Kengu

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 9/2012

10.5.2013
Mukava Kengu sai kodin Etelä-Pohjanmaalta.

18.4.2012
Kengusta on kasvanut viehättävä ja tasapainoselta vaikuttava koiraneiti. Kengu on kooltaan keskikokoinen ja sillä on hauskat eriparikorvat.

Kengu tuntuu pärjäävän tarhalla kivasti niin poika- kuin tyttökoirien kanssa.

8.12.2012
Minä olen Kengu, kelju kenguru. No en! Mutta minussa saattaa olla kengurua, bambia ja pingviiniä, koska olen sen verran hassun näköinen.

Jotkut sanovat, että olen ihan oikea koira, mutta minä en usko. Miksi ihan oikea koira olisi jätetty ison tien laitaan, kun ihan oikeiden koirien paikat on olla kotona ihmisten kanssa? Minä kuitenkin heräsin yhtenä aamuna ison tien laidasta. Katselin sivuille ja ylöspäin. Sivuilla ei näkynyt muuta kuin valkoista, edessä oli iso tie ja sitten kun katselin ylöspäin, niin taivaalta leijui isoja valkoisia lämpäreitä ja kun avasin suuni, ne sulivat kielelleni. Minä aloin loikkia lumessa ja heitin kai muutaman kuperkeikankin. Ja silloin iso musta auto pysähtyi tienlaitaan ja joku aika iso nainen jutteli ihan kummasti lällytellen, ja hups, olin yhtäkkiä auton kyydissä.

Sellainen oli matkani koiratarhalle. Nyt minä odotan omaa kotia. Ja toivon sen löytyvän nopeasti, että pääsisin taas metsästämään lumilämpäreitä ja leikkimään bambia.

Katso video Kengusta:

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.