Armi

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 12/2012

1.11.2013
Armi sai toistamiseen kodin Viipurista.

9.9.2013
Armi-rukka oli palautettu tarhalle, sillä tytön mielestä kanat olivat enemmän jahdattavaksi kuin katseltavaksi. Mutta eiköhän reippaalle Armille joku kanatonkin koti löydy!

Armi alka olla jo yhdeksän kuukauden ikäinen vauhdikas nuori tyttö. Mitä vanhemmaksi Armi on kasvanut, sitä selvemmäksi on käynyt, että Armissa lienee iso annos laikaa. Laikat ovat aktiivisia metsästyspystykorvia, joten kerrostalokoiraksi ja korttelin kiertäjäksi ei Armista ole. Sen sijaan Armi haaveisi maalaismaisemista ja ulkoilua rakasvasta omistajasta - sellaisesta, joka osaisi arvostaa laikamaista luonnetta!

5.8.2013
Armi sai kodin Viipurista.

1.4.2013
Vikkeläkinttuinen Armi on aina siellä missä tapahtuu! Armi ilahtuu kovasti myös ihmisvieraista ja kiiruhtaa hakemaan rapsutuksia ensimmäisenä.

Armi oli löytynyt itsekseen kulkemasta kadulta. Kukaan tuskin päästäisi tarkoituksella vain muutaman kuukauden ikäistä pentua ulkoilemaan kadulle, joten Armi oli varmasti tarkoituksella sinne hylätty. Armi saikin kyydin Irinan tarhalle, kymmenien muiden pentujen joukkoon odottamaan omaa kotia.

Armi on iloinen ja vilkas pentu. Reippaasti se juoksee jokaista tulijaa vastaan ja haluaa osansa rapsutuksista ja herkuista. Armissa on selvästi sellaista maailmanvalloittaja-ainesta: mikään ei tunnu tyttöä ujostuttavan tai ihmetyttävän, vaan suurella uteliaisuudella Armi tutustuu niin ihmisiin kuin koiriinkin. Armi tuntuu käyttävän ääntään varsin mielellään, joten kerrostalo ei liene Armille toiveasumismuoto.

Omaan kotiin muuttaminen on kuitenkin pennulle iso muutos, joten on mahdollista, että aluksi uusia paikka ja uudet ihmiset saavat Armin vähän jännittämään. Mutta eiköhän se jännitys äkkiä unohdu, kun uudet kotikulmat ja varsinkin ne ihanat siellä tulevat tutuiksi!

Armi olisi jo aivan valmis muuttamaan uuteen kotiin. Armi toivoo kovasti, että uudessa kodissa olisi suunnitelmissa harrastaa paljon reipasta ulkoilua ja kaikkea mukavaa yhdessä touhuamista: tästä reippaasta tytöstä kun ei pelkäksi sohvankoristeeksi ole.

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.