Helinä
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2023
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
2.10.2023
Varovainen Helinä innostuu vieraista ja sen hännänpää väpättää vauhdikkaasti, mutta kun sitä yrittää saada nostettua syliin, toteaa Helinä että nyt meni liian jännittäväksi ja ottaa jalat alleen.
Helinän tarina on surullinen mutta tavanomainen. Arka emokoira asusti Tokarevon (suom. Kaijala) kylässä ja sitä oltiin yritetty saada kiinni lukuisia kertoja. Kun se sitten onnistuttiin löytämään vastasyntyneiden pentujen kanssa hylätystä ladosta, saatiin se kiinni. Niin emo ja sen kolme pentua matkasivat Elenan tarhalle. Surullistä kyllä, kaksi pennuista menehtyi ja Helinä oli ainoa, joka sinnitteli ja pysyi elossa.
Olemme tavanneet Helinän tarhalla monesti. Se tulee iloisena katsomaan vieraita ja reippaiden pentujen vanavedessä sekin heiluttaa häntäänsä riemuissaan. Vieraat ihmiset aiheuttavat kuitenkin pientä jännitystä ja kun Helinä huomaa, että kaikki huomio on kohdistunut siihen ja sitä ollaan ottamassa kiinni, sipsuttaa se kiireesti pois paikalta. Helinä on siis melko tottumaton kaikenlaiseen käsittelyyn, minkä voi ymmärtää, sillä se on elänyt koko elämänsä tarhalla, missä ihmiskontaktit ovat vähäisiä. Helinässä asuu kuitenkin utelias pieni pentuviikari ja sen pitäisi löytää sopiva koti, missä arkaan pentuun osataan suhtautua oikein ja aikaa luottamuksen kasvattamiseen on tarjolla rajattomasti.
Helinä pääsi kanssamme syyskuun loppupuolella elämänsä ensimmäiselle hihnakävelylle. Helinä ei tiennyt miten sen pitäisi olla ja tassut tutisten se seisoi paikoillaan tuttu hännänpää väpättäen. Yllättävää kyllä, Helinä uskalsi ihan omin tassuin lähteä kävelemään ja haistelemaan ympäristön tarjoamia uusia tuoksuja. Eihän se kovin rohkea esitys ollut, mutta suurta oli jo se, että Helinä ylipäätänsä kykeni jännitykseltään liikkumaan ja tutkimaan paikkoja.
Tarhalla varttuneena varovaisena tyttönä Helinä tarvitsee koirakaverellisen kodin rauhallisesta ympäristöstä. Yhtä tärkeää on, että vierellä on arkoja koiria ymmärtävä ihminen, jolla ei ole kiire Helinän kanssa. Tarvitaan paljon aikaa ja turvallisuudentunteen vahvistamista, jotta Helinän uusi elämä lähtee heti oikeille raiteille. Varovaisten ja arkojen koirien kohdalla on turha muodostaa suuria odotuksia ja parempi onkin kun koiran on valmis vastaanottamaan sellaisena kuin se on. Helinästä varmasti kuoriutuu kotioloissa nopeastikin oman ihmisen seurasta ja huomiosta pitävä utelias pentu, mutta kodin ulkopuolella olevat asiat ja vieraat ihmiset saattavat aiheuttaa siinä jännitystä.
Helinän emo on pienehkö keskikokoinen eikä Helinäkään näytä siltä, että se kovin suureksi kasvaisi. Arka emo on aina piilossa katseilta kopissa, ja pelkona on, että jos Helinä jää tarhalle varttumaan, saa emo pian seuraa koppiinsa. Helinän tarvitsisikin kiireesti päästä pois tarhalta, nyt kun mahdollisuudet siihen ovat parhaimmat.
Viipurin koirat - Helinä 29.9.2023
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.