Urho

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 5/2013

5.12.2013
Urho sai kodin Helsingistä.

5.10.2013
Urho on sopeutunut tarhan pentulaumaan hyvin. Enää se ei pelkää ja ujostele, vaan leikkii muiden kanssa ja riemastuu saapuvista ihmisvieraista.

Urho on selvästi ollut ihmisten kanssa tekemisissä paljon; niin luottavaisesti se meihin suhtautuu. Poika on kaiken lisäksi aivan erityisen komea.

22.9.2013
Urho tuotiin juuri tarhalle. Poika on vielä kovin jännittynyt kaikesta metelistä ja hälinästä, jota tarhalla on kotielämään tottuneen pennun mielestä aivan liikaa.

Urho noudettiin Irinan tarhalle suoraan kodista. Perhe oli hankkinut pennun jostain vain muutamaa viikkoa aiemmin. Hyvin nopeasti Urhon omistajat kuitenkin tajusivat, miten paljon vaivaa pienestä pennusta on. Niinpä he soittivat Irinalle ja pyysivät häntä hakemaan Urho-reppanan pois, kun eivät jaksaneet pojasta enää huolehtia.

Urho oli kovin jännittynyt tarhalle joutumisesta. Urho istui sylissä aivan jäykkänä ja kauhuissaan siitä kaikesta metelistä, mikä ympäröi pojan tarhalla. Uskomme kuitenkin, että Urho siitä avautuu, kunhan tarhan rutiinit ja muut aitaukse pennut tulevat pojalle tutuksi. Mutta kovin pian Urho toivoisi pääsevänsä myös omaan kotiin!

Urhon aikuiskoosta on vaikea arvioida mitään, mutta ainakaan miksikään ihan pikkukoiraksi Urho ei jää, onhan se jo nelikuisena varsin vanttera pentu. Urho toivoisikin löytävänsä omistajan, joka jaksaa ulkoilla ja touhuta pojan kanssa säässä kuin säässä, vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen. Urho on jo kerran hylätty, ja toista kertaa ei sellaista tilannetta saa pojan elämässä tulla vastaan.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.