Manna

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2/2016

2.3.2017
Mannan tarha-aika päättyi ja tyttö muutti omaan kotiin Turkuun.

28.10.2016
Mannasta on kasvanut reipas ja iloinen tyttö! Pusut ovatkin taattuja, kun Mannan luo menee. Sillä ihmiset ovat Mannan mielestä parasta ikinä!

Pentuajan ujostelut ovat karisseet Mannan tassuista jo kauan sitten. Mannasta on kasvanut sosiaalinen ja iloinen nuori tyttö, joka jaksaa iloita ja ilahtua joka kerta, kun sen aitaukseen astuu. Salamana se on kiipeämässä syliin ja hakemassa huomiota, eihän tarhaoloissa sitä koskaan tahdo saada tarpeeksi!

Manna on suloinen tyttö, jonka niin kovasti toivoisi löytävän oman kodin pian. Tarhalla kasvaminen on kurjaa, eikä Manna haluaisi nähdä, kun kuukaudet toisensa perään vaihtuvat ja odotus vain jatkuu. Reippaana ja sosiaalisena tyttönä Manna sopeutunee hyvin monenlaiseen kotiin ja ympäristöön. 

17.6.2016
Suloinen Manna tassuttelee muiden pentujen perässä tutustumaan. Syliin nostaminen oli vähän jänskää, mutta ihmiset silti kivoja, tuumii Manna!

Manna on alkuvuoden pentuja. Niitä ei-toivottuja, jotka syntyvät, kun omistajaa ei kiinnosta steriloida narttuaan ja joiden kohtaloksi tulee sitten joutua kadulle etsimään onneaan. Mannan onneksi se pääsi kuitenkin Irinan tarhalle ja saa nyt mahdollisuuden oman kodin löytymiseen - kun vain joku huomaisi sen vähän kainon katseen parinkymmenen muun pennun joukosta.

Manna on hyvin utelias tyttö, mutta selvästi sitä ihan vähän ujostuttaa vieraiden ihmisten huomio. Se tulee kyllä silitettäväksi, mutta kun Mannan nostaa syliin, alkaa sitä jännittää selvästi. Hyvin kiltisti Manna kuitenkin odottaa, kun sitä kuvataan. Kun Manna pääsee takaisin maahan, riemastuu se kovin ja aloittaa taas leikit kavereidensa kanssa.

Uskomme, että Manna reipastuu äkkiä myös ihmisten seurassa, kunhan se pääsee omaan kotiin. Se taitaa olla vain hieman hämillään saamastaan huomiosta, koska selvästi se kuitenkin on ihmisrakas ja sosiaalinen tyttö.

Manna etsii tositarkoituksella omistajaa - sellaista, joka ymmärtää koiraan sitoutumisen merkityksen eikä anna periksi, vaikka kaikki ei aina sujuisikaan kuin Strömsössä. Mannasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö, joten se tulee tarvitsemaan melko runsaasti niin liikuntaa kuin arkisten käytöstapojen opetteluakin. Kiva koirakaveri olisi varmasti Mannan mieleen, mutta mikään ehdoton vaatimus se ei ole.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.