Narttu (28.11.2017)
Sterilisaatiokampanja
Ainoa toimiva keino kodittomien määrän vähentämiseksi
Viipurin kodittomien koirien hyväksi otettiin odotettu askel, kun sterilisointikampanja Ei vahinkopennuille! käynnistyi kesällä 2012. Kampanjan ja siihen liittyvän keräyksen avulla pyritään hillitsemään jatkuvaa ei-toivottujen koirapentujen syntymistä Viipurin seudulla. Iso osa näistä vahinkopennuista hylätään julmalla tavalla ja jätetään oman onnensa nojaan, toiset taas lopetetaan omatoimisin kotikonstein. Ne, jotka selviävät hengissä ja elävät kulkukoirina, joutuvat kärsimään nälästä, kylmästä ja sairauksista. Osa päätyy löytökoiratarhalle, mutta näiden resurssit ovat hyvin rajalliset. Vain harva koditon päätyy lopulta omaan, vastuuntuntoiseen kotiin.
Pelkkä uusien kotien etsiminen koirille ei ratkaise perimmäistä ongelmaa eli jatkuvaa ei-toivottujen pentujen syntymistä. Toiveemme on, että ei-toivottujen koirien määrä vähenisi ja yhä harvempi hylätty pentu päätyisi metsään kuolemaan tai täyteen kansoitettuja tarhoja asuttamaan.
Vapaana kulkevat kotikoirat ja vahdit sekä hylätyksi joutuneet lisääntyvät
Huonosti hoidetut, ulkona elämänsä viettävät piha- ja vahtikoirat ovat Venäjällä tavallisia. Koiria käytetään vahteina myös esimerkiksi parkkialueilla ja teollisuushalleissa. Myös kotikoirat saattavat kulkea vapaina. Nämä koirat tulevatkin retkillään helposti tiineiksi. Ei ole harvinaista, että epäonninen emokoira pentuineen tuodaan tarhalle suoraan kodista. Kesäkoiria hylätään edelleen kesämökkialueille syksyisin ja monet tarhoille päätyneet pennut ovat tällaisten oman onnensa nojaan jätettyjen kesäkoirien ulkoa löytyneitä jälkeläisiä.
Ei vahinkopennuille! -kampanja on suunnattu Viipurin seudun vähävaraisten perheiden koirille, huono-osaisille vahtikoirille sekä vapaaehtoisten pelastamille kodittomille. Paikalliset voivat viedä narttukoiransa eläinklinikalle tempauspäivinä sterilisoitavaksi veloituksetta. Leikkaukset suoritetaan pääasiassa Viipurin keskustassa sijaitsevalla eläinklinikalla, jonka lääkäri on kokenut kirurgi. Toisinaan leikkauksia tehdään kaupungin ulkopuolella asuville koirille siellä, missä koirat ovat: pihoilla ja teollisuusalueilla. Kampanjan varoilla tuetaan myös tarhoilla tehtäviä leikkauksia.
Viipurin Koirat ry maksaa kustakin leikatusta koirasta yhteistyöeläinlääkärille 30-50 e. Koirat saavat leikkauksen yhteydessä myös rabiesrokotteen. Leikkauksiin käytettävät varat on saatu Viipurin Koirat ry:n tukijoilta lahjoituksina ja joululahjakampanjan eettisinä lahjoina.
Poliisihallitus on myöntänyt Viipurin Koirat ry:lle rahankeräysluvan. Luvan numero on RA/2020/903.
Keräystilin numero on FI70 1544 3000 1854 75, saaja: Viipurin Koirat ry. Lahjoitukset ovat tervetulleita!
Operoitu tähän mennessä:
246. |
245.Koiran 244 emo, 8 vuotta, Lebedevan kylä (ent. Järvenpää). (24.9.2017) |
244.1-vuotias narttu, Lebedevan kylä. (25.9.2017) |
243.Narttu (13.12.2017) |
242.Narttu, Zhitkovon kylä (ent. Ristseppälä). (31.10.2017) |
241."Basja", narttu. (17.10.2017) |
240."Emma", narttu. (5.10.2017) |
239.Misha & Basja (10 kk) Tolokonnikovon kylästä (ent. Heponotko). (4.10.2017) |
238.Narttu (28.11.2017) |
237.Shulia, Shulkovon kylä (ent. Nisalahti). (20.9.2017)
|
236. |
235. |
234. |
233. |
232. |
231. |
230. |
229. |
228. |
227. |
226. |
225. |
224. |
223. |
222. |
221. |
220. |
219. |
218. |
217. |
216. |
215. |
214. |
213.Narttukoira, joka asuu Lesogorskin kylässä (ent. Jääski) sijaitsevassa virkistyskeskuksessa. Koiralla oli jo tiineys aluillaan. (7/2017) sterkattu-213b.jpg sterkattu-213.jpg |
212."Grunja", narttukoira, joka asui autioituneen leirikeskuksen alueella. On nykyään vapaaehtoisten hoivissa Svetogorskissa. (7/2017) sterkattu-212.jpg |
211.Pieni uroskoira, joka löytyi kadulta Viipurista. Omistajat ilmoittivat, että eivät halua sitä enää takaisin. (7/2017) sterkattu-211.jpg |
210.Huskytyyppinen omistettu narttukoira, jonka tiineys oli aluillaan. Lesogorsk (ent. Jääski). (7/2017) sterkattu-210.jpg |
209. |
207. & 208.Nuoret, noin 8 kuukauden ikäiset siskokset otettiin kiinni Pravdinon kylästä (Muolaa). (7/2017) sterkattu-207-208.jpg |
206."Rex", uroskoira, joka asuu svetogorskilaisten kesämökkialueelle perustamalla pienellä kodittomien koirien tarhalla. (7/2017) sterkattu-206.jpg |
205.Nuori staffimix-narttu, jolla on omistaja. Koira oli hiljattain saanut kaksi pentua. Svetogorsk. (16.7.2017) sterkattu-205.jpg |
204. |
203.Nuori uros, joka oli hylätty sisarustensa kanssa pentuna tienposkeen. Kaikkia pentuja ei onnistuttu saamaan kiinni ja osa niistä on kuollut. Svetogorsk. (16.7.2017) sterkattu-203.jpg |
202.Nuori narttu, joka otettiin kiinni tontilta, jossa se asui yhdessä leikkaamattoman veljensä kanssa. Svetogorsk. (16.7.2017) sterkattu-202.jpg |
201.Nuori uros, joka otettiin kiinni eläkeläisparin tontilta, jossa se asui yhdessä leikkaamattoman siskonsa kanssa. Svetogorsk. (16.7.2017) sterkattu-201.jpg |
200.Nuori narttu, jonka vapaaehtoiset toivat Moskovasta yhdessä kahden muun koiran kanssa. Svetogorsk. (16.7.2017) sterkattu-200.jpg |
199.Mäyräkoiransukuinen pieni tyttökoira, joka oli hylätty tienvarteen Viipurissa. Se oli sidottu hihnalla aitaan kiinni ja viereen oli jätetty vesi- ja ruokakuppi. Svetogorsk. (7/2017) sterkattu-199.jpg sterkattu-199b.jpg |
198.Narttukoira, jonka omistajat olivat ottaneet mainospalstan ilmoituksen perusteella. Eivät pärjänneet koiran kanssa ja halusivat siitä eroon, joten koira etsii uutta kotia. (7/2017) sterkattu-198.jpg |
197.Keskenkasvuinen uros, joka otettiin kiinni kadulta Viipurista ja tuotiin Svetogorskiin tarhalle. (7/2017) sterkattu-197.jpg |
196.Nuori uros, josta omistajat halusivat eroon. Koira oli ehtinyt olla kodissa reilun kuukauden ennen kuin se tuotiin Svetogorskin tarhalle. (7/2017) sterkattu-196.jpg |
195."Tasia", mäyräkoira, joka löytyi ulkoa mökkialueelta Svetogorskin läheltä. Kukaan ei kaivannut koiraa ja se jäi vapaaehtoisten hoiviin. (7/2017) sterkattu-195.jpg |
194.Arka huskysekoitus, joka otettiin kiinni Viipurista kadulta ja palautettiin omistajilleen. Pian koira löytyi uudelleen kadulta, eivätkä omistajat enää halunneet sitä uudelleen takaisin. Päätyi vapaaehtoisten hoiviin Svetogorskiin. Uros. (7/2017) sterkattu-194.jpg |
193.Koiraemo, joka saapui pienten pentujensa kanssa Irinan tarhalle toukokuussa. Viipuri. (7.7.2017) sterkattu-193.jpg |
192. |
191."Eleanor", sukukypsään ikään kasvanut tyttökoira Irinan tarhalta. Viipuri. (7.7.2017) sterkattu-191.jpg |
190."Lucy", narttukoira, jonka vapaaehtoiset ottivat kiinni ja toivat pentujensa kanssa Irinan tarhalle. Viipuri. Sterilisoitu Oulun kirputtajien tuella. (7.7.2017) sterkattu-190.jpg |
189.Narttukoira Irinan tarhalta, Viipuri. Sterilisoitu Oulun kirputtajien tuella. (7.7.2017) sterkattu-189.jpg |
188."Prinz", uroskoira Irinan tarhalta, Viipuri. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (30.6.2017) sterkattu-188.jpg |
187."Otava", tarhakoira Irinan tarhalta, Viipuri. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (30.6.2017) sterkattu-187.jpg |
186.Hiljattain saapunut uroskoira Irinan tarhalta, Viipuri. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (30.6.2017) sterkattu-186.jpg |
185.Nimetön, hiljattain tullut uros Irinan tarhalla, Viipuri. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (30.6.2017) sterkattu-185.jpg |
184.12-vuotias saksanpaimenkoiranarttu. Palveli rajavartijoiden koirana 9-vuotiaaksi asti ja päätyi sitten vapaaehtoisten käsiin. Sairastui kohtutulehdukseen ja olisi todennäköisesti menehtynyt ilman leikkausta. Svetogorsk. Sterilisoitiin Oulun kirputtajien tuella. (7/2017) sterkattu-184.jpg |
183.Kookas nuori uros, tuotu Moskovasta Svetogorskiin. Etsii parhaillaan kotia. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-183b.jpg |
182.Nuori molossityyppinen narttu, jonka vapaaehtoiset kuljettivat Moskovasta Svetogorskiin. Sterilisoitu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-182.jpg |
181."Naida", 4-vuotias narttu, joka hylättiin svetogorskilaisten tarhalle pentunsa kanssa. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-181.jpg |
180.Nuori narttu, jonka vapaaehtoiset toivat svetogorskilaisten tarhalle. Leikkauksen yhteydessä poistettiin myös takakannukset. Etsii kotia. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-180.jpg |
179.Nuori narttu, jonka vapaaehtoiset toivat svetogorskilaisten tarhalle. Etsii kotia. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) 179.jpg |
178.Dobermannisekoitus, uros, Svetogorsk. Vapaaehtoiset yrittävät etsiä sille kotia. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-178.jpg |
177."Polkan", uros, jolta toinen etujalka amputoitu, Svetogorsk. Kastroitu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-177.jpg |
176."Kukusik", pieni uros, joka muutti Svetogorskin vapaaehtoisten luo Irinan tarhalta Viipurista. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-176.jpg |
175."Rich", uros, asuu vapaaehtoisten perustamalla tarhalla mökkialueella Svetogorskissa. Kastroitiin Oulun kirputtajien tuella. (15.7.2017) sterkattu-175.jpg |
174.Tämä nuori narttu otettiin kiinni pienten pentujensa kanssa Losevon kylästä läheltä Svetogorskia. Valitettavasti pennut olivat sairaita ja ne kaikki kuolivat. Emo steriloitiin Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-174.jpg |
173.Narttukoira, joka ilmestyi talvella kerrostalon pihapiiriin Svetogorskissa. Pelkäsi alkuun ihmisiä todella paljon, mutta hiljalleen tottui. Tällä hetkellä sijaiskodissa Viipurissa. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-173.jpg |
172.Tämä tiineenä oleva koira oli heitetty erään iäkkään naisen mökille lähellä Svetogorskia. Nainen otti koiran itselleen ja pyysi sterilisoimaan sen. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (15.6.2017) sterkattu-172.jpg |
171."Dylan", uros, tarhakoira Olgan tarhalta, Viipuri. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (13.5.2017) sterkattu-171.jpg |
170."Bess", tarhakoira Olgan tarhalta, Viipuri. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (13.5.2017) sterkattu-170.jpg |
169.Suurikokoinen narttukoira, joka ilmestyi kadulle ja asettui asumaan erään kerrostalon edustalle. Svetogorsk. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (6.5.2017) sterkattu-169.jpg |
168.Narttukoira, jonka vapaaehtoiset ylipuhuivat ja hakivat omistajaltaan leikattavaksi. Saanut monet kodittomiksi päätyneet pennut. Svetogorsk. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (6.5.2017) sterkattu-168.jpg |
167.Paimenkoira, jonka omistaja toi leikattavaksi. Svetogorsk. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (6.5.2017) sterkattu-167.jpg |
166.Labbismix, hiukan suurempi kuin nro 162. Sijaiskodissa Svetogorskissa. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (6.5.2017) sterkattu-166.jpg |
165. |
164."Mazhor", uros, Svetogorsk. (6.5.2017)
|
163.Koditon, monirotuinen spanielityttö, Svetogorsk. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (6.5.2017) sterkatut-163.jpg |
162.Monirotuinen, koditon noutajatyttö, sijaiskodissa Svetogorskissa. Leikattu Oulun kirputtajien tuella. (6.5.2017) sterkattu-162.jpg |
161."Beta", Viipuri. Tarhakoira Olgan tarhalta. Sterilisoitu Oulun kirputtajien tuella. (22.4.2017) sterkattu-161.jpg
|
160. |
159."Rocky", uros, Svetogorsk. Alun perin Karjalan tasavallasta. Rocky on arka poika, joka vasta opettelee luottamaan ihmisiin. (27.2.2017) sterkattu-0159.jpg |
158."Dusia", Svetogorsk. Dusia siskoineen pelastettiin Pietarin läheltä, missä ne asuivat ulkona ja juoksentelivat junaradalla. (27.2.2107) sterkattu-0158.jpg |
177."Netta", Svetogorsk. Netta siskoineen pelastettiin Pietarin läheltä, missä ne asuivat ulkona ja juoksentelivat junaradalla. (27.2.2107) sterkattu-0157.jpg |
166."Alisa", Svetogorsk. Alisa siskoineen pelastettiin Pietarin läheltä, missä ne asuivat ulkona ja juoksentelivat junaradalla. (27.2.2107) sterkattu-0156.jpg |
155. |
154."Freddy", uros, Svetogorsk. Freddyllä on joskus ollut koti, mutta se joutui sieltä kadulle. Talvipakkasten aikaan ihmiset säälivät sitä ja ottivat yhteyttä eläinsuojelijoihin. Se päätyi vapaaehtoisten hoiviin ja sille etsittiin uusi koti. (27.2.2017) sterkattu-0154.jpg |
153."Jasha", uros, n. 6 kk, Svetogorsk. Saapui Svetogorskiin hoitoon Karjalan tasavallasta kovilla pakkasilla. (1/2017) sterkattu-0153.jpg sterkattu-153b.jpg |
152. |
150. & 151.Ylempi: "Luna", n. 6 kk, Svetogorsk. Saapui Svetogorskiin hoitoon Karjalan tasavallasta kovilla pakkasilla. Alempi: "Tea", n. 8 kk, Svetogorsk. Löytyi sisaruksineen metsästä ja sai kodin Svetogorskista. Löytyi myöhemmin kadulle hylättynä ja päätyi takaisin vapaaehtoisten hoiviin. (1/2017) sterkattu-150-151.jpg |
149."Monica", 1 v, Svetogorsk. Paikallisen taksiaseman koira, joka karkasi juoksujen aikaan ja tuli tiineeksi. (1/2017) sterkattu-0149.jpg |
148. |
147. |
146. |
145. |
144."Bim", uros 1 v., Svetogorsk. Löytynyt ulkoa, tassussa vanha murtuma. (30.10.2016) sterkattu-0144.jpg |
143. |
142. |
141. |
140. |
139."Alma", 1,5 v., Svetogorsk. Alma hylättiin, kun se tuli tiineeksi ja se päätyi vapaaehtoisten hoiviin. (30.10.2016) sterkattu-0139.jpg |
138. |
137. |
136. |
135. |
134. |
133. |
132. |
131. |
130. |
129. |
128. |
127. |
126. |
125. |
124. |
123. |
122. |
121. |
120. |
119."Lina/Zara", 2 v., laiminlyöty alkoholistikodin koira, päätyi tarhalle. (29.7.2015) sterkattu-0119.jpg |
118.Nimetön, n. 4 v., asui koiralaumassa Kalininan kylässä ja päätyi tarhalle. (10.7.2015) sterkattu-0018.jpg |
117. |
116. |
115. |
114. |
113. |
112. |
111. |
110."Gina", 2 v. Severniyn alueelta. (11.9.2014)
|
109. |
108. |
107. |
106. |
105. |
104. |
103. |
102. |
101.(tiedot puuttuvat) |
100. |
99. |
98. |
97. |
96. |
95. |
94. |
93. |
92. |
91. |
90. |
89. |
88. |
87. |
86. |
85."Vita" 2 v, Kravtsovon kylästä (ent. Hovinmaa), samasta kodista kuin nro 84. (22.12.2013) sterkattu-0085.jpg |
84."Dina" 1,5 v., Kravtsovon kylästä (ent. Hovinmaa), samasta kodista kuin nro 85. (12.12.2013) sterkattu-0084.jpg |
83. |
82."Rada" 1 v., Sveklovicnojen kylästä (ent. Porlampi) samasta kodista kuin nro 81. (7.12.2013) sterkattu-0082.jpg |
81."Nora" 1 v., Sveklovicnojen kylästä (ent. Porlampi) samasta kodista kuin nro 82. (7.12.2013) sterkattu-0081.jpg |
80. |
79. |
78. |
77. |
76. |
75. |
74. |
73. |
72. |
71. |
70."Lisitshka" eli "pikku-kettu". Ensimmäiset juoksut olivat juuri. Koira asuu Kravtsovo-kylässä, jossa eläinlääkäri on tuttu näky. Kaikki narttukoirat sterilisoidaan. (6.7.2013) sterkattu-0070.jpg |
69. |
68. |
67. |
66. |
65. |
64. |
63. |
62. |
61. |
60. |
59. |
58. |
57. |
56. |
55. |
54.Löytökoira, joka sai leikkauksen jälkeen kodin viipurilaisesta perheestä. (23.2.2013) sterkattu-0054.jpg |
53.Koira asui laiminlyötynä autotallissa sen jälkeen, kun sen omistajalle selvisi, ettei se ollutkaan puhdasrotuinen. Sivulliset toivat koiran leikattavaksi ja myöhemmin koiralle löytyi uusi koti. (23.2.2013) sterkattu-0053.jpg |
52.Kotikoira, yksi varattoman henkilön monista koirista. Tiineys alkanut. (23.2.2013) sterkattu-0052.jpg |
51.Katukoira, jonka paikallinen perhe toi leikattavaksi ja adoptoi sen jälkeen. (23.2.2013) sterkattu-0051.jpg |
50. |
49.8-vuotias narttu, joka on tehtaalla vahtikoirana. Saanut lukuisat pennut elämänsä aikana, tiineenä. (23.2.2013) sterkattu-0049.jpg |
48. |
47. |
46. |
45. |
44. |
43. |
42. |
41. |
40. |
39. |
38. |
37. |
36. |
35. |
34. |
33. |
32. |
31. |
30. |
29. |
28. |
27. |
26. |
25."Basenja", emokoira. (2.6.2012) |
24."Farmitta". (2.6.2012) |
23.Pieni sakumix. Saapui vapaaehtoisten tuomana. (2.6.2012) |
22."Mushka", vuohipaimen. Saapui omistajien tuomana. (2.6.2012) |
21."Alja", vuohipaimen. Saapui omistajien tuomana. (2.6.2012) |
20."Nastja", autotallin vahtikoira. Saapui vapaaehtoisten tuomana. (2.6.2012) |
20."Nastja", autotallin vahtikoira. Saapui vapaaehtoisten tuomana. (2.6.2012) |
19.Iäkkäämpi katukoira. Tiineenä, 5 alkiota kohdussa. Vietiin tarhalle toipumaan. (2.6.2012) |
18.Alkoholistiperheen koira. Tiineenä, kohdussa 14 alkiota. Saapui leikkaukseen vapaaehtoisen sivullisen tuomana. (2.6.2012) sterkattu-0018.jpg |
17.Hautausmaalla asuva Nushja, joka sai Viipurista kodin leikkauksen ansiosta. (2.6.2012) sterkattu-0017.jpg |
16.Parkkialueen vahti, jolla oli pentu mukana klinikalla. Kaksi pentua oli jäänyt auton alle. (2.6.2012) sterkattu-0016.jpg |
15.Huvila-alueen koira B, ei kuvaa. (2.6.2012) |
14.Huvila-alueen koira A, ei kuvaa. (2.6.2012) |
13.Noutajansukuinen sekarotuinen kotikoira, musta ruskein merkein. (12.5.2012) |
12.Iso vaalea koira, saapui pariskunnan tuomana, ei kuvaa. (12.5.2012) |
11. |
10.Sekarotuinen mäyräkoira, saapui klinikalle emäntänsä kanssa. (12.5.2012) |
9.Alkoholistiperheen koira, ei kuvaa. (12.5.2012) |
8."Laima". Tricolor-tyttö saapui vapaaehtoisten tuomana. (12.5.2012) |
7. |
6. |
5. |
4.7 kk ikäinen koira, jota laiminlyötiin kodissa. Sivullinen vapaaehtoinen toi leikattavaksi. (12.5.2012) sterkattu-0004.JPG |
3.7-vuotias schäfermix, joka oli saanut elämässään lukuisat pennut. Uusi omistaja toi leikattavaksi. (12.5.2012) sterkattu-0003.jpg
|
2.Vankilan schäferinsukuinen työkoira, joka olisi ilman leikkausta lopetettu. Sairasti kohtutulehdusta. (12.5.2012) sterkattu-0002.JPG |
1. |