asunut ns. tavallisena kotikoirana, joten hihnassa kävelemisen lisäksi Annun kanssa joutuu todennäköisesti harjoittelemaan niin sisäsiisteyttä kuin yksinjäämistäkin. Mutta tämä sympaattinen tyttö oppii ne taidot varmasti, kunhan omistaja jaksaa ja haluaa paneutua Annun rauhalliseen kotiuttamiseen.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.