Daniela

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 12/2014

11.7.2015
Daniela sai kodin.

10.6.2015
Reipas ja iloinen Daniela ottaa kotiehdokkaita vastaan hoitopaikassaan Lahdessa.

Danielan kotihoitaja kertoo:
"Daniela ollut nyt kotihoitopaikassa Lahdessa vajaan kahden viikon ajan. Tässä ajassa Daniela on opetellut kotikoiran taitoja hyvällä menestyksellä. Daniela on reipas, iloinen, sopeutuvainen ja nopea omaksumaan uusia asioita. Istuu kiltisti ja on hyvin kontaktissa hoitajaan esim. odottaessaan ruokaa ja ulos pääsyä. Hihnakäyttäytymisessä on vielä parantamisen varaa, mutta rohkeasti ja uteliaana Daniela tutkii ympäristöään. Riehakkaisiin vieraisiin koiriin Daniela suhtautuu aluksi hieman ujostellen, mutta hetken tutustumisen jälkeen on jo vauhdikkaat leikit käynnissä koirapuistossa.

Vieraat ihmiset, myös lapset, Daniela ottaa vastaan iloisesti häntä heiluen. Kotihoitopaikassa on yksi iso, rauhallinen koira ja kaksi kissaa. Daniela haluaisin kovasti leikkiä niiden kanssa, varsinkin kissoihin suhtautuu uteliaana.

Sisäsiisteyttä vielä harjoitellaan, mutta siinäkin tapahtunut edistystä. Monen pentukoiran tavoin Danielaakin kiinnostaisi vielä kenkien ja vaatteiden järsiminen, mutta enenevässä määrin touhuaa lelujen ja luiden parissa. Pallon-ja kepinhaku on tytön lempipuuhaa puistossa, siinä saa hyvin purettua ylimääräistä energiaa."

Danielan kyselyihin vastaa Mona. Täytä ensin adoptiohakemus ja ota sitten Monaan yhteyttä sähköpostitse moona.terese@gmail.comTutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.

24.3.2015
Daniela ei aikaile, vaan se haluaa tutustua jokaiseen ihmiseen salamana!

Daniela ja sen sisarukset DannyDeaDingo, Delia, Donna ja Disa hylättiin Irinan tarhalle varsin pieninä, juuri vierotusikäisinä. Kaikeksi onneksi pennut ovat selvinneet tarhalla hyvin, vaikka ne niin nuorina sinne joutuivatkin. Ja nyt olisi aika löytää omat kodit Suomesta!

Daniela on sisaruksista reippaimpia. Häntä heiluen se haluaa tutustua jokaiseen uuteenkin ihmiseen, eikä Daniela ihan hevillä tunnu saavan tarpeeksi silityksistä. Syliin nostaminenkaan ei Danielaa pahemmin jännitä, saahan siinä ohimennen lipaista moneen kertaan sylissä pitäjän poskea!

Danielasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Varmaankin Danielasta tulee aktiivinen ja tekemistä kaipaava koira, joten haaveet Danielasta kannattaa unohtaa, jos ei ole valmis panostamaan koiran kanssa touhuamiseen riittävästi. Mitään mahdottomia Daniela ei kuitenkaan vaadi: tavallisen aktiivinen, suurisydäminen koiraihminen olisi Danielan suurin toive.

 

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.