Freddyn jalkaleikkaus #lahjoitalantti

Freddy-poika odottaa pääsyä Suomeen Irinan tarhalla. Loukkaantuneena tarhalle saapunut Freddy asusteli ensin työntekijöiden kahvihuoneessa yhdessä kahden kissan kanssa ja majailee tällä hetkellä pikkuaitauksessa Irinan kotipihalla. Poika oli löytynyt Pietariin johtavan tien varrelta ja toimitettu yöllä ensin eläinlääkäriin ja sitten Irinan hoiviin. Freddy oli löydettäessä huonossa kunnossa: sen etujalasta oli kuoriutunut iho pois, nivusessa sillä oli haava, ja takapää vaikutti voimattomalta ja kävely hankalalta. Lisäksi pojan yleiskunto oli huono. Freddy oli joutunut auton tönäisemäksi tiellä harhaillessaan.

Tarhalla Freddy alkoi toipua saatuaan kunnollista ruokaa ja kipulääkettä. Etutassun haavatkin alkoivat parantua pikku hiljaa. Kuitenkin huonosti toimivat takajalat aiheuttivat suurta huolta ja reilu viikko sitten poika lähtikin pietarilaiselle klinikalle tutkittavaksi. Klinikalla Freddyn takapää röntgenkuvattiin ja lonkkanivelen todettiin menneen sijoiltaan. Lisäksi osa takajalan jänteistä oli vaurioituntu. Poika operoitiinkin saman tien. Yhdistys lupasi kustantaa leikkauksen, joka maksoi yhteensä n. 18 000 ruplaa eli noin 300 euroa.

Nyt Freddy asuu kesäkuun loppuun asti Irinan kotona häkkilevossa toipumassa ja tämän jälkeen sille aletaan etsiä kotia. Perjantaisella tarhareissulla yhdistyksen aktiivit kävivät tervehtimässä Freddyä, joka suhtautuu koettelemuksistaan huolimatta luottavaisesti ihmisiin. Perjantaina poika voi jo paremmin ja oli iloinen seurasta. Takajalalle se ei kuitenkaan varaa painoa vielä ollenkaan. Vierailun yhteydessä poika pääsi pikkiriikkiselle kävelylle nostamaan koipea, koska siisti poika ei tee tarpeita pikkuaitaukseensa.

kuvat 1 & 2: Freddy kahvihuoneessa.
kuva 3: Leikkauksen jälkeen.
kuvat 4 & 5 sekä video: Perjantain vierailulla.

#lahjoitalantti-kuva: Freddy on juuri tuotu tarhalle.

Viipurin Koirat ry avustaa tarhoja Venäjällä toteutettavien operaatioiden rahoittamisessa. Myös sellaisille koirille, jotka ovat esimerkiksi liian arkoja muuttaakseen Suomeen uuteen kotiin, tarjotaan mahdollisuuksien mukaan asianmukainen hoito. Varojen puutteen takia etusijalla kuitenkin ovat juuri kodinetsijät ja kotihoitokoirat.

Auttaisitko mahdollistamaan myös tarhakoirille eläinlääkärihoitoa? Lahjoita lantti Parane pian! -rahastoon ja ole mukana tekemässä tarhakoirien elämästä parempaa.

tili: FI74 1394 3500 155391

viite: 1054
 

Rahankeräyslupa: POL-2015-14237
Toimeenpanoaika ja -alue: 14.4.2016-6.3.2018 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.