Miisa

Sukupuoli: narttu (steriloitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm, 25 kg)
Syntymäaika: 9/2023
Tautitestattu: 3/2024

30.10.2026
Miisa palautuu yhdistykselle etsimään uutta kotia perheen muuttuneen elämäntilanteen takia.

3-vuotias Miisa on elänyt rakastettuna perheenjäsenenä siitä saakka, kun se keväällä 2024 adoptoitiin nykyiseen kotiinsa. Yli kaksivuotinen yhteinen taival on pitänyt sisällään monia seikkailuja, joissa Miisa on kulkenut tiiviisti mukana. Lopulta Miisa ja sen omistajat asettuivat asumaan Hollantiin.

Joskus elämä vie meidät tilanteisiin, joihin emme olisi koskaan uskoneet joutuvamme. Sellaisiin, joissa mikään ratkaisu ei tunnu hyvältä, mutta jokin ratkaisu on silti tehtävä. Kukaan meistä ei voi etukäteen tietää, millaisia käänteitä elämä tuo tullessaan tai millaisten vaikeiden valintojen eteen vielä jonain päivänä joutuu.

Miisan perhe on joutunut tällaisen päätöksen äärelle. Kesällä syntynyt vauva ja muuttunut elämäntilanne aiheuttavat Miisalle stressiä. Pieni ihminen äänineen on pelottava ja herättää Miisassa hämmennystä ja epäluuloa.

Tilanne on kuormittava niin Miisalle kuin perheen ihmisillekin, ja raskaan harkinnan jälkeen on päädytty siihen, että Miisalle etsitään uusi koti. Päätös on ollut omistajille vaikea, sillä Miisa on heille äärimmäisen rakas. Miisa asuu Hollannissa, mutta omistajat ovat valmiita tuomaan itse Miisan Suomeen, mikäli sille löytyy koti.

Miisa on koira, jonka kanssa on pystynyt tekemään kaikenlaista. Miisa on ulkona reipas lenkkikaveri, sillä on hyvät hihnataidot ja erinäiset reissut laivamatkoista juna-, bussi- ja -metromatkoihin ovat sujuneet hienosti. Miisa on tottunut automatkustaja ja viihtyy autossa pidempiäkin ajomatkoja.

Miisa on leikkisä ja muiden koirien suhteen sosiaalinen. Parhaimmat leikit syntyvät samaa kokoluokkaa olevien koirakavereiden kanssa. Naapurustossa asuvat kaksi huskya ovat usein Miisan kanssa leikkitreffeillä. Myös monet koirapuistoissa tavatut koirat kelpaavat paini- tai juoksukavereiksi – erityisesti isommat koirat, joista moni on rescuetaustainen.

Miisa suhtautuu muihin koiriin pääsääntöisesti neutraalisti tai positiivisesti niitä tervehtiessään, mutta ihan jokaista koiraa se ei kelpuuta leikkikaveriksi. Joistakin resursseista, kuten leluista, Miisa on tarkka eikä mielellään jaa niitä muiden koirien kanssa.

Miisa oppii nopeasti, on helposti motivoitavissa ja osaa monia käskyjä sekä nauttii älypeleistä.

Miisan lempireitit kulkevat metsässä tai lehmälaitumien ohi, missä se tutkii innokkaasti ojia. Metsäneläimet peuroista oraviin saavat vetovaihteen päälle, ja niiden perään Miisa lähtisi, jos vain pääsisi.

Takapihalla Miisa tykkää auringonpaisteesta nautiskelun lomassa tarkkailla ympäristöään, kuten kotikadun ohikulkijoita ja takapihan pikkulintuja.

Kotioloissa Miisa on rauhallinen ja pärjää hyvin yksin kotona useita tunteja. Nykyisessä kodissa yksinolot eivät kuitenkaan ole työpäivien mittaisia.

Vieraita ihmisiä kohtaan Miisa on alkuun epävarma, mutta kunhan se saa aikaa tutustua, saa Miisasta ystävän. Luottamus syntyy helpommin sellaisten ihmisten kanssa, jotka osaavat lukea koiran eleitä ja antaa Miisalle tilaa tutustua omaan tahtiinsa.

Sopiva asuinpaikka Miisalle olisi kaupungin laitamat, taajama tai maaseutu. Miisaa ei luovuteta kotiin, missä on pieniä lapsia tai kissoja. Miisa voisi asua ainoana koirana tai jonkun leikkisän ja kivan uroksen kaverina.

Miisa tarvitsisi nyt kipeästi uuden kodin.

Miisa on sterilisoitu.

Kulukorvaus kodinvaihtajakoirasta on 400 euroa.

Viipurin koirat - Miisa etsii kotia

Viipurin koirat - Miisa etsii kotia 2

1.4.2024
Miisa sai kodin Helsingistä.

16.3.2024
Miisa-kaunokainen sai pakata reppunsa ja muuttaa Suomeen jatkamaan kodinetsintää! Miisa odottaa kotiehdokkaita Forssassa.

10.3.2024
Miisalle on luvassa hoitopaikka Suomesta! Ennen Suomeen matkustamista Miisa kävi tautitesteissä. Kaikki kahdeksan vektorivälitteistä tautia olivat negatiivisia.

Tutkitut taudit olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.

9.2.2024
Uudet asiat tuppaavat hiukan jännittämään suloista Miisaa, mutta harmaan ujon kuoren alla asuu silti kovin hellyydenkipeä ja ihmisten seurasta nauttiva tyttö.

Miisa päätyi rankkurin kyydissä Ryabovon kylästä Snezhannan tarhalle tammikuussa kovien pakkasten aikaan. Sen menneisyydestä ei ole tietoa, mutta kaikesta päätellen Miisalla on kuitenkin aiempaa kokemusta ihmisistä. Snezhannan kertoman mukaan Miisa suhtautuu uusiin ihmisiin hiukan varoen ja tuumien, mutta siitä saa ystävän jo melko lyhyen tutustumisen jälkeen. Miisa onkin tykästynyt jo moneen tarhalla käyvään paikalliseen vapaaehtoiseen, joita se on tavannut useamman kerran. Miisa on päässyt harjoittelemaan hihnassa kulkemista ja tämä sujuu jo hienosti rauhallisella alueella tarhan ulkopuolella.

Miisa etsii kotia rauhalliselta alueelta kodista, missä sille olisi tarjolla reipas koirakaveri. Monet ihmisille niin arkiset asiat ja tilanteet voivat olla jännittäviä niihin tottumattomalle pennulle ja sen vuoksi on tärkeää, että tuleva omistaja ymmärtää antaa Miisan rauhassa tutustua uuteen kotiympäristöön eikä turhaan kiirehdi kotiutumisen kanssa.

Miisa jakaa pentuaitauksen muiden eri-ikäisten pentujen kanssa ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen. Itärajan sulusta johtuen emme ole vielä itse päässeet tapaamaan Miisaa, mutta toivomme kovasti, että Suomeen suuntaava kuljetus ennättäisi tuoda tytön lämpimään kotiin tai hoitopaikkaan ennen pääsyämme tarhoille.

Miisan kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.