2015
Kodin saaneita koiria 23.7.2015
Kodin saaneita koiria 16. ja 17.7.2015
Koirien tuonneissa tauko elokuussa
Kuljetuksemme ovat tauolla elokuun ajan. Tauko pidetään Vaalimaan raja-asemalla työskentelevän rajaeläinlääkärin vuosiloman vuoksi.
Heinäkuun loppupuolella ja elokuussa varatut koirat saapuvat Viipurista Suomeen syyskuussa. Suomessa olevat koirat ovat adoptoitavissa normaaliin tapaan myös elokuussa.
Kodin saaneita koiria 9.7.2015
Kodin saaneita koiria 2.7.2015
Kodin saaneita koiria 25.6.2015
Viipurin koiratarhat – ensikertalaisen näkökulmasta
Toukokuun lopussa 24 eläinrakasta auttajaa nousi bussiin ja suuntasi kohti Viipuria viikonlopuksi. Retkellä oli konkareiden lisäksi myös ensikertalaisia. Pyysimmekin tarhoilla vieraillutta Elinaa kirjoittamaan matkastaan.
Viipurin koiratarhat – ensikertalaisen näkökulmasta
Kodin saaneita koiria 16. ja 18.6.2015
Kodin saaneita koiria 11.6.2015
Jihuuu, tämän viikon onnekkaat maahanmuuttajat olivat Pirat, Kosmos ja Roihu. Erityisesti iloitsemme Piratin kodista, sillä aikuisille suurille uroksille on vaikea löytää perhettä ja Pirat odotti omaansa pitkään. Kotihoitoon Helsinkiin pääsi kaunis Blanca.
Pirat
Kodin saaneita koiria 4.6.2015
Tämän viikon kyytiläiset voivat huokaista helpotuksesta. Uusi elämä Suomessa on päässyt alkamaan. Omiin koteihin matkasivat ihanat pennut Belochka, Delia ja Iisa. Kotihoitoon tuotiin pahasti nälkiintynyt nuori Timotei ja kaksi arkaa pientä koiraa, Mersedes ja Dzeep. Kuulemme kolmikosta varmasti lisää myöhemmin.