Wilma

Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (alle 50 cm)
Syntymäaika: 2016

10.5.2017
Ihana Wilma sai kodin Helsingistä.

5.4.2017
Ihmisrakas Wilma tervehtii huhtikuisena kevätpäivänä ensimmäistä kertaa tarhavieraita. Wilma ei tiedä mitään parempaa kuin ihmiset, mutta toisten koirien seura ei ole yhtä mieluisaa.

Wilma päätyi keväällä Irinan tarhalle. Tyttö tepsuttaa leppoisasti kiinni kylkeen ja pysähtyy niille sijoilleen nauttimaan hellyydenosoituksista. Vilkaisu vielä syvälle silmiin pysäyttävällä katseella. Kyllä, Wilma tietää tämän jutun ja kuinka ihmisten huomio saadaan itselleen.

Wilma elää tällä hetkellä isossa koiralaumassa ulkotarhassa. Lauma koostuu pääasiassa nuorista alle vuoden ikäisistä koirista, mutta mahtuu joukkoon muutama hieman vanhempikin koira. Nuorempiaan Wilma tahtoo jonkin verran komentaa. Wilma voisi viihtyä hyvin uroksen kaverina, mutta tuskin tyttö laittaa pahakseen vaikka saisi olla kodin ainokainen. Ihmiset ovat kuitenkin Se juttu Wilmalle.

Wilma suhtautuu niin luottavaisesti ihmisiin, että sillä on hyvin voinut olla isäntä tai emäntä aiemmassa elämässään. Syystä tai toisesta Wilma on kuitenkin joutunut kodittomaksi koiratarhalle, missä ainoa mahdollisuus parempaan elämään on oman kodin löytyminen Suomesta. Lyhytturkkisen Wilman onneksi kesä on tuloillaan, mutta kunpa siihen mennessä tyttö eläisi jo tyytyväistä elämää oman perheen silmäteränä ikiomassa kodissaan.

Wilma on nuori koira, arviolta vuoden ikäinen tai sitä nuorempi.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.