Ursula

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50-55 cm)
Syntymäaika: 2007

14.8.2017
Viipurin Koirien aktiivi tarjosi hoitopaikan paljon elämää nähneelle Ursulalle.

Valitettavasti Ursulalla todettiin Suomessa tehdyissä tutkimuksissa nieluhalvaus. Hengitysvaikeuksia aiheuttava vaiva ei vastannut lääkitykseen ja Ursula täytyi päästää nukahtamaan ikiuneen. Onneksi se sai asua viimeiset aikansa turvallisessa kotiympäristössä ja nauttia hyvästä hoidosta.

28.3.2017
Ursula on rauhallinen ja ystävällinen koiramuori, joka kaipaisi kipeästi omaa kotia missä huolenpitoa ja rakkautta olisi tarjolla viimeisiksi vuosiksi.

Ursula on elänyt koiratarhan arkea jo ainakin vuoden päivät, tarhalle se päätyi viime talvena. Tarhanpitäjä Irina kertoo, että tyttö eli jonkun pienen kahvilan pihalla hihnaan sidottuna. Kuinka kauan Ursula siinä eleli, emme tiedä. Vasemman korvan korvamerkki kertoo, että tyttö on jossain vaiheessa elämäänsä steriloitu. Ursula ei ole enää mikään juniori, ikää sillä on arviolta kymmenisen vuotta. Tarkkaa ikää ei kuitenkaan tiedä kukaan, joten Ursulalla voi olla vuosia todellisuudessa takanaan enemmän tai vähemmän.

Ursula on elänyt tarhalla vaihtelevissa laumakokoonpanoissa. Muiden narttujen kanssa tyttö ei aina tule toimeen, ja on ainakin kerran joutunut pahaan tappeluun jossa sai itse muutaman ikävän pureman. Vanhuksen elämä ei koiratarhalla ole helppoa, sillä nuorempien ja fyysisesti paremmassa kunnossa olevien jalkoihin jää helposti. Jonkun kivan ja rauhallisen uroksen kaveriksi Ursulaa voisi ajatella, mutta tyttö viihtyisi varmasti myös ainoana koirana.

Ihmisiin Ursula suhtautuu ystävällisesti. Se ei liiemmin kerjää huomiota, mutta kun saa muutaman rapsutuksen, näkyy tytön silmissä häivähdys onnea. Hihnassa Ursula on saattanut aiemminkin kulkea, sen verran mallikkaasti neiti köpötteli kun pääsi pienelle päiväjaloittelulle.

Ursulan menneisyys on suurelta osin pimennon peitossa. Se on joskus saattanut olla kotikoirana tai sitten ei. Todennäköisesti Ursulan vuosiin mahtuu paljon erilaisia tapahtumia ja käänteitä, mutta niistä tyttö ei pääse koskaan meille kertomaan. Tulevan omistajan onkin ymmärrettävä, että kotiutuminen voi vaatia aikaa ja kärsivällisyyttä. Koska Ursula on jo vanha koira, voi edessä olla mm. hammasremontista aiheutuvia eläinlääkärikuluja.

Ursula toivoisi niin kovasti, että sille löytyisi jostain kunnollinen ja rakastava koti eikä elämän loppua tarvitsisi jäädä odottamaan ankealle tarhalle.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.