Leonard

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 9/2016

26.3.2017
Leonard sai kodin Helsingistä.

2.3.2017
Onnenpoika Leonard matkusti hoitopaikkaan ja on tavattavissa Helsingissä.

31.1.2017
Leonard on iloinen, ihmisrakas ja kovin suloinen poika! Kun vain oma koti vielä löytyisi, niin Leonard pääsisi hurmaamaan uudet ihmisystävänsä.

Leonard ja sen kaksi siskoa syntyivät kadulle. Niiden emo eli omissa oloissaan ja ehti synnyttämään jo toisen pentueen, ennen kuin se saatiin kiinni ja steriloitua. Leonard siskoineen pääsi jo pienenä turvaan Olgan tarhalle ja siellä sisarusparvesta on kasvanut iloinen ja sosiaalinen pentukatras.

Leonard rakastaa ihmisiä kovasti. Se tulee mielellään syliin siliteltäväksi ja kuvattavaksi, ja sylissä pitäjä voi olla varma, että välillä poskelle vilahtaa myös keveä nuolaisu. Leonard on niin tohkeissaan uusiin ihmisiin tutustumisesta, että sen on ihan pakko välillä päästä näyttämään se pienellä pussailulla.

Leonard on sosiaalinen poika myös toisten koirien kanssa. Se on tottunut asumaan isossa pentulaumassa, jossa se menee sujuvasti muiden pentujen touhuissa mukana.

Leonard vaikuttaa olevan avoin ja luottavainen pentu, joka haluaa mutkattomasti tutustua kaikkiin uusiin ihmisiin. Toki uuden omistajan pitää huomioida se, että Leonard on kasvanut suurimman osan lyhyestä elämästään tarhalla: moni kotiympäristössä vastaan tuleva asia voi olla sille aivan uusi ja suuri ihmetyksen aihe. Siksi Leonard voi tarvita rauhallista tutustuttamista ja opastamista, jotta se oppii suhtautumaan luontevasti myös aluksi ehkä ihmetyttäviin asioihin.

Leonardista kasvaa aikuisena keskikokoinen poika. Vaikka Leonard on vielä suht rauhallinen pentu, voi siitä kotioloissa kuoriutua kunnon viikari. Siksi Leonard etsii omistajaa, jolla on aikaa ja halua panostaa tämän nuorukaisen tapakasvatukseen, aktivointiin ja reippaan liikunnan tarjoamiseen. Sillä reseptillä Leonardista kasvaa fiksu ja filmaattinen aikuinen koira. Matkan varrelle saattaa mahtua vähän harmaita hiuksia, syötyjä kenkiä ja ohimennen haukuttuja naapurin koiria, mutta ne kuuluvat elämään - eikö niin?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.