Helinä

KUUKAUDEN KODITON
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 1/2012

18.7.2014
Onnea omaan kotiin Helinä!

8.9.2013
Helinä on edelleen koditon. Helinä haluaisi hurmata jonkun sopivan kotiehdokkaan, ja mikäs on hurmatessa, kun on niin kiva ja kaunis.

26.4.2013
Hulina-Helinä etsii aktiivista kotia! Sellaista, jossa pitkät ja reippaat lenkit iloisen koiraseuralaisen kanssa ovat haaveissa ja suunnitelmissa.

Helinä ja veljensä Huli oli tuotu Irinan tarhalle kodista. Joku oli vuosi sitten ottanut kaksi suloista koiranpentua, mutta niin vain nekin kasvoivat aikuisiksi, eloisiksi koiriksi, eikä omistajalla enää riittänyt kiinnostus ja jaksaminen kahden nuoren koiran kanssa elämiseen. Niinpä sisarukset päätyivät tarhalle, ja toivottavasti ne löytävät omat, uudet kodit pian.

Helinä on uskomattoman reipas ja iloinen tyttö. Valokuvien ottaminen tytöstä oli vähän haastavaa puuhaa, sillä tyttö loikki, hyöri ja pyöri ympärilläni niin vauhdikkaasti, että lähes jokaisessa otoksessa näkyi koirasta vain linssiin työnnetty nenä, pelkkä häntä tai puolikas naamasta. Helinä rakastaa ihmisiä yli kaiken, ja onkin valmis tekemään kaikkensa huomion saamiseksi.

Helinästä ei ole pelkäksi sohvanlämmittäjäksi, se on selvää. Mutta aktiivisesta lenkkeilystä, metsäretkistä ja muusta koiran kanssa touhuamisesta pitävälle ihmiselle Helinä olisi varmasti oivallinen ystävä. Helinän kanssa ei takuulla tule tylsää paivää, eikä tämän iloisen tytön seurassa voi olla huonolla tuulella!

Helinä on varsin solakka tyttönen. Korkeutta sillä on noin 50 cm tai vähän päälle ja painoa on varmasti alle 20 kiloa. Helinä tahtoo kommentoida häkin ulkopuolen tapahtumia välillä äänekkäästi, joten kerrostalo ei välttämättä ole Helinälle sopivin vaihtoehto. Tai ainakin uuden omistajan on oltava valmis tekemään töitä sen eteen, että haukkumisesta ei pääse muodostumaan ongelmaa.

Helinä on mutkaton, eloisa ja iloinen tyttö -  rokotuksetkin Helinällä ovat jo voimassa, joten matka Suomeen voisi alkaa koska tahansa!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.