Inka

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 5/2014

29.3.2015
Ihana Inka matkusti kotiin.

12.10.2014
Inka on hyvin rauhallinen tyttö. Siitä saa vähän vakavan ja ikäistään vanhemman vaikutelman, mutta kyllä Inkasta myös iloinen puoli kuoriutuu, kun tytön kanssa vähän viettää aikaa.

Inka päätyi Irinan tarhalle lokakuun alussa. Emme tiedä, miksi Inka hylättiin, sillä ainakaan sen kovin rauhallisessa ja ystävällisessä luonteessa ei tunnu olevan moitittavaa. Ehkä Inka oli otettu kesällä suloisena pentuna, mutta kun syksy kääntyi sateiseksi ja pentu kasvoi isommaksi, ei omistajaa enää kiinnostanut ulkoilu ja koiran hoitaminen. Nyt teemme parhaamme, että Inkan elämä kääntyisi iloksi ja matka omaan kotiin onnistuisi jo pian.

Inkaa voisi helposti luulla ikäistään vanhemmaksi. Se on rauhallinen ja jopa totisen oloinen tyttö, aivan kuin se olisi nähnyt elämässään jo ikäänsä nähden liikaa. Inka tuntuu kuitenkin luottavan ihmisiin ja suhtautuu uusiinkin tuttavuuksiin tyynesti ja avoimesti. Kun Inkan kanssa vähän viettää aikaa ja innostaa sitä, saa Inkan hetkisesti jopa leikkisäksi. Ihan varmasti Inkasta löytyy siis pentumaisuutta, kunhan se pääsisi omaan, turvalliseen kotiin nauttimaan elämästään.

Inkasta kasvanee keskikokoinen tyttö. Sen surumielinen ilme vaihtuu varmasti kotona nopeasti elämäniloiseksi pilkkeeksi silmissä, joten uuden omistajan tulee olla valmis tarjomaan nuorelle tytölle sen tarvitsemaa puuhaa, ulkoilua ja perustottelevaisuuden harjoittelua, jotta yhteisestä elämästä tulisi mahdollisimman mukava molempien mielestä. Inka haluaa nyt pysyvän kodin ja maailman parhaan omistajan, joka lupaa tarjota Inkalle kaiken sen tarvitseman loppuelämän ajan!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.