Leevi

SUOMESSA
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 58 cm, 24 kg)
Syntymäaika: 12/2012

4.8.2014
Leeviä onnisti ja poika muutti omaan kotiin!
 

11.5.2014
Leevi on reipastunut hoidossa kovasti! Hyvin sujuu niin yksinolot, autoilu kuin jopa veneilykin. Kilttiä Leeviä pääsee tapaamaan Hyvinkäälle.

Kotihoitaja kertoo:

"Leevi on reipastunut paljon ja odottaa omaa kotia. Leevi on helposti hoidettava koira, kolme kertaa päivässä lenkki, kaksi kertaa ruoka. Työpäivän pärjää kotona hyvin, ei tee tuhoja kunhan kengät korjaa näkyviltä, mutta rakastaa kannella vaatteita pyykkikorista. Kaikkein ihaninta on kotona kun joku rapsuttelee ja ulkona nenän käyttö ja metsälenkit. Kovia äkillisiä ääniä ulkona säpsähtelee jonkin verran, mutta esim. matalalla lentävälle helikopterille ei korvaa lotkauta.

Hihnakoulutus on vähän työn alla. Leevi ei kuitenkaan ole mikään hillitön vetäjä, tosin poukkoilee ajoittain. Ihmisten, autojen, pyöräilijöiden ohituksessa ei ongelmia, muiden koirien kohdalla joskus. Leevi on välillä jokseenkin innokas eikä meinaa pysyä housuissaan :). Vielä väistää esim. rullalautailijoita, juoksevia lapsia tai trampoliinilla hyppijöitä, mutta ilmaisee sen menemällä maahan liikkumattomaksi. Vähän avittamalla mennään kuitenkin mutkan kautta eteenpäin.

Leevi on varsin perso herkuille, joten poika on helposti motivoitavissa niiden avulla. Käskystä osaa mennä maahan ja tulla luo nyt kun on nimensäkin oppinut, mutta istumisesta ei ymmärrä vielä tuon taivaallista, opetellaan joka päivä. Jonkin verran vahtiviettiä, tällä hetkellä hoidossa ok-talossa. Leevi on oppinut matkustamaan sujuvasti niin autossa kuin veneessäkin."

4.3.2014
Kotihoitaja kertoo:

"Leevi on kahden viikon kuluessa kotihoidossa osoittautunut varovaiseksi, mutta erittäin kiltiksi pojaksi. Pesut, harjaukset ja muut hoitotoimenpiteet sujuvat mutinoitta. Sisätiloissa hakee jo kotihoitajan rapsutuksia, ja hieman leikkisyyttäkin on jo ollut havaittavissa.

Leevi on ollut liki alusta asti sisäsiisti. Se lähtee valjaissa ulos mielellään, mutta luottamus ympäröivää maailmaa, ihmisiä ja koiria kohtaan on vielä kuitenkin heikkoa. Leevi ei kuitenkaan missään nimessä ole aggressiivinen. Leevi lenkkeilee mieluiten vielä toistaiseksi rauhallisessa ympäristössä, mutta joka päivä viimeisen viikon ajan ollaan käyty pikaisia siedätyspyrähdyksiä myös ns. "ihmisten ilmoilla". Voisin kuvitella, että ajan mittaan pelko helpottaa, kun Leevi oppii luottamaan omaan ihmiseensä ja laumaansa. Myös yksinolot sujuvat Leeviltä mallikkaasti.

Leevilä on painoa 24 kg ja korkeutta 58 cm."

16.2.2014
Tarhalla isompiensa kiusaamaksi joutunut Leevi sai hoitopaikan Hyvinkäältä.

Mikäli kiinnostuit Leevistä, tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä sitten adoptiohakemus. Ota sen jälkeen yhteyttä Leevin yhteyshenkilöön: Laura, laura.viipurinkoirat(at)gmail.com.

8.12.2013
Leevi on kasvattanut itselleen tuuhean talviturkin. Valitettavasti saman aitauksen isommat nuoret urokset kiusaavat sitä todella paljon.

Kovin pehmoiseksi muuttunut poika hakee osansa rapsutuksista tarhavierailta.

29.6.2013
Leevin sisaruksista monia on jo kohdannut onni. Lucia-siskokin on varattu, joten enää Leevi ja Lydia odottavat tarhalla autokyytiä, joka veisi nekin omaan kotiinsa.

Jotkut toiset tarhan pennuista kavahtavat vieraita ja piiloutuvat nurkan taakse, mutta ei Leevi. Se hyppii ja loikkii ihmisten ympärillä, nyhtää hanskaa kädestä ja tunkee kuonoa taskuun namin toivossa. Eipä ole kukaan vielä opettanut Leevi-pojalle, mitä ovat kauniit käytöstavat. Olisiko sinusta ottamaan haaste vastaan?

27.4.2013
Leevi on oikea hurmuripoika: näiden nappisilmien edessä on vaikea olla heltymättä!

Leevi ja sen sisarukset LudwigLinusLuciaLiljaLydia ja Laventeli tuotiin Irinan tarhalle kodista: vaikka seitsikko on erittäin kaunista ja persoonallista porukkaa, ei emon omistaja ollut jaksanut nähdä vaivaa kotien etsimiseksi pennuille, vaan hän oli kyydinnyt koko porukan tarhalle. Irinan läksytysten saattelemana omistaja lähti kotiin, ja ehtona pentujen ottamiselle tarhalle oli se, että omistaja käy sterilisoimassa emokoiran heti vain kuin mahdollista.

Lisätietoja tästä hurmaavasta pojasta tulee pian!

Katso video sisaruksista: