#lahjoitalantti-tempaus Parane pian! -rahaston hyväksi päättyy

Huikea #lahjoitalantti-tempaus Parane pian! -rahaston hyväksi päättyy tänään! Kampanjan aikana olemme jakaneet kanssanne koskettavia koirakohtaloita ja tekstejä alkuvuoden aikana hoitoa saaneista koirapotilaista. Blogin puolella olemme kertoneet Wernerin silmänpoistosta, Lenin hätäleikkauksesta, Andrein hammashoidosta, Freddyn jalkaleikkauksesta sekä Drakon päivystysreissusta.

Jos edellä luetelluista tapauksista yhdistykselle jo koituneet eläinlääkärikulut (Andrein hoidosta mukana ainoastaan terveystarkastuksesta aiheutuneet kulut) lasketaan yhteen, summaksi saadaan noin 3 500 euroa. Lisäksi jaoimme kampanjan aikana Facebookissa kuvia ja videoita viipurilaisista pentupotilaista, joiden hoitokuluja ei ole laskettu tähän summaan mukaan. Summa on suuri, mutta valitettavasti se on vain jäävuoren huippu.

Viime vuonna pystyimme lahjoitusten ansiosta rahoittamaan koirien hoitoa venäläisklinikoilla yhteensä noin 7000 eurolla. Toivottavasti pystymme vähintään samaan tänä vuonna. Suomen puolella olevien hoitokoirien lääkärikulut ovat olleet huomattavasti suuremmat.

 

kuva: Aurika-klinikalla maksamassa kertyneitä laskuja.

Kiitos kaikille tempaukseen lahjoittaneille! Nyt on käsillä viimeiset hetket osallistua talkoisiin ja lahjoittaa #lahjoitalantti-keräykseen. Ilmoitamme keräyksen lopullisen tuloksen tämän viikon lopulla.

tili: Nordea FI74 1394 3500 155391
viite: 1054

Parane pian! -rahastoon on mahdollista lahjoittaa varoja vuoden ympäri, mutta #lahjoitalantti-haasteen ajan olemme tiedottaneet kampanjan aikana kertyneestä lahjoitussummasta säännöllisin väliajoin sosiaalisen median kanavissamme.

Lisätietoja Parane pian! -rahastosta.

Rahankeräyslupa: POL-2015-14237
Toimeenpanoaika ja -alue: 14.4.2016-6.3.2018 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.