Kodin saaneita koiria 8.9.
Kuukauden kestänyt tuontitauko rajaeläinlääkärin loman vuoksi päättyi iloisissa merkeissä, kun kolme aikuista koiraa pääsi matkustamaan Suomeen! Onnekkaat koirat olivat Netta, Ruby ja Mariana.
Suurin onni kohtasi Nettaa, joka odotti omaa kotia tarhalla neljä vuotta. Vaikka Netta ehti kasvaa tarhalla pennusta aikuiseksi, ei se tuntunut stressaavan reissaamista ja muuttoa juurikaan. Ansaitusti Netta alkoi heti nauttia hoitotädin huomiosta ja rapsutuksista! Marianaa hieman jännitti uusi tilanne ja varsinkin hihnassa oleminen, mutta hännän heilutuksen saattelemana myös Mariana matkusti uuteen kotiinsa. Ruby suhtautui matkustamiseen lungisti ja tyttö oli varmasti täydellisen onnellinen, kun elämä tarhalla vaihtui kotikoiran rooliin.
Kiitämme lämpimästi näidenkin koirien onnellisen loppuelämän mahdollistamisesta uusia omistajia ja hoitajia!