Sisu

10.11.2013
Sisun tila heikkeni nopeasti, ja Sisu jouduttiin päästämään enkeliksi. Lämpimät kiitokset Sisun kummeille, että poika sai mahdollisuuden hoitoon. 

6.11.2013
Sisu pääsi Suomeen, kiitos ihanien kummien! Sisu kaipaa kuitenkin edelleen myös uusia kummeja. 

Sisu on vanha spanielipappa, joka oli hylätty mökkialueelle kesän päätteeksi. Sisu kaipaa kummeja, jotta se pääsisi Suomeen ja sen vanhuuden päivistä saataisiin täällä mahdollisimman hyvät!

Maaseudulla sijaitseva kesämökkialue alkoi hiljentyä vilkkaan kesän jälkeen kun kesäasukkaat toistensa perään lukitsivat mökkinsä ja lähtivät talveksi kaupunkiin. Onneksi muutama perhe perhe jäi vielä hetkeksi jatkamaan lomaansa ja valmistamaan mökkejään talven tuloon. Eräänä aamuna yhden mökin isäntää odotti pihalla vieras: harmaantunut vanha spanieli oli hakenut suojaa katoksen alta. Mies vei spanielipapan sisälle ja perhe päätti pitää sitä hetken luonaan ja odottaa, jos joku tulisi sitä etsimään. Kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnostunut koirasta eikä ketään jäljellä olevista kesäasukkaista tuntenut sitä. Luultavasti koiran omistaja oli keksinyt mielestään hyvän keinon päästä eroon vanhasta ja vaivaisesta koirasta ja jättänyt sen oman onnensa nojaan kesämökin pihaan. Papan löytänyt perhe ei voinut ottaa koiraa kaupunkikotiinsa, joten he toimittivat sen Irinalle.

Meitä tarhamatkaajia odotti lokakuussa tarhan sisähäkissä surullinen näky. Vanha spanieli makasi aidan vieressä kerällä peloissaan ja kylmissään täristen. Aluksi papparainen ei reagoinut meihin vieraisiin mitenkään, mutta syykin selvisi pian. Pappa on kuuro ja näkökään ei taidan enää olla aivan kirkas. Papan silmissä on todella paha ja hoitoa vaativa tulehdus, myös korvat kaipaavat puhdistusta ja korvatippoja. Papparaiset hampaat ovat kuluneet ja osa varmasti niin huonossa kunnossa, että ne pitäisi poistaa. Papan oli hankala syödä kovia nappuloita, mutta pehmeämmistä herkuista vanhus oli oikein iloissaan.

Luonteeltaan vanha herra on aivan käsittämättömän sympaattinen ja kultainen. Ihmisiä pappa rakastaa ja jo lyhyen tuttavuuden jälkeen herra painautui vierastakin ihmistä vasten hakemaan lämpöä ja hellyyttä. Antoipa pappa muutaman pusunkin! Pappa on ystävällinen ja kohtelias kaikille eikä sano pahaa sanaa edes nuorelle aitauskaverilleen, joka välillä vahingossa tallaa makaavan vanhuksen päälle. Papparaisen ainoa toive on, että tarhan kylmä kivilattia vaihtuisi vielä pehmeään petiin ja kuppi täyttyisi hyvästä ruuasta ja vierellä olisi ihminen joka hoitaisi ja huolehtisi.

Pappa sai nimekseen Sisu ja me yhdityksessä uskomme, että herralta löytyy tahtoa ja tarmoa selvitä tarhalta Suomeen viettämään hyviä eläkepäiviä. Yhdistys onkin päättänyt tehdä Sisusta vanhuskummikoiran ja näin auttaa Sisua saamaan kaiken tarvitsemansa hoidon. Sisua odottaa Suomessa jo loppuelämän hoitokoti, jossa papan sairaudet hoidetaan ja vanhus saa nauttia viimeisistä vuosistaan ilman huolta ja murhetta. Sisu tulee tarvitsemaan lääkärin hoitoa silmiinsä ja korviinsa. Myös mittava hammasremontti on luvassa.

Jos haluat olla mukana auttamassa Sisua, voit ryhtyä kummiksi haluamallasi summalla. Muistathan lähettää meille myös yhteystietosi, niin saat jatkossa Sisun kuulumisia sähköpostiisi.