Eläinlääkärikuluihin tarvitaan apua!
Eläinlääkärikulut vievät ison siivun yhdistyksen budjetista. Kotihoidon kautta kotia etsivät koirat ovat yhdistyksen omistamia, ja kaikki niiden lääkärikulut jäävät yhdistyksen maksettavaksi. Varsinkin pitkäaikaisista hoidokeista ja vanhuskoirista aiheutuu usein paljonkin kuluja, ja varsin usein myös nuorten koirien kohdalla törmätään tilanteisiin, joissa lääkäriin menoa ei voi välttää. Tänä vuonna yhdistyksen hoitokoirille on jouduttu tekemään isojakin operaatioita, kuten munuaisen kiireellinen poistoleikkaus ja polviluksaation korjausleikkaus. Akuutteja ripuleita ja silmätulehduksia on hoidettu ja kipuja, asentovirheitä ja lihasjumeja on tutkittu, kuvattu ja hoidettu sekä lääkkein että fysioterapian avulla. Pyrimme auttamaan myös Viipurin tarhoja eläinlääkärikuluissa esimerkiksi silloin, kun tarhalle tuodaan auton alle jäänyt koira, jonka murtumat vaativat kiireellistä leikkaushoitoa. Ilman lahjoituksia nämä koirat jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa.
Osallistuthan kanssamme Parane Pian! -talkoisiin? Voit lahjoittaa seuraavin tilitiedoin:
tili: FI74 1394 3500 1553 91
viite: 1054
Viipurin Koirat ry:n rahankeräyslupa RA/2018/646 on voimassa 05.07.2018-31.07.2020 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luvan on myöntänyt Poliisihallitus 5.7.2018.
Alla on muutamia esimerkkejä koirista, joita yhdistys on viime aikoina auttanut tai jotka vielä odottavat hoitoon pääsyä:
#1 Otava
Otavan tähdet eivät ole olleet suotuisassa asennossa. Otava tuotiin talvella Viipurin tarhalta Suomeen, koska lyhytkarvaisena koirana se paleli hirvittävästi ulkoaitauksessa. Suomessa Otavalta löytyi lääkärintarkastuksessa alakulmahampaan murtuma, joka vaatii hampaan poiston. Hampaan poistolle onkin jo aika varattuna heinäkuun lopulle. Hammasoperaation kulut ovat vain pieni osa lopullisista hoitokuluista, sillä Otavalla on todettu muutakin vaivaa. Kuuroksi todettu Otava käytettiin muutama viikko sitten ortopedillä sen alettua ontua oikeaa takajalkaansa rasituksen ja levon jälkeen. Jalasta löytyi kipua aiheuttava reisiluun asentovirhe, joka johtuu luultavasti vanhasta vinoon luutuneesta murtumasta. Eläinlääkäri suositteli hoitona korjausleikkausta. Aikaisemmin Otava on vieraillut elinlääkärissä mm. kipututkimuksissa sekä saanut eläinsairaalassa päivystyksellistä hoitoa akuutin suolistotulehduksen vuoksi. Otava on myös Suomessa ollessaan tutkittu resistenttien bakteerien varalta ja sille on tehty mikrofilariatesti.
Koska Otava on nuori ja kuuroudestaan huolimatta hyvin elämäniloinen koira, päätettiin Otavalle kustantaa korjausleikkaus, vaikka se onkin kallis. Ennuste on leikkauksen suhteen hyvä, joten toivomme Otavalla olevan vielä monta vauhdikasta vuotta edessään. Jalkaleikkauksen vuoro on sitten, kun hammas on poistettu ja Otava toipunut operaatiosta. Siihen saakka kipua koitetaan pitää hallinnassa lääkkeiden avulla.
#2 Känkkä-pappa
Känkkä-pappa sai koko eliniän edestä hammashoitoa päästyään Suomeen: siltä poistettiin kesäkuussa yhteensä 17 hammasta. Känkkä päätyi keväällä Irinan hoiviin, kun se löydettiin Viipurin kadulta yksinään kuljeskelemasta. Tuskin pappa huterilla jaloillaan oli karkumatkalla, joten todennäköisempää on, että se oli hylätty kodista oman onnensa nojaan korkean ikänsä ja huonon kuntonsa vuoksi. Kadulla se ei kuitenkaan olisi pärjännyt montaakaan päivää. Känkkä onneksi korjattiin talteen ja se pääsi ensin joksikin aikaa hoitoon Irinan kotiin ja matkasi sitten Suomeen yhdistyksen aktiivin luokse kotihoitoon. Pappa pääsi Suomessa pian lääkärin tutkimuksiin, joiden yhteydessä sen suu tutkittiin ja hampaat röntgenkuvattiin. Diagnoosina oli yleistynyt parodontiitti sekä hammassyöpymiä.
Känkän nimi on ansaittu: varsinkin alkuun känkkäränkkä vieraili tiuhasti papan luona. Oheinen valokuva on otettu kiukkuisesta pikkupapasta ennen hammasoperaatiota. Onneksi olo taisi sen verran helpottua hammashuollon myötä, että känkkäränkän vierailut ovat nyt harventuneet. Hampaiden poiston ja operaatiosta toipumisen jälkeen eläinlääkäri totesi kontrollikäynnillä papan yleiskunnon kohentuneen huomattavasti!
Känkän kohdalla nähtiin jälleen kerran, kuinka suuri merkitys hammaskaluston kunnolla on koiran elämänlaadulle. Erityisesti ikääntyneillä koirilla hampaiden hoitaminen on välttämätöntä, eikä Känkkä-parankaan purukalustoa voinut jättää hoitamatta operaation kalleudesta (n. 730 €) huolimatta. Känkällä on nyt edessään kivuttomammat eläkepäivät.
Känkkä-papan hammashoitoon pääsyn mahdollisti Parane Pian! -rahasto. Rahaston keräys on jatkuva ja kertyneiden varojen avulla voimme mahdollistaa eläinlääkärikäynnit Känkän tapaisille koirille, joiden terveyshuolto on joko piittaamattomuudesta tai varojen vähyydestä johtuen laiminlyöty. Autathan paikkaamaan Känkän hammashoidosta aiheutunutta lovea tilillämme, jotta myös muut kivuista ja vaivoista kärsivät koirat pääsevät tarvittaessa lääkäriin.
#3 Queen a.k.a Tankki
Yleensä tarhalle päätyneet koirat ovat tullessaan laihoja, mutta nytpä vastaan tulikin varsinainen maantielaiva. Queen, kotoisammin Tankki, hylättiin Irinan tarhalle kesän alussa. Tankki hylättiin perheensä muuton yhteydessä. Queen on labradorinnoutaja ja ruoka-aikaan tämä neiti on ainakin ollut kotona - siihen asti, kunnes sai sieltä tylyn lähdön kodittomien koirien tarhalle.
Queen on liiankin hyvä esimerkki siitä, mitä terveysvaivoja koiran ylipaino tuo tullessaan. Tankki käytettiin Suomeen pääsyn jälkeen lääkärissä ja eläinlääkäri totesi sillä olevan 15 kg ylipainoa! Se on paljon, kun labbistyttöjen ihannepaino pyörii jossain 30 kg:n tietämillä. Ylipainosta johtuu tytön raskas, rohiseva hengitys, joka on seurausta siitä, että rasvakudos painaa henkitorvea. Runsas ylipaino haittaa liikkumista ja on lisäksi vaikuttanut etujalkojen asentoon niin, että anturat ovat joutuneet kovan paineen alle ja levinneet. Tassunpohjista löytyi myös hiivatulehduksesta johtuvia muutoksia. Hiivatulehdus todettiin myös molemmissa korvissa. Tankilta otettiin lisäksi verikokeet kilpirauhas- ja maksa-arvojen selvittämiseksi. Kontrollikäyntejä Tankilla on ainakin yksi edessään ja todennäköisesti lääkärin luona vieraillaan vielä jokunen kerta.
Tankin terveystarkastus tuli maksamaan yhdistykselle reilut 300 euroa sisältäen tulehduskipulääkkeen, lääkkeet tassujen ja korvien hoitoon sekä hoitavan shampoon tassujen pesuun. Tankin lääkärikäynti kustannettiin Parane pian! -rahaston varoista, joilla toivon mukaan voidaan kustantaa myös Tankin seurantakäynnit. Auttaisitko Tankki-neitiä pääsemään lääkäriin? Jos lahjoitettuja varoja sattuisi jäämään yli Tankin hoitokulujen jälkeen, käytetään niitä myös muiden viipurilaisten kodittomien koirien lääkärikuluihin.