Mikko
ERITYISADOPTIO
Sukupuoli: uros
Koko: suuri (n. 65 cm)
Syntymäaika: 12/2021
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
Valmis matkustamaan: ei vielä
26.6.2022
Se oli pienestä kiinni, mutta Mikko selvisi. Tämä kovan onnen poika etsii aivan erityistä kotia ja ihmistä.
Huhtikuun alkupuoli, Svetogorsk. Pieni Mikko juoksentelee pitkin poikin hiekkateitä. Mistä se on tullut, minne se on menossa. Kukaan ei tiedä. Mikko on yksin. Pienen pennun matka päättyy siihen, kun se jää auton alle. Se löydetään ja viedään kiireesti eläinlääkäriin. Mikko kuvataan ja selviää, että sen oikeassa lonkassa ja lantiossa on murtumia. Mikko leikataan ja se jää eläinlääkäriasemalle toipumaan.
Snezhanna kertoo Mikon olevan varovainen poika, jota uudet ihmiset ja tilanteet jännittävät. Snezhanna ei halunnut viedä Mikkoa tarhalle, mutta poika ei voinut jäädä asumaan eläinlääkäriklinikallekaan ikuisiksi ajoiksi. Sille onnistuttiin löytämään hoitopaikka ja nyt Mikko asuu perheessä, johon kuuluu naisen lisäksi mies, lapsi ja muita koiria. Kunhan Mikko on päässyt tutustumaan rauhassa uusiin ihmisiin, ei se ole pelännyt heitä enää niin paljon. Vaikka Mikkoa vähän arveluttaakin, on se silti hyvin utelias ja kiinnostunut ihmisistä.
Koirakavereista Mikko tykkää kovasti ja kulkee niiden vierellä häntä heiluen ja suunpieliä lipoen. Varovainen Mikko on koiraseurassa reippaampi ja saa lajitovereista paljon tukea, joten sen tulevassa kodissa täytyy ehdottomasti olla koirakaveri. Mikko on tavannut myös kissoja klinikalla eikä välittänyt niistä ollenkaan. Katseli vain kiinnostuneena. Kissakaveritkin ovat siis todennäköisesti ok Mikon tulevassa kodissa.
Mikko on totutellut hoitopaikassaan hihnassa kävelyyn.
Auton alle jääneen Mikon mahdollisuudet omaan kotiin eivät ole korkeat, mutta yritämme silti. Snezhanna ei halua viedä Mikkoa tarhalle asumaan, sillä hän pelkää sen muuttuvan siellä niin araksi, että peli on menetetty. Hoitopaikassa se saa toistaiseksi asua, mutta jossain vaiheessa eteen voi tulla se päivä, että Mikolle pitäisi löytää joku toinen paikka.
Mikko olisi hyvä käyttää suomalaisen ortopedin vastaanotolla, jotta sen tilanteesta saadaan kunnolla selkoa. Eläinlääkärikäynnit, fysioterapia, niveliä tukevat lisäravinteet... Näitä kaikkia on todennäköisesti luvassa Mikon kanssa, joten omistajan lompakko ei voi olla ihan sieltä kevyimmästä päästä. Mikko tarvitseekin itselleen eläinsuojeluhenkisen ihmisen, joka haluaa auttaa loukkaantunutta pentua ja tehdä voitavansa sen hyvinvoinnin eteen vaikka yhteinen matka jäisi lyhyeksi.
Viipurin Koirat ry tukee Mikon adoptiota taloudellisesti ja se luovutetaan uuteen kotiin alennetulla 400 euron kulukorvauksella.
Emme ole itse tavanneet Mikkoa. Varmuuden vuoksi luovutamme tällaisia koiria adoptioon suoraan tarhalta vain tietyin ehdoin. Luovutamme Mikon ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)
Mikko tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin ennen luovutusta uudelle kodille. Mikon kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.