Tasha

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 6/2017

25.10.2017
Tasha sai hoitopaikan Suomesta ja odottaa hakemuksia Helsingin seudulla.

Tashan yhteyshenkilönä toimii Tessa.

2.10.2017
Suloinen pieni Tasha on kovin hellyttävä ilmestys. Tasha vaikuttaa luonteen puolestakin ihanalta tyypiltä, joten toivotaan että tämä tyttö löytää itsensä pian oman ihmisen kainalosta.

Hylätty Tasha päätyi kesän lopulla Irinan tarhalle asuttamaan jo ennestään tupaten täynnä olevaa tarhaa. Tasha asusti jonkin aikaa pienessä ulkoaitauksessa muiden pentujen kanssa, mutta nykyään majapaikkana toimii pieni ulkohäkki. Sieltä tyttö katselee toiveikkaana ohi kulkevia ihmisiä ja pieni häntä alkaa vipattaa heti, kun askeleet kääntyvät sitä kohti. Tasha on ystävällinen ja kiltti tyttö, joka lähes kaikkien muiden pentujen tapaan jännittää vähän sylissä olemista. Eikä ihme, kun sellaiseen ei ole saanut koskaan tottua. Mutta tämäkin asia korjaantunee pian kunhan oma turvallinen syli löytyy jostain.

Tashan elämästä ennen tarhalle saapumista ei ole tietoa. Se vaikuttaa kuitenkin luottavaiselta ja ihmisrakkaalta tytöltä, joten ihmisseuraa sillä on varmasti ollut ympärillään. Emme kuitenkaan tiedä, onko Tashan ollut tyytyminen vain pihapiirissä elämiseen vai onko se saanut asua sisätiloissa. Uuden omistajan onkin haluttava panostaa Tashan sopeuttamiseen ja kaikkien uusien ja jännittävien asioiden rauhalliseen totuttamiseen. Tashasta kasvaa aikuisena keskikokoinen, kaunis tyttö!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.