2019
Yhdistyksen joulukeräys
Ulkona sataa lunta. Olimme juuri omien koirieni kanssa ulkona. Ne loikkivat lumessa ja olivat niin onnellisia, että minua itketti. Kumpikin niistä kadulle syntynyt. Kun ne olivat aikansa riehuneet lumessa, tulimme sisälle ja ne saivat luut jyrsittäväksi. Tuolla ne nyt nukkuvat sängyllä autuaana ja kun katson niitä, olen niin kiitollinen, että saan olla niiden elämässä.
Suomeen saapuneet koirat 5.12. ja 12.12.2019
Torstaina 5.12. omaan kotiin muuttivat pennut Liinu, Mushu ja Moia sekä aikuinen Kamu, joka ehti asua tarhalla lähes parin vuoden verran. Hoitopaikkaan matkasi nuori ja ujo Tauno. Torstaina 12.12. omaan kotiin suoraan matkasivat pennut Tiana, Moona ja Pouta. Iloinen ja reipas Brenda pääsi hoitopaikkaan.
Brenda
Vastine Eläinlääkäriliiton tiedotteeseen rabiesriskistä
Suomen Eläinlääkäriliiton Eläinlääkäripäivillä 11.12.2019 luennoivan asiantuntijan mukaan ihmisen rabieskuolema Suomessa olisi vain ajan kysymys.
Lähes 350 koiralta mitattu rabiesrokotevasta-aineet
Viipurin Koirat ry alkoi teettää rabiesrokotevasta-ainemittauksia kesällä 2018. Vapaaehtoinen vasta-aineiden määritys on sen jälkeen suoritettu kaikille yhdistyksen välityksellä adoptoiduille koirille ennen suomalaiseen kotiin muuttoa. Joulukuuhun 2019 mennessä jo lähes 350 koiran verinäytteet on analysoitu. Yhdistys tuo Suomeen koiria vasta sen jälkeen, kun vasta-ainetestillä on voitu osoittaa, että ne on rokotettu rabiesta vastaan.
Ruokakeräys Lahdessa 9.-22.12.
Lahden Musti ja Mirri Syke (Kauppakatu 18, Lahti) järjestää kahden viikon ruokakeräyksen Viipurin Koirien hyväksi! Toivomme saavamme Lahdesta lahjoituksina erityisesti laadukasta pentu- ja toipilasruokaa (esim. Starter ja Hill's a/d), mutta myös ravintolisiä ja vitamiineja. Otamme ilolla vastaan myös koirien varusteita, leluja ym. (myös hyväkuntoiset käytetyt käyvät erinomaisesti).
p.s. Kodintekstiilejä ei tällä hetkellä oteta vastaan säilytystilan rajoitusten takia.
Suomeen saapuneet koirat 28.11. ja 29.11.2019
Marraskuun viimeiset kyydit toivat Suomeen kahdeksan onnekasta koiraa. Torstaina 28.11. omiin koteihin muuttivat upea Nadja sekä nuori Lisa. Hoitopaikkaan jatkoi ihastuttava partanaama Sofi. Perjantaina 29.11. omiin koteihin muuttivat pennut Aune, Veela ja Serafina.
Joulupuukeräys ja esittelypäivä 14.12. Lohjan Lempolan Mustissa ja Mirrissä
Lohjan Musti ja Mirri Lempolassa (Lohjanharjuntie 758) on käynnissä yhteinen joulupuukeräys Viipurin Koirille ja Lohjan eläinsuojeluyhdistykselle. Lisäksi 14.12. klo 11-14 olemme myymälässä paikan päällä esittelemässä yhdistyksen toimintaa ja vastaanottamassa lahjoituksia!
Yhdistyksen esittely- ja keräyspiste Porttipuiston Mustissa ja Mirrissä 7.12.
Tämän vuoden viimeistä keräyspäivää vietetään lauantaina 7.12. Porttipuiston Musti ja Mirri -myymälässä (Porttipuistontie 1, Vantaa), jossa olemme paikalla klo 11–14 esittelemässä yhdistyksen toimintaa ja ottamassa vastaan lahjoituksia. Keräyksen teemana on Iloa pennuille ja onnellinen vanhuus, eli tavoitteena on kerätä iloa paitsi pennuille, myös parantaa vanhuskoirien elämää.
Viipurin Koirat mukana kolmissa joulumyyjäisissä pääkaupunkiseudulla
Ensimmäisenä vuorossa ovat Elonkehrä-joulumarkkinat sunnuntaina 1.12. klo 10-15 Espoon Steinerkoululla (Olarinniityntie 10, Espoo).
Seuraavana sunnuntaina 8.12. klo 12-16 järjestetään Kulkurien Joulumyyjäiset Pakilan nuorisotalolla (Lepolantie 19, Helsinki).
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä pidetään 14.-15.12. klo 10-17 rescueyhdistysten Perinteinen Joulutori Haagan lämpiössä (Näyttelijäntie 14, Helsinki).
Viipurin Koirat kampanjoi antibioottiresistenssistä venäläisessä sosiaalisessa mediassa
Eilen vietimme Euroopan antibioottipäivää. Teemapäivän tarkoituksena on edistää antibioottien vastuullista käyttöä ja ennaltaehkäistä antibioottiresistenssin kehittymistä ja leviämistä.