Basil

Sukupuoli: uros
Koko: 
Syntymäaika: 6/2015

23.11.2015
Basil löysi kodin Salon seudulta.

16.11.2015
Onnekas Basil pääsi pois kylmältä tarhalta kotihoitoon Somerolle.

13.10.2015
Pikkuinen Basil on iloinen viipottaja, joka nauttii koko sydämellään saadessaan edes hetken aikaa olla huomion keskipisteenä.

Sisarukset Basil, Boris, Brutus, Boromir, Bahia ja Beatrice päätyivät kesän lopulla Irinan tarhalle. Emme tiedä, miksi ne hylättiin, mutta ehkä jonkun paikallisen koiralle syntyi vahinkopennut eikä omistaja jaksanut etsiä niille koteja vaan päätti hankkiutui pikkuisista muulla tavoin eroon. Sisarukset ovat jo hetken aikaa asuneet tarhalla, kasvaneet ja voimistuneet, ja nyt ne ovat valmiita oman kodin etsintään Suomesta.

Basil on aavistuksen pienempi kuin osa sisaruksistaan, mutta se ei tämän iloisen ja vikkeläjalkaisen pojan menoa hidasta! Basil juoksee innoissaan ihmisten luokse, nuuhkii uteliaana vieraita, jonka jälkeen pienet tassut yrittävät kavuta mahdollisimman lähelle ihmistä. Sylissä oleminen on vähän jännittävää puuhaa, mutta pian Basil on jo sitä mieltä, että mukavaahan tässä lämpimässä sylissä on istuskella. Basilissa on paljon samaa näköä kuin sen veljissä, mutta sillä on takajaloissaan kannuskynnet.

Sisarusten elämän ensikuukaudet ovat hämärän peitossa ja koiratarha on ollut useamman viikon jo niiden koti. Niinpä uudessa kodissa ja elämässä tulee takuulla vastaan kaikenlaista jännittävää ja ihmeellistä. Tiedossa on siis paljon uusien asioiden opiskelua ja opettelua. Kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi on Basilille tarjottava riittävästi liikuntaa ja mielekästä tekemistä, laatuaikaa oman ihmisen kainalossa peruskoulutusta unohtamatta.

Basilista kasvanee aikuisena keskikokoinen koira.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.