Nochka

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2/2024
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
Valmis matkustamaan: 2/2026 alkaen

6.12.2025
Nochka on sympaattinen ja ystävällinen nuori tyttö. Se pelastettiin tarhalle huonossa kunnossa, mutta Nochka on nyt kuntoutunut ja aivan valmis omaan kotiin.

Nochkan kevät oli rankka: se hylättiin kodistaan kadulle, jossa se synnytti lauman suloisia pentuja. Tarpeeksi kurjuutta ei kuitenkaan ollut siinä, että se joutui kasvattamaan pentunsa vaarallisissa olosuhteissa ulkona, vaan sen lisäksi Nochka sairastui vakavan tulehduksen aiheuttaneeseen maitorauhastulehdukseen. Maitorauhaseen oli kehittynyt paise, joka oli puhjennut ja mäti pahasti. Nochkalle oli noussut kova kuume ja ilman hoitoon pääsemistä se olisi takuuvarmasti menehtynyt. Kovin tuskien vuoksi se ei myöskään pystynyt imettämään pentujaan.

Onnekasta oli kuitenkin se, että Nochka löytyi ajoissa ja se pääsi Snezhannan hyvään hoitoon tarhalle. Siellä sitä lääkittiin ja hoivattiin huolella, ja se selvisi koettelemuksistaan hienosti. Pentujaan se ei kuitenkaan pystynyt sairaana hoitamaan, joten pennuille etsittiin hoitopaikka rokotusten voimaantulemiseen saakka. Myöhemmin myös pennut tulevat etsimään koteja kauttamme.

Nochka vaikuttaa luottavaiselta ja ystävälliseltä koiralta, joka ilahtuu ihmisten seurasta aina kovasti. Lienee selvää, että sillä on ollut aiemmin ainakin jonkinlainen koti, josta se on tullut sitten hylätyksi, kenties alettuaan odottaa pentuja. Snezhannalla on itse asiassa vahva tunne, että Nochka olisi jo aiemmin tarhalle päätyneiden Irman ja Ismon sisko. Tämä sisko löysi paikallisen kodin pikkupentuna, mutta olisi sitten ilmeisesti heitetty sieltä takaisin kadulle pentuiän ohitettuaan. Jos Nochka on tämä sisarus, joksi Snezhanna sitä epäilee, tarkoittaisi se sitä, että Nochka olisi tullut hylätyksi pian pentuiän ohitettuaan ja että se on tullut tiineeksi ensimmäisistä juoksuistaan. Nochka on jäänyt sisaruksiaan pienemmäksi. 

Nochkalle on tapahtunut jo aivan liikaa kurjia asioita näin nuoreksi koiraksi. Se etsiikin nyt kotia, jossa halutaan sitoutua siihen sen loppuiäksi. Nochka ei ansaitse enää yhtäkään hylkäämistä eikä hoidotta jättämistä, vaan se haluaa tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin se on: hassuttelevan nuorena tyttönä, jolle maailma on vielä ihmeitä täynnä.

Vaikka Nochkalla on ollut jonkinlainen koti, emme tiedä, onko koti ollut sellainen, jossa se olisi saanut asua sisällä. Voi siis olla, että sille ovat kaikki kotikoiran asiat aivan uusia. Hihnassa kävelemistä se on kyllä päässyt harjoittelemaan vapaaehtoisten kanssa tarhalla, mutta kaikki muut taidot sille voi joutua opettamaan. Esimerkiksi yksinjäämistä voi joutua harjoittelemaan aivan pienistä hetkistä aloittaen.

Nochka etsii kotia, jossa jaksetaan puuhailla nuoren koiran kanssa ja reippailla säässä kuin säässä. Nochka on sen verran reipas tyttö, että se voisi soveltua myös ainoaksi koiraksi, kunhan asuinympäristö on riittävän rauhallinen. Mutta leikkisä koirakaveri odottamassa olisi myös varmasti Nochkan mieleen!

Viipurin koirat - Nochka 8/2025

Viipurin koirat - Nochka 6/2025

Nochkan rabiesrokotevasta-ainetasot ovat riittävät ja sillä on niiden puolesta mahdollisuus matkustaa Suomeen helmikuussa 2026. Sillä on EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus testituloksesta. 

Nochka on sterilisoitu ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.