Marius

Sijainti: Uusimaa, Suomi
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (57 cm, 23,5 kg)
Syntymäaika: 6/2025
Rabiesvasta-ainetestattu: 4/2026
Tautitestattu: 9/2026

30.10.2026
Terveisiä Mariukselta! Noin kuukausi on nyt suomalaiskoirana takana ja ihanan Mariuksen toiveet oman kodin suhteen alkavat olla selvillä. Marius saattaisi pärjätä ainoanakin koirana.

Marius tuntuu ainakin toistaiseksi olevan jossain määrin ääniherkkä, joten pojalle etsitään kotia suhteellisen rauhallisesta ympäristöstä, jossa ei ole paljoa autoliikennettä. Toiveena olisi omakotitalo ja oma piha. Marius leikkii mielellään toisten koirien kanssa, joten lähipiirissä olisi hyvä olla koirakavereita, joiden kanssa leikkiä.

Marius sopii aktiiviseen kotiin ja etsii ulkoilevaa ihmistä lenkkiseuraksi! Marius on sporttinen ja melko vahva poika, ja vielä toistaiseksi aika kova vetämään hihnassa. Kotona poika tykkää kuitenkin ottaa rennosti, viihtyy silitettävänä ja nauttii rapsutuksista. 

14.10.2026
Marius saapui Suomeen kotihoitoon yhdessä veljensä Manun kanssa kaksi viikkoa sitten. Marius on ihmisrakas, avoin, tasapainoinen ja leikkisä nuorukainen.

Marius on hurmannut kaikki tapaamansa ihmiset ja nauttinut ätysin rinnoin uudesta elämästään. Vieraat miehet saattavat aluksi jännittää hiukan, jos he tulevat suoraan Mariusta kohti, mutta muuten Marius on viihtynyt kaikkien kivojen ihmisten seurassa. Marius rakastaa juosta ja leikkiä aidatulla pihalla koirakavereiden kanssa ja osaa myös rauhoittua rennosti parin tunnin päivänokosille kodissa. Yöt Marius on nukkunut hoitopaikassa tyytyväisenä veljensä kanssa ja tullut hyvin toimeen kaikkien tapaamiensa koirien kanssa. Marius on myös ollut täysin sisäsiisti. Ilakointi päiväaikaan on taannut hyvät ja levolliset yöunet.

Leikkimisen lisäksi Marius rakastaa sohvaa ja pehmeää petiä, ihmisten rapsutuksia, ruokaa ja monenmoista pureskeltavaa. Mariuksen tulevan kodin tuleekin olla valmis sijoittamaan Mariukselle herkkuluihin ja muuhun sopivaan pureskeltavaan sekä nuoren ja fiksun pojan aktivointiin.

Kävely remmissä on Mariukselta sujunut luontevasti ja yllättävän hyvin, ottaen huomioon, ettei ennen Suomeen muuttoa ole sitä saanut juurikaan harjoitella. 

Viipurin koirat - Marius 9/2026

27.9.2026
Ihana Marius muutti hoitopaikkaan Suomessa ja etsii nyt kotia Uudellamaalla.

Marius valmistautui Suomen-matkaan käymällä tautitesteissä. Kaikki testatut taudit olivat sillä negatiivisia.

Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis, Mycoplasma haematoparvum, sydänmato Dirofilaria immitis sekä ihomato Dirofilaria repens.

14.9.2026
Nuori koira pääsi hiljattain ensimmäistä kertaa hihnassa tutustumaan tarha-aitauksen ulkopuoliseen maailmaan, mutta kaiken uuden keskellä Marius ei vaikuttanut hötkyilevältä tai poukkoilevalta. 

Retki vei Mariuksen tarhan naapurissa sijaitsevan kesämökin pihalle. Hihna, uusi ympäristö ja vieraat näkymät olivat kaikki kokemuksia, joita Mariuksen elämässä on ollut hyvin vähän. Silti eteneminen vaikutti luontevalta. Tutut ihmiset Elena ja Vika eivät jännittäneet, ja herkkujen toivossa Marius nosti tassutkin Vikaa vasten.

Lenkin päätteeksi Marius asettui nurmikolle nauttimaan ihmisen antamista masurapsutuksista. Se oli pieni, mutta paljon kertova hetki. Kaiken uuden jälkeen nuori koira pystyi rauhoittumaan ihmisen lähelle ja nauttimaan saamastaan huomiosta. 

Mariuksen ulkonäössä lämpimänruskeat kasvot yhdistyvät tummaan selkään, valkoiseen rintaan ja vaaleisiin tassuihin. Suuret pehmeät korvat lerpattavat liikkeessä, ja välillä toinen näyttää nousevan vähän terhakkaammin kuin toinen. Se tekee ilmeestä elävän ja poikamaisen. 

Rauhallista ensivaikutelmaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa kokeneen kotikoiran varmuuteen. Suurin osa tavallisesta elämästä on Mariukselle vielä näkemättä. Juuri siksi ensimmäinen retki tuntui kuitenkin niin lupaavalta. Täysin uudessa tilanteessa Marius vaikutti ottavan ympärillään tapahtuvia asioita vastaan varsin tyynesti.

Mariuksen tarina alkoi kesällä 2025. Emo Aska oli elänyt ketjuun kytkettynä pihakoirana Lesogorskissa. Omistaja kuoli talon tulipalossa, mutta Aska pääsi paikallisten ihmisten avulla turvaan liekeiltä. Kodittomaksi jäänyt nuori koira kuljeskeli tämän jälkeen kylällä paikallisten ihmisten ruokkimana ja tuli tiineeksi. Askalle suunniteltiin sterilointia, mutta juuri leikkausta edeltävänä yönä syntyi kymmenen pentua. Yksi pennuista oli Marius.

Elena otti koko koiraperheen suojelukseensa ja järjesti kotihoitopaikan, jossa pennut saivat viettää ensimmäiset viikkonsa emon kanssa turvassa ja juosta pihalla. Myöhemmin Aska muutti tarhalle ja pennut siirtyivät toiseen kotihoitopaikkaan. Rokotusten tultua voimaan sisarukset muuttivat tarhalle, jossa yhdeksän nuorta koiraa päätyi jakamaan saman pienen aitauksen.

Nyt noin vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Marius on viettänyt suurimman osan elämästään sisarusten ja muiden koirien ympäröimänä. Tarhalla noin 270 koiraa jakaa työntekijöiden ajan ja huomion, joten kahdenkeskiset hetket ihmisen kanssa jäävät väistämättä vähäisiksi. Siksi nurmikolla vietetty rauhallinen hetki rapsuteltavana tuntuu niin merkitykselliseltä.

Mariuksen Aska-emo sekä sisaruksista Maisa ja Milo ovat jo Suomessa. Marius odottaa yhä tarhalta poispääsyä yhdessä Mickyn, Manun, Montyn, Messin ja Mikon kanssa.

Mariukselle etsitään kotia suhteellisen rauhalliselta alueelta. Mukava koirakaveri voisi helpottaa uuden elämän alkua, sillä koko tähänastinen elämä on kulunut muiden koirien keskellä. Kodin on hyvä muistaa, että Mariuksen rauhallinen ensivaikutelma ei tarkoita kodin tapojen, liikenteen, yksinolon tai muiden arkisten asioiden olevan tuttuja. Ne kaikki täytyy opetella vähitellen.

Kunpa tuo nuori koira osuisi sellaisen ihmisen silmiin, joka tunnistaisi Mariuksessa oman ystävänsä. Olisitko sinä se ihminen, joka saa kokea yhdessä Mariuksen kanssa ne ensimmäiset kullanarvoiset hetket, kun ympärillä ei enää ole satojen koirien meteliä vaan oman kodin tutut ja turvalliset äänet ja ihminen, jonka vierelle voi asettua masurapsuteltavaksi vaikka joka ikisenä päivänä. 

Mariuksen rabiesrokotevasta-ainetasot ovat riittävät ja niiden puolesta Mariuksella on ollut mahdollisuus matkustaa Suomeen elokuusta 2026 alkaen. Mariuksella on EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus rabiesrokotteen vasta-ainetestistä.

Marius tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.