Evert

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 8/2016

3.3.2017
Evert sai kodin Salosta.

7.2.2017
Evert on iloinen ja komea jässikkä. Kuvien ottaminen jännitti sitä kovasti, joten poika ei oikein poseerannut edukseen. Siitä huolimatta se on mainio kaveri!

Evert syntyi koiralaumaan Viipurin laitamille syksyllä. Lauma majaili rekkojen levähdyspaikalla ja ne saivat ohimennen osansa rekkamiesten ylijäämäruuista. Irina kuuli paikalla asustelevista kolmesta narttukoirasta ja muutamasta niiden pennusta. Koska tietenkään koiralauman ei haluttu kasvavan, käytiin nartut steriloimassa ja pennut noudettiin tarhalle etsimään omia koteja. Evertin lisäksi Emmy, Eleanor ja Eevi kuuluivat samaan porukkaan.

Evert riemastuu kovasti uusista ihmistuttavuuksista. Se tepsuttaa iloisesti vastaan häntä heiluen ja välissä iloisia loikkia ottaen. Uteliaisuus on niin suurta, että nopeasti Evert kiipeää syliin ja sen se tekeekin sitten suurella sydämellä. Pusut poskilla on taattuja, kun Evert riemuitsee ja haluaa jakaa intoaan uusille ihmisystävilleenkin.

Evert on vankan oloinen pentu, joten todennäköistä on, ettei siitä jää mitään kukkakeppiä aikuisenakaan. Evertistä kasvaa varmasti komea poika, joka jaksaa lenkkeillä ja aktivoida omistajaansa kaikkeen kivaan yhteiseen puuhailuun. Miltä kuulostaisi vaikkapa ruuanpiilotusleikit, vanhojen sukkien repiminen, kuoppien kaivuuhommat ja ahkeran päivän päätteeksi kainalon lämmittimenä toimiminen? Evertistä ne ainakin kuulostaisivat oikein hyvältä!

Koska Evert on kasvanut elämänsä ensimmäiset kuukaudet kadulla, on siltä jäänyt tottumatta moniin sellaisiin asioihin, joihin koiranpennut saavat yleensä tottua. Se ei tiedä mitä on sisällä asuminen, eikä sillä ole aavistustakaan, miltä se tuntuu, kun joutuu jäämään yksin kotiin. Evert tulee myös ihmettelemään ja aluksi varmasti myös ujostelemaan vieraita ihmisiä, kenties myös ohitse suhahtavia pyöräilijöitä, juoksevia lapsia, yllättäviä ääniä ja muita sille uusia ja outoja asioita. Sisimmältään Evert on kuitenkin ystävällinen ja ihmisrakas poika, joten oikealla, rauhallisella opastamisella ja totuttamisella se tulee kyllä oppimaan, ettei arkisia asioita tarvitse pelätä.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.