Rosita

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 4/2015

24.11.2015
Kotihoitopaikasta iloisen Rositan matka jatkui omaan kotiin Hyvinkäälle.

23.10. 2015
Rosita pääsi harjoittelemaan kotikoiran taitoja ja on tavattavissa hoitopaikassaan Helsingissä.

Olemme aina erityisen iloisia kun Rositan tapaiset mustat koirat pääsevät kotihoitoon näyttämään todellisen ihanan luonteensa. Tavallisen näköiset koirat häviävät helposti tarhalla koirapaljouteen eivätkä saa koteja. Nyt Rositalla on mahdollisuus!

Kotihoitajan mukaan Rosita on hyvä yhdistelmä duracel-pupua ja sohvaperunaa. Rosita pitää leikeistä pallolla ja suosikkipupun kanssa. Rosita on myös oppinut paljon peruskäskyjä, mutta innokas oppilas ei ole vielä oppinut malttia ja tekeekin namin toivossa vaikka kaikki temput putkeen. Rosita on melkoinen herkkusuu. Toisaalta Rosita osaa myös rauhoittua ja pitää sohvalla köllimisestä ihmisten kainalossa.

Kuten kaikki nuoret koirat, Rosita opettelee yksinoloa. Neiti ei hauku tai elämöi, on kuulemma hiljainen, mutta tekemisen puute saattaa yllättää. Silloin sitä keksitään itse ja puuhat eivät aina ole luvallisia. Rositalla on vielä myös varovainen puoli. Se saattaa säikkyä esimerkiksi liikennettä ja kummeksuu uusia ihmisiä aluksi. Häntä huimasti viuhuen se usein kuitenkin voittaa pelkonsa. Toivommekin Rositalle aktiivista kotia, jossa jatketaan Rositan lempeää opastamista eteenpäin kohti uusia haasteita.

Huomasitteko Rositan persoonallisen silmämeikin? Tytön silmänympärykset ovat hopeanharmaat!

Rositan kyselyihin vastaa Noora numerossa 040 8342427 ma-pe klo. 15-16, (noora.viipurinkoirat(at)gmail.com), kunhan adoptiohakemus on täytetty. Tutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.

9.7.2015
Vähän ujosti Rosita katselee meitä: uskaltaisiko tehdä tuttavuutta? No silloin ainakin, jos on herkkuja tarjolla!

Rosita ja sen kymmenen sisarusta hylättiin yhtenä porukkana Irinan tarhalle. Ne löytyivät Viipurin laitamilta ja saivat autokyydin tarhalle. Kuka lie hylännyt tämän suuren pentueen, mutta onni onnettomuudessa on se, että nyt sisarusparvella on mahdollisuus löytää omat kodit. Ja siinä työtä riittäkin, että kaikki yksitoista löytävät arvoisensa kodin. Rositan sisarukset ovat RoniReneRemuRicoRheaRiannaRiikaRosaRania ja Rina.

Rosita tuumailee kovasti tuttavuuden tekemistä. Se napittaa meitä totisena: onko teistä kaveriksi, vai olisiko syytä pitää vähän välimatkaa? Vaan kun kaivan herkut taskustani, unohtuu ujostelu nopeasti. Herkkujen voimalla Rositakin tepsuttaa luokse ja haluaa äkkiä mahdollisimma paljon tuliaisia itselleen.

Vieraat ihmiset pääosin kuitenkin ujostuttavat Rositaa, ja syliin nostaminenkin oli siitä todella jännittävä juttu. Rauhoittuminen siinä oli Rositalle vähän haastavaa, mutta rauhallisesti pitämällä Rositakin malttoi siinä hetken olla. On kuitenkin selvää, että Rosita tulee tarvitsemaan paljon totuttelua, käsittelyä ja palkitsemista, että se ymmärtää, että vieraatkin ihmiset ovat oikeasti kiva juttu.

Koska Rosita on vielä ujohko tyttö, etsii se omistajaa, joka ymmärtää ja haluaa auttaa varovaista pentua uuden elämän alkuun. Aluksi Rosita voi tarvita aikaa ja rohkaisua, että arkielämässä vastaan tulevat uudet asiat muuttuvat sille oikeasti arkisiksi. Rauhallisella ohjauksella Rositasta kasvaa kuitenkin vielä mukava koira - ei välttämättä se joka tilanteessa kaikkein rohkein, mutta omistajalleen silti rakkain ja viisain koirakaveri.

Aikuisena Rosita kasvaa keskikokoiseksi tytöksi. Luultavaa on, että sillä tulee riittämään energiaa vähintään keskivertokoiran verran. Toivottavaa olisi, että uudella omistajallakin riittää aktiivisuutta kaiken nuoruuden energian ohjaamiseen järkevästi: reippaaseen ulkoiluun, sopivaan määrään tapakasvatusta ja mielekkääseen aktivointiin. Sillä reseptillä toivottavasti säästyvät kengät ja sohvat nuoren tytön kolttosilta - ja jos eivät säästykään, osaa uusi omistaja suhtautua asiaan sopivalla huumorilla.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.