Klara
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa suureksi
Syntymäaika: 2/2024
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
Valmis matkustamaan: ei vielä
10.8.2024
Haloo kaikki isojen koirien ystävät! Reilunkokokoiset sisarukset kotia vailla!
Svetogorskissa omaa kotia odottelee seitsemän komeaa koiranpentua: kolme mustan ja ruskean kirjavaa, kolme punaruskeaa tyttöä sekä punaruskea poika. Sisarukset seikkailivat Rjabovon kylässä (ent. Kuolemajärvi) Primorskin alueella omin päin, mistä Elena korjasi koko porukan talteen. Ensimmäisiksi kahdeksi kuukaudeksi pennut pääsivät asumaan vapaaehtoiseen kotihoitopaikkaan, mistä Kaia, Kaili, Kiana, Klara ja Kris joutuivat sen jälkeen siirtymään tarhaolosuhteisiin. Karla ja Kendra asustelevat edelleen sijaiskodissaan.
Sisarukset ovat nyt puolivuotiaina sen verran kookkaita, että jokainen niistä kasvaa vähintään keskikokoiseksi koiraksi. Emme tiedä, ovatko pennut syntyneet kadulle vai onko ne hylätty kodista, mutta ne ovat ilmiselvästi tottuneet ihmisiin. Sosiaalisten ja ihmisiin luottavasti suhtautuvien pentujen emo onkin todennäköisesti ollut kotikoira.
Kaikesta ympärillä tapahtuvasta kiinnostuneille, vilkkaille nuorille koirille ahdas aitaus, koiria täynnä olevalla tarhalla on aivan väärä paikka. Isojen koirien ystävien kannattaakin valpastua ja tutustua tarkemmin tähän sympaattiseen sisarusparveen. Tasapainoisen ja hyväntuulisen oloiset sisarukset sopivat monenlaisiin koteihin, maaseudulle tai rauhalliselle taajama-alueelle, ainoastaan vilkas kaupunkiympäristö ei luultavasti tule siihen tottumattomille nuorille kyseeseen. Reippaat tytöt ja heidän veljensä pärjäävät todennäköisesti myös ainoana koirana, mutta eivät pelkkinä sohvaperunoina.
Siskoksista kookkain, Klara, on kuullut, että Suomessa junan lemmikkivaunusta voi varata ison koiran paikan! Ehkä Klara vielä jonakin katselee uuden kotimaan maisemia ison koiran penkiltä! Upea, väriltään mustanruskea, Klara toivoo, että joku isojen koirien ystävä huomaisi ihmettelemään, kuinka tällainen komistus yhä vain odottelee pienessä aitauksessa! Voi kuinka mielellään Klara ryhtyisikään oman ihmisen kanssa kaikenlaisiin hauskoihin puuhiin ja seikkailuihin.
Kotikoiran taitojen opettelu on Klarallakin edessä. Hihnakävelyn haltuun ottaminen on erityisen tärkeää Klaran kaltaisen ison koiran kanssa, jotta omistaja pysyy liukkailla keleillä komean lenkkikaverinsa kanssa pystyssä. Klaran uudella omistajalla olisi hyvä olla ainakin jonkin verran koirakokemusta.
Pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen on odotettava 3 kuukautta ennen EU-alueelle matkustamista. Jos kaikki menee toivotusti, olisi Klara valmis matkustamaan Suomeen toukokuun alkupuolella. Toivottavasti sitä odottaisi silloin oma koti tai hoitopaikka.
Viipurin koirat - Klara 2.8.2024
Klara sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.