Heinäkuun lopussa omiin koteihin ja hoitopaikkoihin saapui 19 onnekasta koiraa. Erityisen onnellisia olemme, että tarhalla lähes 7 vuotta odottanut Emin pääsi vihdoin matkustamaan sinne, minne jokainen koira kuuluu - omaan kotiin.
Arkisto
Viipurin Koirien kesähulinat Vantaan Rekolassa 17.8.24 klo 11-15
Viipurin Koirat järjestää koko perheen kesähulinat Vantaan Rekolassa 17.8.24 klo 11-15 Kahvipaahtimo Charlottan pihapiirissä.
Kesäisessä koiratapahtumassa voi mm. tutustua Viipurin Koirien toimintaan, osallistua hauskoihin ohjelmanumeroihin, tehdä ostoksia myyntikojuissa sekä tietenkin nauttia parasta kahvia hyvässä seurassa. Lämpimästi tervetuloa!
Rabiesvasta-ainetestit muuttuvat pakollisiksi Venäjältä saapuville koirille
Euroopan unioni alkaa vaatia 16.9.2024 lähtien Venäjältä ja Valko-Venäjältä saapuvilta koirilta, kissoilta ja freteiltä raivotautirokotuksen lisäksi raivotaudin vasta-ainetestiä. Lisäksi eläinten on odotettava lähtömaassa 3 kuukautta vielä näytteen ottamisen jälkeen ennen kuin ne saavat matkustaa EU:n alueelle.

Suomeen saapuneet koirat 28.6.2024
Jäsenmaksulaskut vuodelle 2024
Hei kannatusjäsen! Oletko muistanut maksaa vuoden 2024 jäsenmaksusi? Lähetimme jäsenmaksulaskut jäsenille sähköpostitse 28.5.2024 ja eräpäivä oli muutaman päivä sitten. Vain noin kolmasosa jäsenistä on tähän mennessä maksanut laskunsa. Tarkistathan siis ystävällisesti, oletko hoitanut maksusi. Jos et ole vama asiasta, voit tarkistaa asian meiltä: aino.arjas@viipurinkoirat.fi
Suomeen saapuneet koirat 7.6.2024
Saimme kesäisenä perjantai-iltana toivottaa lämpimästi tervetulleiksi 18 väsynyttä matkalaista. Joukossa oli niin kotinsa menettäneitä entisiä kotikoiria kuin viattomina maailmaan syntyneitä ei-toivottuja pentuja.
Suomeen saapuneet koirat 24.5.2024
Kesäisenä perjantai-iltana toivotimme tervetulleiksi omiin koteihin ja hoitopaikkoihin 17 entistä tarhakoiraa.
Suomeen saapuneet koirat 3.5.2024
Toukokuussa uuden elämän pääsi aloittamaan 19 onnekasta koiraa.
Koiratarvikekirppis 25.-26.5.2024 Helsingissä
Suuri koiratarvike-tallikirppis avaa jälleen ovensa Helsingissä!
Tervetuloa tekemään löytöjä ihmisen parhaalle ystävälle, jonka voit halutessasi ottaa ostosreissulle mukaan, sillä lemmikit ovat tervetulleita tälle kirppikselle.
Myynnissä on runsain kappalein erilaisia koiratarvikkeita mm.
- koirantakkeja
- pantoja
- hihnoja
- valjaita
- leluja
- kuppeja
- kangashäkkejä
Suomeen saapuneet koirat 27.4.2024
Huhtikuun viimeisenä lauantaina arvokas lasti saapui Helsingin Länsisatamaan.
Kevätmyyjäiset Helsingissä 11.5. klo 10-15
Viipurin Koirat on mukana Kulkurien (Rescueyhdistys Kulkurit / Rescue Association Hobo Dogs) kevätmyyjäisissä!
Myyjäiset järjestetään 11.5. lauantaina klo 10-15 Arabian nuorisotalolla, Helsingissä (Arabianpolku 1 A, 00560 Helsinki).
Tule nauttimaan keväisestä tunnelmasta, buffetin suussasulavista herkuista ja tekemään hyviä löytöjä. Myyjäisten tuotto käytetään eläinsuojelutyöhön.
VK mukana Lemmikkimessuilla Helsingissä 20.-21.4.2024

Viipurin Koirat ry osallistuu Lemmikkimessuille Helsingin Messukeskuksessa 20.-21.4.2024. Osastomme numero on 3m19.
Tule juttelemaan koira-adoptiosta ja yhdistyksen toiminnasta! Tapaa samalla edustuskoiriamme Ruuberttia tai Dobbya ja tee pieniä ostoksia toimintamme tukemiseksi!
