Chara

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen/suurehko (n. 60 cm)
Syntymäaika: 2019
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri

1.5.2023
Chara pääsi lenkille aitauskaverinsa Bossin kanssa. Menohaluja oli jälleen kovasti mutta kaikkein mieluiten Chara seuraili Bossia. Vaikuttaa edelleen siltä, että koirakaveri on tarpeen myös omassa kodissa.

Viipurin koirat - Chara 29.4.2023

4.9.2022
Chara kulkee varsin pelottomasti hihnassa vaikka onkin pitkään tarhalla asunut. Se ei lotkauta korvaansa ajoittain ohi ajaville autoille vaan keskittyy eteenpäin menoon, välillä melkoisesti kiskoen.

Charassa on voimaa sen verran ruhtinaallisesti, että sen taluttajallakin on oltava jonkin verran ruista ranteessa. Chara pääsee kanssamme lenkille syyskuun ensimmäisellä tarhareissulla. Mukana on myös toinen koira samasta aitauksesta. Tällä kävelyllä Chara vaikuttaa olevan enemmän kiinnostunut toisesta koirasta ja kaikista ympäröivistä hajuista kuin meistä, sille vieraista ihmisistä. Kauniisti Chara kuitenkin antaa käsitellä ja kopeloida itsensä kauttaaltaan. Se säpsähtää nopeasti liikahtavaa kättä, joten ehkä joku ihminen on jossain vaiheessa rikkonut sen luottamuksen. 

Upeannäköisellä Charalla on muutama toive tulevan kotinsa varalle: vahva ulkoiluttaja, suhteellisen rauhallinen ympäristö sekä mielellään kiva uros ulkoilukaverina. Pikkulapsiperheeseen Charaa ei ainakaan toistaiseksi luovuteta.

Viipurin koirat - Chara 26.8. & 1.9.2022

29.4.2022
Miten kaunis. Se on ensimmäinen asia mikä tulee mieleen Charaa katsoessa. Kuka tarjoaisi kodin aikuiselle, vähän varovaiselle mutta kiltille Charalle?

Chara on arviolta 2,5-vuotias tyttö. Se on tullut tarhalle veljensä Charlin kanssa ja ne ovat asuneet Snezhannan tarhalla jo pennusta saakka. Voi olla, että sisarukset ilmaantuivat tarhalle juuri rajojen sulkeuduttua maaliskuussa 2020. Snezhanna kertoo Charan olevan hyvin kiltti, vaatimaton luonne. Vapaaehtoiset ovat opettaneet Charaa kävelemään hihnassa ja tyttö on saanut viettää useamman hetken ihmisten seurassa seurustelemassa.

Varovaisena, tarhalla kasvaneena koirana Chara etsii koirakaverellista kotia rauhalliselta seudulta. Tärkeää on, että uusi omistaja on valmis antamaan Charan sopeutumiselle aikaa ja ymmärtää, ettei Charasta välttämättä koskaan tule maailman rohkeinta koiraa, mutta haittaako se jos siitä tulee maailman rakkain koira omalle ihmiselleen?

Jos harkitset kodin tarjoamista Charalle, luethan ajatuksella myös tekstimme aran aikuisen koiran sopeuttamisesta uuteen kotiin.

Viipurin koirat - Chara 5/2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.