Nemo

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2017

21.9.2017
Nemo sai kodin Lappeenrannasta.

12.9.2017
Joku on varsinainen pusupoika! Märän ja likaisen turkin alta katselee kaunis ja ilahtunut silmäpari, kun Nemo saa vieraita aitaukseensa.

Nemo huiskii innoissaan häntäänsä kun vieraat astelevat sisään sen matalaan majaan. Poika pääsee ensimmäisten joukossa syliin rapsuteltavaksi ja sehän vasta ihana juttu onkin! Nemo ei muuta haluaisikaan tehdä kuin nautiskella sylissä hellittelystä ja antaa pusuja. Ihmiset ovat Nemon mielestä parhaita, siitä ei ole epäilystäkään. Nemo vaikuttaa reippaalta, luottavaiselta ja ihmisrakkaalta pennulta, jolla on vielä koko elämä edessään. Pienen pennun paikka ei ole ankealla tarhalla eivätkä piemenevät ja kylmenevät päivät helpota Nemon oloa.

Nemon menneisyys on hämärän peitossa. Se on kuitenkin niin ihmisrakas pentu, että oletettavasti sillä on ollut ihmisseuraa ympärillään ennen tarhalle joutumista. Kotikoiran elämästä Nemo ei ymmärrä tuon taivaallista, vaikka aivan taatusti taivaassa onkin kun saa puhtaana kellahtaa lämpimälle ja pehmeälle pedille ensimmäistä kertaa masu täynnä ruokaa. Oma tarha on tuttu paikka, mutta uusi maailma ja monet pelottavat asiat vaativat rauhallista totuttelua. Nemo ei haluakaan lähteä ihan kenen tahansa matkaan vaan sellaisen ihmisen, joka ymmärtää Nemon taustan ja jolta löytyy aitoa sitoutumishalua ja motivaatiota Nemon sopeuttamiseen.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.