Julius

SUOMESSA, KIIRE
Sukupuoli: uros
Koko: pieni
Syntymäaika: 8/2012

9.3.2014
Julius löysi oman kodin.

12.1.2014
Julius haluaisi pian omaan kotiin, sillä elämä hoitopaikan kissojen kanssa ei suju. Iloinen Julius kaipaa jo kokemusta omaavaa omistajaa.

Kotihoitajan mukaan Julius on ainoana koirana oikein mukava poika. Se sopeutuu hyvin uusiin tilanteisiin, eikä hauku turhia. Vieraassa ympäristössä se tuntuu olevan kaikkien ihmisten kaveri, niin miesten kuin naistenkin. Julius on päässyt kotihoitajansa mukana töihin, missä se on ottanut muutaman haukahduksen saattelemana kaikki tulijat nätisti vastaan.

Lenkit toisten koirien kanssa sujuvat myös edelleen hyvin, mutta sisätiloissa Julius näyttäisi olevan mieluiten ainoa koira. Kerrostalossa asuminenkaan ei todennäköisesti tuota ongelmia, sillä Julius ei ole enää juurikaan haukuskellut.

Omaa ihmistään kohtaan Julius on ihana, iloinen pusupoika. Haastetta elämään tuo se, että Julius ei tunnu sietävän sitä, että sen kotiin tulee vieraita ihmisiä. Vieraassa paikassa tätä ongelmaa ei ole esiintynyt. Koska Juliuksen käytöksessä on haasteensa, etsii se vain sellaista omistajaa, joka on valmis hyväksymään pojan erikoispiirteet ja pitämään pojan esimerkiksi portin takana silloin, kun kylään tulee vieraita. Ensimmäiseksi koiraksi Juliusta ei tämän vuoksi luovuteta.

26.12.2013
Julius on vilkas, iloinen ja omatahtoinen mäyräkoirasekoitus, joka kaipaa koirakokemusta omaavaa omistajaa.

Juliusta pääsee tapaamaan Vihtiin.

Kun Julius joutui Irinan tarhalle marraskuussa, oli poika hyvin järkyttynyt kaikesta. Tapasimme nurkassa murisevan ja hampaitaan esittelevän koiran, joka ei halunnut meitä lähelleen. Mutta jo parissa viikossa Julius pääsi yli säikähdyksestään, ja suhtautuminen meihin muuttui kokonaan: Julius kiipesi syliin antamaan pusuja ja muutenkin poika oli hyvin mielissään ihmisseurasta.

Julius pääsi Suomeen kotihoitoon, sillä pieni koira jää tarhalla helposti isompien koirien jalkoihin. Ensitapaamisessa Julius esitteli hampaitaan myös kotihoitajalle, mutta kun poika otettiin varmoin ottein ulos kuljetushäkistään, muuttui Julius taas eri koiraksi eikä sillä sen jälkeen ole ollut tarvetta äristä hoitajalleen.

Juliuksen hoitopaikassa on useita muita koiria sekä kissoja. Kissat eivät valitettavasti ole metsäverisen mäyräkoiran mieleen, joten jatkossa Julius haluaisi kodin ilman kissoja tai pieneläimiä. Sisätiloissa Juliuksella on tapana kiusata muita koiria, joten mieluiten Julius olisi ainoa koira talossa. Ulkoillessa tätä ongelmaa ei ole.

Julius on vilkas ja eläväinen poika, joten se etsii liikunnallista omistajaa. Vaikka Julius on pieni koira, ei siitä ole pelkäksi korttelinkiertäjäksi. Juliuksella vaikuttaa olevan sen verran metsästysviettiä, että välttämättä koskaan sitä ei voi pitää vapaana aitaamattomalla alueella.

Ihmisiä kohtaan Julius on hyvin ystävällinen ja se pitääkin kovasti ihmisseurasta. Koska kuitenkin tiedämme, että tiukassa paikassa Julius kokeilee tahtonsa saamista läpi hampaita näyttämällä, tulee Juliuksen omistajalla olla aiempaa kokemusta koirista ja eikä ihan pienestä sovi säikähtää. Julius etsiikin ensisijassa kotia aikuisperheestä.

Julius on sisäsiisti ja yksinolot työpäivän ajan sujuvat ongelmitta. Hihnakäytöksessä Juliuksella on vielä vähän harjoiteltavaa.

Juliuksen kyselyihin vastaa Noora. Täytä adoptiohakemus ja ota itse yhteyttä parin päivän päästä. Nooran tavoittaa numerosta 040 8342427, soittoaika ma-pe klo 15-16. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.