Lempi

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 9/2012

5.12.2013
Lempin (nyk. Tyyne) kuulumisia:

"Tyyne on ollut meillä nyt noin 10 kk ja yli vuoden vanhaksi on kasvanut. Kaikki on mennyt todella hyvin, Tyyne on alusta asti luottanut ihmisiin. Muiden koirien kanssa tullaan hyvin toimeen, ainoastaan isot koirat vähän jännittää. Tyyne oppii uudetkin asiat hetkessä ja muistaa ne kyllä, vaikka olisi pidempi tauko opettelusta.

Muutimme isompaan asuntoon, jossa on omaa pihaakin. Tyyne on kotiutunut hyvin, ja lempipaikka on ikkunan edessä josta näkee pihan ja oravat:) Oravien ja muiden jyrsiöiden perään Tyyne on kovasti, pitääkin olla tarkka, ettei se ampaise perään.

Olemme ikionnellisia Tyynestä, ja tuttavat ja sukulaiset ovat Tyyneen kovin ihastuneita, sillä se on niin lempeä ja tottelevainen!"

28.1.2013
Lempi sai kodin Suomesta.

26.12.2012
Niin vain kävi pikkuisen Lempi-tyttösenkin tie tarhalle pentulauman keskelle omaa kotiaan odottelemaan.

Ei ole kauaakaan, kun pieni musta pallero laskettiin lämpöisestä sylistä muiden pentujen tohinan keskelle ihmettelemään. Lempi oli mitä ilmeisemmin poimittu tien varrelta talteen, ja ystävälliset ihmiset olivat toimittaneet pienen tytön Irinalle. Ja hyvä niin, sillä kolmikuinen pentu ei olisi yksinään kauaa omillansa pakkasessa ja tuiskeessa selviytynyt.

Nyt Lempi odottaa, että joku ihminen sen noutaisi tarhalta omaan kotiinsa, tarjoaisi lämpöä ja hellyyttä, oman pedin ja ruokaa. Muutama lelukaan ei olisi pahitteeksi. Mustan Lempin kodinsaantimahdollisuudet eivät ole hyvät, joten Lempi toivoisi omaa kotia Suomesta.

Katso video Lempistä:

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.