Antoshka

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 12/2014

8.5.2015
Antoshka ei ole enää koditon.

30.3.2015
Hellyttävä partasuu antaa pusuja sylissä minkä kerkeää. Iloinen Antoshka toivoisi pian pääsevänsä omaan, rakastavaan kotiin!

Veljekset Artoshka ja Antoshka päätyivät alkuvuodesta Olgalle. Pentujen historia ennen tarhalle joutumista on hämärän peitossa, mutta nyt ne ovat valmiita etsimään itselleen omat kodit Suomesta ja aloittamaan uuden luvun elämässään.

Antoshkaa ei tarvitse kauaa houkutella luokse vaan poika kirmaa villisti jalkoihin jo ensi kättelyssä. Antoshka vaikuttaa sosiaaliselta, iloiselta ja reippaalta pennulta, joka riemastuu kovasti saadessaan vieraita. Syliin nostaminen jännittää aluksi, mutta Antoshka ei tarvitse montaa sekuntia miettimisaikaa, kun sen pää on jo kääntyneenä pitelijään päin ja pieni suu muiskauttelee suukkoja kuin viimeistä päivää.

Antoshka elää tällä hetkellä sisällä Olgan kotona keskellä sekalaista sakkia, johon kuuluu muita pentuja, aikuisia koiria sekä kissoja. Antoshka on suloinen ja pieni nappisilmä, mutta ulkonäön ei saa antaa hämätä. Terrierimäisyyttä löytyy niin ulkonäöstä kuin varmasti luonteestakin, joten aiempi kokemus kyseisistä roduista lasketaan plussaksi, mikäli toivot poikaa omaksesi.

Antoshkasta kasvaa varmasti menevä ja energinen koira, ja poika arvostaisikin samoja piirteitä tulevassa omistajassaan. Pennut ovat kooltaan pieniä ja jäävät aikuisina suht pieniksi.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.