Stina

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 4/2014

23.9.2014
Stinalla pyyhkii uudessa kodissa hyvin.

2.8.2014
Stina on kasvanut kokoa ja reipastunut. Enää se ei ujostele tarhavieraita, vaan rientää iloisesti tapaamaan.

8.7.2014
Stina on vielä vähän ujo, mutta hyvin kiltin oloinen tyttö. Kunhan Stina rohkaistui silitysetäisyydelle, nautiskeli tyttö ihanista rapsutuksista kovasti.

Stina ja sen siskot Stella ja Selina ovat kolme kovin samanoloista sisarusta. Jostain syystä joku ei jaksanut etsiä näille suloisille partanaamoille koteja, vaan hylkäsi ne tarhalle odottamaan mahdollista uutta omistajaa. Tarhalle joutuminen hämmensi koko sisarparvea melkoisesti, mutta hiljalleen nämäkin tytöt tottuvat tarhan vilkkaaseen elämään.

Stina on vielä vähän ujo ja varovainen tyttö. Sitä kiinnostavat kyllä ihmiset kovasti, mutta Stina vaatii hetken rohkaisua, ennen kuin se uskaltautuu siliteltäväksi. Sen jälkeen Stina onkin sitä mieltä, että rapsutukset ovat kiva juttu ja tyttö nautiskelee saamastaan huomiosta rauhallisesti.

Stina tulee tarvitsemaan uudessa kodissa aikaa ja rohkaisua, että siitä kasvaa reipas ja tasapainoinen aikuinen koira. Voi olla, että sen luonteessa tulee aina näkymään tiettyä varovaisuutta, tai sitten voi olla, että se pääsee ujoudestaan kokonaan yli. Ainakin pennun rohkaistumisen eteen tulee uuden omistajan olla valmis tekemään töitä.

Stina vaikuttaa vielä hyvin rauhalliselta pennulta, mutta se saattaa olla vielä hämillään tarhalle joutumisesta. Parrakas kuono kertonee siitä, että Stinan ja sen siskojen taustalta löytyy hitunen terrieriä. Terrierit ovat yleensä vilkkaita ja energisiä koiria, joten uuden omistajan tuleekin olla valmistautunut siihen, että muutaman kuukauden päästä vapaa-aika täyttyy hyvinkin tiiviisti koiran kanssa puuhailusta ja sen kouluttamisesta.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.