HÄTÄKERÄYS - Olgan talo Viipurissa palanut

21.7.2016

Saimme 19.7 tiistai-iltana todella järkyttäviä uutisia Viipurista. Puolen päivän aikaan Olgan luona oli syttynyt tulipalo. Poliisi tutkii asiaa eikä tahallista sytyttämistä ole suljettu pois. Järkytys on senkin vuoksi erityisen suuri, sillä joukko aktiiveja vieraili tarhalla vain muutama tunti ennen paloa, jolloin kaikki oli vielä hyvin.

Kodittomien eläinten auttamiseen koko elämänsä panostanut Olga menetti käytännössä koko vaatimattoman omaisuutensa. Olgan talosta jäi vain hiiltyneet rauniot jäljelle.
Palo levisi myös koirien aitauksiin ja palossa menehtyi Olgan rakas ja iäkäs husky Dean ja sokea kissa. Olga sai onneksi muut eläimet ulos palavasta talosta. Irrallaan juosseet eläimet on nyt saatu takaisin tarhan alueelle ja talossa asuneet koirat on sijoitettu toisten koirien joukkoon palolta säästyneisiin aitauksiin. Tarhalla asuu koirien ja kissojen lisäksi kanoja, riikinkukkoja ja lentokyvytön haikara.

Edellisen kerran talo paloi tuhopolton seurauksena vuonna 2008.

Kun rauniot on saatu raivattua palon jäljiltä, rakennetaan tarhalle todennäköiseti ensimmäiseksi parakkityyppinen väliaikainen asumus. Viipurin Koirat ry on luvannut auttaaa tämän rakennuksen hankkimisessa ja pystyttämisessä. Yhdistyksen käynnissä olevan karanteeni- ja pentuparakkikeräyksen tähänastinen  Olgan tarhalle kohdistettu tuotto tullaan käyttämään tähän rakennukseen. Kun päärakennus jonain päivänä toivottavasti valmistuu, siirtyy parakki koirien käyttöön.

Teemme kuumeisesti töitä, jotta akuutti tilanne saataisiin Olgan luona hiukan helpommaksi.
Tulemme viemään Olgalle välitöntä hätäapua Suomesta. Myös Venäjän puolella käydään kaupassa ja monet hankinnat onkin rajallisen kuljetuskapasiteetin ja Venäjän tullisäädösten vuoksi järkevintä tehdä paikanpäällä.

Aiomme auttaa parhaamme mukaan ja olemme aloittaneet hätäkeräyksen Olgan hyväksi.
Olga on ansainnut kaiken avun jonka voimme tarjota!

Tiedotamme tilanteesta uudelleen kun olemme käyneet paikanpäällä.

Kiitos avustasi!

Kuvien lähde: «Выборгские Ведомости»

**Päivitys 22.7.2016:

Muutama Viipurin Koirat ry:n aktiivi vieraili Olgan tarhalla 21.7. Näky oli todella murheellinen – päärakennus oli täysin tuhoutunut ja tarhan emäntä ymmärrettävästi hyvin järkyttynyt. Olga sai tuomisina mm. vaate- ja tarvikekassin, ruokaa pennuille ja metallihäkin. Uusi mikrosirulukija ja matolääkkeet olivat tervetulleita tuliaisia, sillä edelliset tuhoutuivat palossa. Myös käteisvaroja vietiin hätäkeräyksen tuotoista. Olga kieltäytyi kohteliaasti enemmistä vaatteista ja muusta irtaimesta tavarasta, sillä välttämättömimmät tarpeet on hankittu, eikä hän pysty tällä hetkellä varastoimaan eikä hyödyntämään enempää. Kiitämmekin kaikkia auttavan kätensä ojentaneita lukuisista meille saapuneista yhteydenotoista ja kyselyistä, mutta emme juuri nyt voi ottaa vastaan enempää huonekaluja, vaatteita, astioita tai muita kodin tarvikkeita. Pyydämme kunnioittamaan Olgan toivetta yksityisyydestä ja antamaan hänelle rauhaa järjestää asiansa katastrofin jälkeen. Toivomme, että apu toimitetaan perille koordinoidusti Viipurin Koirat ry:n kautta.

Lämpimät kiitokset kaikille hätäkeräykseen osallistuneille! Tähän mennessä kertyneitä varoja voidaan nyt käyttää mm. tontin raivaustöihin ja palojätteiden poiskuljetukseen. Aiemmin käynnistyneen parakkikeräyksemme tähänastinen tuotto 3500 euroa on myös Olgan käytettävissä.

Yksi palosta pelastunut pentu pääsi jo matkustamaan suomalaiseen sijaiskotiin. Loput sellaiset pennut, joilla on maahantuontiedellytykset kunnossa, matkustavat tarhalta pois ensi viikolla. Mahdollisesti hoitopaikan saa silloin myös muutama aikuinen koira.

**Päivitys 14.8.2016:

Olgan tarhan päärakennus - ja Olgan koti - tuhoutui tulipalossa Viipurissa 19.7.2016. Samana iltana käynnistyi VK:n hätäkeräys Olgan hyväksi. Keräyksen tämänhetkinen tulos julkistettiin tänään yhdistyksen 10-vuotistapahtumassa Helsingissä. Aivan VALTAVA sydämellinen kiitos kaikille osallistuneille sekä Olgalta että meiltä! Lukuisten lahjoitusten ansiosta koossa on nyt huimat 21053,50 euroa <3 Vaikka Olga toivookin summan kasvavan vielä ja jopa lähes tuplaantuvan tulevaisuudessa, tällä päästään jo rakentamisen alkuun ja hyvin pitkälle. Keräys kuitenkin jatkuu. Olga suunnittelee rakentavansa talon betoniharkoista, kun edellinen oli puuta, ja toivoo taloon myös toista kerrosta, jollainen laajennus palaneeseen taloon oli tekeillä.

VK osallistuu siis päärakennuksen rahoittamiseen, mutta lisäksi yhdistys on luvannut kustantaa parakin niitä koiria varten, jotka asuivat aikaisemmin päärakennuksessa. Parakki on hankittu ja pystytetty tällä viikolla. Sen arvo pystytyksineen oli noin 1400 euroa. Lisäksi Olga sai yhdistykseltä käteistä katastrofiapua heti palon jälkeen yhteensä 3200 euroa. Näitä varoja Olga on käyttänyt mm. talon raunioiden raivaustöihin. Tähän työhön Olga on saanut tukea myös muualta. Tällä viikolla vietiin myös ruoka- ja lääkeapua sekä rahallista apua ruuan ostamiseksi pennuille.

Työ kodittomien koirien hyväksi jatkuu, eikä sitkeä Olga lannistu tästäkään vastoinkäymisestä.

 

30.8.2016
Viipuriin toimitettiin reilu viikko sitten varoja Olgan talon jälleenrakentamista varten: ensimmäinen suurempi, varsinaista taloa varten tarkoitettu lahjoituserä. Tällä 7000 euron summalla on Olga saanut talon perustukset valettua ja raudoitukset tehtyä, ja hankittua betoniharkkoja sekä puutavaraa. Toinen erä harkkoja on vielä tulossa. Työ etenee vauhdikkaasti mutta varoja tarvitaan vielä! 40 tuhannen euron tavoitesummasta puuttuu edelleen lähes puolet.

(Kuva 20.8.2016)

 


5.1.2017
Olga on saanut rakennettua uutta taloa palaneen tilalle. Viipurin Koirien maksama osuus talon kustannuksista on tällä hetkellä noin 30 000 euroa. Talo on harjakorkeudessaan, mutta kuitenkin edelleen kesken eikä se ole asumiskunnossa – eristeet ja pinnat puuttuvat, eikä varoja ole vielä riittävästi sen loppuun saattamiseen. Olgalla toimitettiin joulukuun lopulla Eettinen joululahja- keräyksen tuotto.



 

23.10.2017

Kesällä tuli kuluneeksi vuosi Olgan talon tulipalosta. Keväällä Olga pääsi muuttamaan uuteen taloonsa ja hätämajoitukseksi pystytetyn parakin saivat käyttöönsä pienimmät koiranpennut. Sisätilat alakerrassa ovat oikeastaan jo valmiina ja talo on saatu viimeisteltyä ulkoapäin. Yläkerta on edelleen keskeneräinen ja sen sisäosien työstäminen ja viimeistely jatkuu edelleen.