Nalli

SUOMESSA
Sukupuoli: uros
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 8/2013

18.12.2014
Nallin joululahjatoive toteutui!

27.10.2014
Nallilla on vain yksi toive joulupukille, oma koti! Nalliin voi tutustua Espoossa.

Nalli etsii edelleen omaa kotia. Emme voi ymmärtää miksei tästä hauskasta tyypistä tule kyselyitä. Nallille kuuluu kotihoidosta kuitenkin hyvää. Nalli kulkee hienosti lenkillä ja nauttiikin ulkoilusta. Yksinolot ilman koirakaveria tai koirakaverin kanssa sujuvat myös hyvin, eikä Nallilla ole eroahdistusta. Nalli osaa olla myös kissojen kanssa kauniisti, mitä nyt välillä yrittää saada niitä mukaan leikkiin. Nallille on opetettu myös muutamia peruskäskyjä ja fiksu poika oppii uutta namien toivossa hyvinkin nopeasti.

Nalli pääsi kokeilemaan kerrostaloelämää parin viikon hoitojakson verran. Kokeilu olikin ihan onnistunut, eikä Nallia rapun äänet niin kamalasti kiinnostaneet. Nallia kuitenkin pelottaa vielä vieraat ihmiset ja heidän kohtaaminen rappukäytävässä sai pojan perääntymään. Nalli on myös koirapuistoillut ahkerasti. Sielläkin uudet ihmiset ensin pelottivat, mutta Nalli oppi nopeasti, että uusilta ihmisiltä saattaa saada vaikka herkkuja. Kotioloissa Nalli pärjää vieraiden kanssa, jos he jättävät pojan rauhaan ja ovat huomioimatta epävarmaa koiraa. Silloin Nalli uskaltaa itse haistelemaan. Arkuutensa takia Nalli ei siis sovi äänekkääseen lapsiperheeseen, koska lapset käyttäytyvät sen mielestä omituisesti. Muutoin Nalli on avoin monenlaisille kotiehdotuksille.

15.8.2014
Nalli-poika on hieman loukkaantunut, koska se ei ole saanut luettavakseen kovinkaan montaa adoptiohakemusta. Tästä huolimatta, reippaalla Nallilla pyyhkii ihan hyvin. Kuten kuvista näkyy, Nalli nauttii koirakaverinsa seurasta. Lenkillä Nalli ohittaa muut koirakot tyylikkäästi ja meuhkaamatta. Nalli harrastaa myös koirapuistoilua ja on koko ajan rohkeampi myös uusien ihmisten seurassa. Kotiin tulevat vieraat Nalli ensin haukkuu ja sitten hetken tuumittuaan on valmis tutustumaan. Nalli rakastaa olla oman perheensä helliteltävänä, mutta pieniä lapsia Nalli vähän pelkää, varsinkin ulkona. Nalli on iloinen ja huumorintajuinen nyt jo täysin terve nuori miehenalku, josta on kaveriksi moneen menoon. Nalli sopii monenlaiseen kotiin, mutta sohvaperunaksi ei tästä leikkisästä kaverista ole.

26.6.2014
Nalli kiidätettiin Suomeen, koska sillä oli ikävä puremahaava päässä ja haava pahasti tulehtunut. Hoito oli Nallille rankkaa ja pää kipeä. Alusta asti Nalli kuitenkin hurmasi ihanalla luonteellaan. Nyt hoidot ovat auttaneet ja Nallin pää on miltei parantunut. Nalli olisikin halukas tutustumaan kotiehdokkaisiin.

Nalli on kotihoitajan mukaan mukava ja älykäs koira, joka oppii uusia asioita nopeasti. Nalli ei arastele omaa perhettä, mutta vieraisiin ihmisiin se joutuu tutustumaan hieman pidempään. Nallilla on hoitopaikassaan koirakaveri, ja poika tuleekin hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Koirapuistossa Nallista on kuitenkin mukavampaa leikkiä tutun kaverin kanssa, kuin tutustua uusiin tyyppeihin. Nalli arastelee eniten lapsia, joten pojasta ei ehkä ole aivan pienten lasten perheeseen. Nalli on hoitopaikassa rivitalossa ja vaikka saattaa joskus haukahdella äänille, voidaan rivi- ja kerrostalovaihtoehdosta kuitenkin keskustella. Nalli ei tuhoa paikkoja yksin ollessaan ja on sisäsiisti. Nalli rohkaistuu päivä päivältä lisää, mutta sille mieluinen koti sijaitsisi varmasti hieman syrjässä, pois pahimmasta ihmisvilinästä.

Nallin kyselyihin vastaa Noora. Täytä adoptiohakemus ja ota itse yhteyttä parin päivän päästä. Nooran tavoittaa numerosta 040 8342427, soittoaika ma-pe klo 15-16. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.

5.3.2014
Nalli on ystävällinen ja sympaattinen pentunen, joka aavistuksen ujostellen lähestyy ihmisiä. Nallin katse sulattaa sydämen ja niin kovin mielellään veisimme pikkupojan jonnekin turvalliseen paikkaan, pois tarhalta.

15.12.2013
Nalli pitää kovasti ihmisistä, ja tuskin kukaan voi olla pitämättä Nallista. Nalli kun on kovin iloinen ja sympaattinen nuori poika.

Nalli ja veljensä Narri ovat kuin kaksoset. Eikä kolmas veli Nitrokaan kovin kauaksi veljistään jää ulkoisesti. Koko kolmikko on iloisia, suloisia, fiksuja ja filmaattisia poikia, joista varttuu vielä mukavia koirakavereita tuleville omistajilleen.

Nalli juosta kipittää kovaa vauhtia vastaan, kun se huomaa meidän liikkuvan aitauksen ulkopuolella. Mahdottoman suloisesti poika hyppii porttia vasten ja toivoo selvästi vain sitä, että ehtisimme aitaukseen asti. Kun pääsemme portista sisälle, tekee Nalli veljiensä kanssa kaikkensa, että ne pääsisivät hetkeksi syliin lämpimään. Ja tokihan poikien toive vuorotellen täyttyy: sylissä Nallia alkaa vähän jännittää ja ilme muuttuu totiseksi, mutta siltikin ihmisten huomio on kovasti Nallin mieleen.

Nalli haaveilee jo kovasti omasta kodista, sillä rokotustensa puolesta poika voisi vaihtaa kansallisuuttaan koska tahansa. Jos olet varma, että jaksamisesi riittää Nallin kanssa elämän kaikissa ylä- ja alamäissä, eikä sinua kauhistuta ajatus lenkkeilystä sateessa ja viimassa, kuraisista tassun jäljistä matoilla, karvapalloista nurkissa tai hampaan jäljistä sohvan jalassa, toivoo Nalli että kotisi voisi olla pian myös Nallin koti!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.