Pablo

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 11/2012

22.3.2013
Pikku Pablosta tuli tamperelainen!

3.2.2013
Tässä sisarusparvessa kaikki ovat varsinaisia ilopillereitä, mutta Pablo tuntuu olevan se, jolla on pentumaiset kepposet aina ensimmäisenä mielessä!

Kolme kirjavaa pentua oli tuotu viipurilaiselle eläinlääkäriasemalle lopetettaviksi. Sen verran pentujen emon omistajalla oli järkeä, ettei hän sentään hylännyt kolmikko lumihankeen, mutta eihän lopettaminenkaan olisi näille vasta elämänsä alkumetreillä oleville pentusille ollut oikein. Niinpä eläinlääkäri säästi pentujen hengen ja pyysi Irinalta apua kotien etsimiseen.

Pennut ovat niin taiteellisesti väritettyjä, että kaikki saivat nimensä suurten taiteilijoiden mukaan: Pablo Picasso, Vincent van Gogh ja Angelica Kauffmann ovat nyt löytäneet pienet seuraajansa näistä naperoista.

Koko kolmikko on tehty hyvin vilkkaista ja reippaista pennuista. Pablo on joukosta se, jolla tuntuu olevan eniten pienet metkut mielessä, ja joka myös mielellään sanoo äänekkäimmän sanan asioihin. Mutta hyväntahtoinen ja iloinen pikkumies Pablo silti tietenkin on!

Pablo ei etsi sellaista kotia, jossa koiran tärkein tehtävä on sohvalla makoilu. Mutta runsaasta ulkoilusta, vähän myös kouluttamisesta ja ennen kaikkea tapakasvatuksesta kiinnotuneelle omistajalle Pablosta varttuu vielä varmasti oiva kaveri. Eikä uuden omistajan sovi säikähtää sitä, jos tämän pienen taitelijanalun hampaat jättävät silloin tällöin merkkejä tuolinjalkoihin, mattojen reunoihin, sohvanpäällysiin...

Pablo on rokotustensa puolesta valmis muuttamaan Suomeen maaliskuun alkupuolella.