Andrein hymy kuntoon #lahjoitalantti

Ihastuttava Andrei-poika muutti Irinan tarhalta Suomeen kotikoiraksi tänä keväänä, mutta palautui pian kotia etsiviin itsestään riippumattomista syistä. Siitä lähtien Andrei on ollut kotihoidossa Keravalla. Entisessä kodissaan Andrei sai uudeksi nimekseen Manu.

Kotihoitaja käytti pojan eläinlääkärissä terveystarkastuksessa ja hakemassa punkkihäätölääkettä. Samalla käynnillä eläinlääkäri totesi Andrein hampaissa olevan runsaasti kiillevaurioita. Koska hampaita voi vaurioiden vuoksi vihloa, hän suositteli suun röntgenkuvauksen ja hammaskivenpoiston lisäksi hampaiden pinnoittamista.

Koiran hampaiden hyvä kunto on erittäin tärkeää lemmikin hyvinvoinnin kannalta ja hampaat kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärissä säännöllisin väliajoin. Sopiva tarkastusväli on jokaisella koiralla yksilöllinen. Jos koiran suussa on jokin tulehdus tai muu kipua aiheuttava vaiva, saattaa se heijastua negatiivisesti koiran yleiskuntoon ja mielialaan. Usein ongelmien toteamiseksi purukaluston röntgenkuvaaminen on välttämätöntä. Paras keino välttää hammassairauksia on säännöllisten tarkastusten lisäksi päivittäinen hampaiden harjaus.

Yhdistys kustantaa Andreille ainakin kiireellisemmän hoidon, eli röntgenkuvauksen ja hammaskivenpoiston, mutta jo Andrein terveystarkastus, jossa tarve hammashoidolle todettiin, on tullut maksamaan yhdistykselle 96,38 euroa. Hammashoidon hinta nousee helposti useisiin satoihin euroihin.

Auttaisitko meitä korjaamaan Andrein hymyn kuntoon? #lahjoitalantti Parane pian! -rahastoon ja haasta myös ystäväsi mukaan talkoisiin Viipurin kodittomien koirien hyvinvoinnin hyväksi!

Parane pian! -rahastoon on mahdollista lahjoittaa varoja vuoden ympäri, mutta #lahjoitalantti-haasteen ajan sitoudumme tiedottamaan lahjoittajille kertyneestä lahjoitussummasta säännöllisesti sosiaalisen median kanavissamme.

tili: Nordea FI74 1394 3500 155391

viite: 1054

Seuraa keräyksen etenemistä Facebook-sivullamme.


Lisätietoja Parane pian! -rahastosta.
 

Rahankeräyslupa: POL-2015-14237
Toimeenpanoaika ja -alue: 14.4.2016-6.3.2018 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.